Jaakko Salo toteaa Sinisen laulun 11. jaksossa koskettavasti, että hänen ammatillisen elämänsä korkein hetki oli yhteistyö Juha Vainion kanssa tämän viimeisten 10 elinvuoden aikana, jolloin Kotkan poikii ilman siipii, Albatrossi ja monet muut laulut syntyivät.

Tämä on paljon sanottu muusikoiden muusikolta, ja kertonee ennen kaikkea Vainion tuotannon usein kärjekkäiden hauskuuksien alle ainakin aluksi melkein hukkuneesta suuresta tunnevoimasta ja herkkyydestä. Reino Helismaan merkitseväksi perilliseksi heti mielletty Juha Vainio oli jotain vielä enemmän: täysin omaääninen trubaduuri, ainutlaatuinen kertoja jonka kollega Vexi Salmi luonnehtii "aikansa Toivo Pekkaseksi".

Vainion ensimmäinen tunnettu identiteetti liittyy loistaviin renkutuksiin ja hupilauluihin, joita levylle oli tuottamassa (ja myös usein säveltämässä) Erik Lindström. Varsinkin herkempien laulujen taustana oli usein lapsuus- ja koulukaupunki Kotka, sen satama ja sen merenläheisyys ja yhtä painokkaasti myös Kymenlaakson kapakoihin maastoutunut jatsarien veljeskunta, 'Keisari' Olli Miettinen ja muut. Tämän kauden huippulevyjä ovat tasaväkisesti rempseä Herrat Helsingin ja hellämielinen Vanha salakuljettaja Laitinen.

Vainio alkoi yhä useammin toteuttaa sekä tulkitsemiensa laulujen sanat että sävellyksen, vaikka hänelle sävelsivät Lindströmin jälkeen tiuhaan esimerkiksi Toivo Kärki, Aarno Raninen, Rauno Lehtinen ja kotkalainen Reijo Lehtovirta. Entisenlainen kaksinaisuus on voimissaan: Matkarakastajan tapaiset huimat rallit ja niiden raadollinen kuva Suomesta, toisaalta se lyyrinen ja melkein salattu puoli, joka tuli hallitsemaan 80-luvun tuotantoa. Sen eräänlainen aloitus on ikivihreäksi muodostunut Käyn ahon laitaa, ja niinikään sellaiset laulut kuin Mikset jätkä itke tai Matkalla Pohjoiseen kertovat herkistyneesti jonkinlaisesta "miesten hiljaisesta vapautusliikkeestä". Vainion huumori kävi nyt selvästi entistä pehmeämmäksi ja hellemmäksi aika lailla samaan tahtiin kuin tekijä-esittäjä astui keskelle keski-ikää ja jätti menevän, alkoholinhuuruisen elämänmuodon.

Parhaiden sanoittajien lailla Vainiokin teki käännösiskelmistä jotain omaansa, ja jotain supisuomalaista. Kolmatta linjaa takaisin ja monet Beatles-suomennokset ovat hyvä esimerkki, yhtenä kruununa Rööperiin, jonka tunnelman Vainio itse selittää kauniisti (haastattelu nähdään Sinisen laulun osassa 11): "Vaikka olen tullut tänne Helsingin tienoille maaseutukaupungista, niin Kotka vaikka olikin pieni oli kuitenkin suuri, suuri satamaltaan ja suuri siksi että siinä oli kansainvälistä leimaa ja kansainvälinen meininki. Minä hakeuduin täällä Helsingissä vaistonvaraisesti niin kuin äidin kohtuun sellaisiin kulmiin jotka muistuttavat Kotkaa. Ja ne olivat juuri Kallio ja Rööperi sen ajan Helsingissä. Jos kirjoitin Rööperistä, kirjoitin Kotkasta kumminkin."

Tuotanto/Ura

Tunnetuimpia kappaleita

Herrat Helsingin, Suuret suomalaiset seiväsmatkat, Tulta päin, Ei maha mittään, Slussenin sissit, Vanha salakuljettaja Laitinen, Matkarakastaja, Mikset jätkä itke, Käyn ahon laitaa, Albatrossi, Vanhoja poikia viiksekkäitä, Kotkan poikii ilman siipii, Sellaista elämä on

Kirjavinkit

Vainio, Juha: Täten on tähkät. Pakinoita. Porvoo, WSOY.

Niemi, Marko: Juha Watt Vainio: diskografia. Tampere, Pop-lehti 2004 [Pop-kirjat; 8].

Salmi, Vexi: Vinyylin rahinaa. Helsinki, WSOY 2003.

Ikävalko, Reijo: Täyttä elämää - Junnu. Kotkan poikii ilman siipii. Jyväskylä, Gummerus 1998.

Salo, Jaakko, toim.: Sellaista elämä on. Juha Vainio. Helsinki, Kirjayhtymä 1993.

Runouden lyhty: Juha Vainio. Toimittanut Tarleena Sammalkorpi. Yleisradio, 1985. äänikasetti, 45 min.

Heinonen, Jari: Katseita suomalaisuuteen. Vastarinta ja luopuminen suomalaisessa kansanomaisessa kulttuurissa. Esimerkkeinä Aleksis Kivi, Väinö Linna, Juha Vainio ja Irwin Goodman. Helsinki, TA-tieto, 1997.