OLAVI PAAVOLAINEN
Kirjailija Olavi Paavolainen hämmensi suomalaista kulttuuri-ilmastoa monilla uusilla vaikutteilla 1920-luvulta alkaen. Paavolainen oli karjalaisen maiseman ja vanhojen perinteiden kuvaaja, toisaalta maailmanmatkaaja ja modernin elämän kirjaaja. Hän oli sodanaikaisella teoksellaan Synkkä yksinpuhelu myös Suomen kipeiden kansallisten tuntojen tulkki. Moni-ilmeistä Paavolaista on luonnehdittu niin modernismin impressaarioksi kuin jatkosodan Malaparteksikin.
Kulttuurikriitikkopiiri Tulenkantajien johtohahmoihin kuulunut Paavolainen piti kutsumuksenaan levottomuuden herättämistä. Kritiikki kohdistui maanmiehiin, jotka eivät olleet selvillä siitä mitä maailmalla tapahtui. Esikoisteos Nykyaikaa etsimässä (1929) onkin harvinainen dokumentti dadan ja futurismin 20-luvulta. 30-luvun eurooppalainen diktatuuri näkyi pamfletissa Suursiivous eli kirjallisessa lastenkamarissa (1932). Ulkomaanmatkailu tuotti useita matkakirjoja.
Sota-aika oli Paavolaisen tuotannon kannalta keskeistä. Ajankuvaus tiivistyi kuvateoksiin Karjala - muistojen maa sekä Rakas entinen Karjala, rintamamiesten runoantologiaan Täältä jostakin sekä Paavolaisen kaksiosaiseen päiväkirjamuotoiseen Synkkään yksinpuheluun, jota pidetään hänen pääteoksenaan.
Sodan jälkeen Paavolainen toimi Yleisradion teatteriosaston päällikkönä ja kehitti erityisesti kuunnelmataidetta. Julkista tunnustusta, mm. Eino Leino - ja Pro Finlandia –palkinnot Paavolainen sai vasta 1960-luvulla. Paavolaisen viimeisiä vuosia synkensi lisääntynyt alkoholinkäyttö. Hänet muistetaan ystävyydestään useisiin naistaitelijoihin; erityisesti Helvi Hämäläiseen sekä poliitikko Hertta Kuusiseen.
Syntyi 17.9.1903 Kivennavalla Kuoli 19.7.1964 Helsingissä
Lähteet: Niilo Luukanen, Kansallisgalleria, WSOY H. K. Riikonen, Kansallisbiografia, SKS
Kuva: Suomen Kuvapalvelu
|