1940-luvun lopun nuori pianisti ja bändimuusikko, vuonna 1955 oman yhtyeen muodostanut, vähitellen sovittajana ja levytuottajana itselleen aivan erityisen tien rakentanut Jaakko Salo on suomalaisen kevyen musiikin viimeisimpään puolivuosisataan eniten vaikuttaneita persoonallisuuksia, jonka oma levytetty sävellystuotanto ei ole ehkä yhtä laaja kuin alan tuotteliaimpien kollegojen. Ahkerin kaikista hän oli yhtä kaikki, sillä hänen erikoisaluettaan oli hyvin vahvasti näyttämö- ja elokuvamusiikki.

Useimpien Spede-elokuvien lisäksi Salon elokuvamusiikkia kuultiin esimerkiksi Kassilan Lasisydämessä, joka ajallisesti sijoittuu Scandia-yhtiön Suomea 'modernisoivaan' vaiheeseen. Salon kyky käsitellä teemoja oli hänelle luonnollinen kuin hengitys; se oli kykyä rakentaa tavallaan oman sisäisiä dramaturgioita ja näkymätöntä sykettä.

Huumorintaju, taju musiikillisen vitsin olemuksesta, vinjettien mestaruus olivat pintaa, jonka taustassa oli hyväntahtoinen käsitys ihmisluonnosta. Salo oli draamojen rakentaja. Hänen olemuksestaan henkivät ystävyys, huomaavaisuus, lämpö, oivallus työtoverien ominaislaadusta sisälsivät arvostetun, kullan arvoisen tiedon siitä, mitä tarvitaan psykologisesti jotta työryhmä sykkii. Tämä lisättynä siihen puhtiin, tarkkuuteen ja herkkyyteen, jolla hänen musiikkinsa tuki draamaa tai näyttämötapahtumia.

Jaakko Salon luovan elämän selkäranka oli työskentely läheisesti tekstinkirjoittajien kanssa, mikä taas oli ilmeisesti paljolti lähellä hänen oman kielellisen lahjakkuutensa artikulaatiota, hän vain piti henkilökohtaisen sanallisen taitonsa ja vivahteikkuutensa näkymättömissä. Kun Junnu Vainio oli tiedetty lähinnä muistettavien rämppäilyjen sanoittajana, rättätään tekijänä, Salo tajusi Vainion emotionaalisen syvyyden - ja tuloksena olivat sitten laulut, jotka ovat kevyen musiikkimme historian hienointa kertomaa

Salon työllä oli skaalaa: Olavi Virran Hopeisen kuun metafyysinen voima (Salo sovitti Virran viimeisen suuren vaiheen ja vastasi itse asiassa laulajan tuotannon ainoista todella määrätietoisesti tuotetuista vuosista), Juha Vainion herkimmät kosketukset, Simo Salmisen neronleimaukset, Andy McCoyn ensimmäiset levytykset ja tietysti yhteistöitä suunnilleen kaikkien iskelmämme suurien nimien kanssa 1950-luvun lopulta lähtien.

Monet heistä, kuten vaikkapa Tapani Kansa, Kirka tai Danny, tekivät läpimurtolevytyksensä juuri Salon kannustamina.

Tässä kaikessa voi ehkä nähdä yhden pääteeman, joka liittyy maan historiaan. 1960-luvun taitteessa vanha iskelmämusiikki oli vaaravyöhykkeessä. 1930-luvun ja sota-ajan äänet ja tyyli olivat olleet merkitseviä, mutta mutta maailma oli muuttumassa ja oli ilmeisen mahdollista että ylikansallinen aalto pyyhkäisisi
koko alan. Tarvittiin soundin modernisaatio, ei ylhäältäpäin
tuleva vaan sydämestä tuleva taito sovittaa yhteen ristiriitaiset, villisti erilaiset ainekset ja sulattaa niistä uudenlainen suomalainen ykseys. Kukaan ei tässä varmaankaan ollut tärkeämpi, nöyrempi oivaltaja kuin Jaakko Salo.

Tuotanto/Ura

Ura

1940-luvulla pianistina ruotsalaisissa tanssiyhtyeissä
1956-64 oma yhtye, Jaakko salon orkesteri
1958-70 tuotantopäällikkö, Scandia-musiikki oy
1973-80 tuotantopäällikkö, oy Finndisc
1979-2002 kapellimestari, musiikillinen johtaja ja käsikirjoittaja, Uusi Iloinen Teatteri
1980-96 tuotantopäällikkö, Fazer Musiikki oy

Tuotanto

Säveltänyt musiikkia n. 40 elokuvaan (mm. Lasisydän, Opettajatar seikkailee, Päämaja, Laulu tulipunaisesta kukasta, Meiltähän tämä käy, Pähkähullu Suomi, Millipilleri, Uuno Turhapuro ja Pekko Aikamiespoika -elokuvat) ja useisiin tv-ohjelmiin (mm. Arkipäivä, Lumilinna, Ilkamat ja Katapultti.

Muita sävellyksiä mm.
Jöröjukka rock
Kättä päälle ja käsirahaa
Toto toi, toto vei
Pornolaulu
Lippalakki
Näköradiomiehen ihmeelliset siekailut

Kirjavinkit

Bagh, Peter von & Hakasalo, Ilpo: Iskelmän kultainen kirja. Otava, 1986.

Suomi soi. 1 : Tanssilavoilta tangomarkkinoille. Toim. Pekka Gronow, Jukka Lindfors ja Jake Nyman. Tammi, 2004.