Pellonpää,Kaurismäen veljesten perusnäyttelijä oli suomalaisessa elokuvassa viimeinen naula siihen arkkuun, jota perinteisen lavateatterin tyylikeinojen summittainen ja itsestäänselvänä
pidetty viljely oli merkinnyt.

Pellonpää teki pienten keinojen elokuvaa, ja sellaista joka nostaa perusarvot, katse, ele, hiljainen huumori kunniaan. Koomikoihin rinnastettuna Pellonpäätä lähinnä on Buster Keaton, melankolinen, lakoninen ja runollinen taiteilija.

Suomalaisessa kokonaiskuvassa Pellonpään muuan ilmeinen edeltäjä on Leo Jokela, 1950-luvulla pienissä sivurooleissa korkoa kasvanut koomikko ja perusihminen, hahmona Pellonpään lailla boheemi aikoina, jolloin maan olot virkavaltaistuivat ja virallistuivat ahdistavasti.

Molempien olemukseen kuului turhamaisuuden täydellinen puuttuminen: pienet roolit olivat yhtä tärkeitä kuin pääosat, joita Jokela sitä paitsi saikin vasta monien vuosien jälkeen. Ihminen on tärkein, ja marginaalisen ihmisen ristivalottaminen taiteilijan kauneimpia mahdollisuuksia.

Pellonpään paljonpuhuttu "samanlaisuus" on taiteellinen valinta, ei pakkotilanne: suvereeni skaala on ollut koettavissa niin teatterissa kuin radiossakin, jossa hän luki Kari Väänäsen kanssa Nalle Puhia ja Pekka Töpöhäntää. Understatement mestaruuden tuloksena Pellonpäällä on lahja loihtia kuin taiottuna katsojan silmien eteen elämän perustavia ja joskus suurenmoisia asioita: ahneus (Leningrad Cowboys elokuvien agentti), ystävyys (Zombie ja kummitusjuna),rakkaus (Tatjana) puhtaina, aivan kuin Molièren näytelmissä eli yleiskäsitteen selkeyteen hiottuina.

Aki Kaurismäen kaunis määritelmä ystävästään oli: "Surullinen rotta". Matti Pellonpää sai 1991 eurooppalaisen Felix palkinnon "parhaana eurooppalaisena näyttelijänä". Pellonpään eräänlainen läpimurto - myös suuressa maailmassa - oli Kaurismäen kolmannen elokuvan Varjoja paratiisissa (1986) työmies Nikander. Vastanäyttelijä tuossa mestariteoksessa oli Kati Outinen, ja parin oli määrä palata valkokankaalle entisissä rooleissaan 1990-luvun puolivälin teoksessa Kauas pilvet karkaavat. Väliin tuli Pellonpään kuolema. Aluksi kaikista tuntui että elokuvaa ei tehtäisi, sitten Kaurismäki oivalsi: Pellonpään rooli muunnetaan Outiselle.

Syntyi kotimaisen elokuvan kaunein kunnianosoitus, jonka surumielisestä, optimistisesta tunnelmasta kasvaa edesmenneen ystävän muotokuva.

Tuotanto/Ura

Elokuvarooleja

Akseli ja Elina, 1970
Arvottomat, 1982
Calamari Union, 1985
Varjoja paratiisissa, 1986
Ariel, 1988
Leningrad Cowboys Go America, 1989
Räpsy ja Dolly, 1990
Night On Earth, 1991
Zombie ja kummitusjuna, 1991
Boheemielämää, 1992
Pidä huivista kiinni, Tatjana, 1994

Lisätietolinkit

	»		SEA: Lähikuvassa: Matti Pellonpää in memoriam
			Lyhyt esittely sekä filmografia

Kirjavinkit

Ylänen, Helena: Matti Pellonpää ja elokuvanäyttelemisen taito. (Teoksessa: Elävän kuva vuosikirja 1996. Edita 1996.)