Helene Schjerfbeckiä on totuttu pitämään varsin yksioikoisesti ujona, syrjäänvetäytyvänä ja hauraana taiteilijana. Uudempi taidehistoriantutkimus on kuitenkin osoittanut, että Schjerfbeckin taiteilijankuva ja hänen taiteensa ominaislaatu on tätä ennakkokäsitystä paljon monisyisempi.

Schjerfbeck oli aikansa ihmelapsi, joka aloitti taideopintonsa Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa vain yhdentoista vuoden ikäisenä. Muista kultakauden taiteilijoista poiketen Schjerfbeckin kodissa ei harrastettu kulttuuria; isä kuoli varhain ja äiti suhtautui hyvin varauksellisesti tyttären pyrkimyksiin maalarina. Schjerfbeck ponnisti käytännöllisesti katsoen “ei mistään” Suomen taiteen ehdottomaan kärkeen.

Helene Schjerbeck opiskeli 1880-luvulla useaan otteeseen ulkomailla, Ranskassa, Englannissa ja teki matkan Italiaan. Hän maalasi myös muiden pohjoismaisten taiteilijoiden tapaan Bretagnessa, jossa syntyivät esimerkiksi teokset Pikkusiskoaan ruokkiva poika (1881) ja muita ns. pieniä aiheita kuvaavia teoksia. Näissä maalauksissa merkittävää ei ole aihe, vaan tapa maalata: väri, valo ja maalauksen suoritus.

Rajoitettu elämänpiiri, harvat aiheet - lähinnä muotokuvat ja asetelmat, eivät Helene Schjerfbeckin kohdalla merkitse taiteen köyhyyttä. Pikemminkin, rajallisuus merkitsi luomisen vapautta, hämmästyttävää rajattomuutta.

1800-luvun lopulla taiteilija käsitettiin maansa, Suomen palvelijaksi. Sellaiset maalarit kuten Albert Edelfelt tai Eero Järnefelt kokivat tehtäväkseen kuvata maalauksissaan kansallisia aiheita tavalla joka kohottaisi Suomen kansakuntana muiden joukkoon. Helene Schjerbeckin taiteesta ei tällaista virettä voi löytää. Schjerfbeck on ensisijassa maalari.

Helene Schjerfbeckin tuotanto on jaettu kolmeen kauteen. Nuoruuden kausi, joka osuu 1880-luvulle, Schjerfbeck luonnehti itse:”Nuorena maalasin ajatuksitta, vaistomaisesti - sitten tuli väsymys. Italian-kautenani pyrin yksinkertaisuuteen, mutta vain esikuvien mukaan, en sisäisesti.” Italian-kausi sijoittui ajallisesti 1890-luvulle.. Schjerfbeck itse piti vasta viimeisen kautensa tuotantoa oman sisäisen vaatimuksensa mukaisena. Hän maalasi aivan kuolemaansa saakka. Schjerfbeck kuoli vuonna 1946 Ruotsissa Saltsjöbadenin kylpylähotellissa.

Tuotanto/Ura

Tunnettuja maalauksia

Tanssiaiskengät, 1882
Varjo muurilla, 1883
Toipilas, 1888
Ompelijatar, 1905
Kotona, 1905
Halkopoika II, 1911
Punapukuinen tyttö, 1917
Omakuva, 1884-1885
Omakuva, 1915
Omakuva paletteineen, 1937-1945
Punatäpläinen omakuva, 1944

Kirjavinkit

SCHJERFBECK, Helene: Helene Schjerfbeckin ajatuksia taiteesta ja elämästä/valikoinut, suomentanut ja toimittanut Marjatta Levanto. WSOY 1993.

SCHJERFBECK, Helene: Konstnären är känslans arbetare: Helene Schjerfbeck om konsten och livet/i urval och redigering av Marjatta Levanto. Statens konstmuseum 1992.

SCHJERFBECK, Helene: Päiväkirja: muistikirja: vieraskirja. Otava 1992.

---

Liehu, Rakel: Helene - romaani Helene Schjerfbeckin elämästä. WSOY 2003.

Ahtola-Moorhouse, Leena: Ja kukaan ei tiedä millainen olen. Helene Schjerfbeckin omakuvat 1878-1945. Taide 2000. (ruotsiksi 2000, englanniksi 2002)

Kämäräinen, Eija: Helene Schjerfbeck - paljas minäni. WSOY 1992.

Hämäläinen-Forslund, Pirjo: Seitsemän tietä taiteeseen: maalareiden kehityskertomuksia. WSOY 1994.

Konttinen, Riitta: Totuus enemmän kuin kauneus: naistaiteilija, realismi ja naturalismi 1880-luvulla, Otava 1991.

Holger, Lena: Helene Schjerfbeck - liv och konstnärskap. Raster 1987.
Holger, Lena: Helene Schjerfbeck - elämä ja taide. Otava 1989.

Ahtela, H.: Helena Schjerfbeck: kamppailu kauneudesta. WSOY 1951.

Appelberg, Hanna: Helene Schjerfbeck: en biografisk konturteckning. Söderström 1949.
Appelberg, Hanna: Helene Schjerfbeck: elämänkuvan ääriviivoja. Otava 1949.

Lähteet

Helene Schjerfbeck. Ateneum 1992. Näyttelyluettelo. Valtion taidemuseo. Helsinki.

Konttinen Riitta, 1991. Totuus enemmän kuin kauneus. Naistaiteilija, realismi ja naturalismi 1880-luvulla. Otava. Helsinki.