YLE YLE TV1 Uutiset Urheilu Ohjelmaopas Palaute
 
Suuret suomalaiset
Finalistit
100 Suurinta suomalaista
Tulosseuranta
Tiedotteet
Kampanjakalenteri
In english
Etusivu
Keskustele
Lähetä e-kortti
Palaute
Finalistit
Ehdokkaat

A  B  C  E  F  G  H  J 
K  L  M  N  O  P  R  S 
T  V  W  Y  Kaikki

Oma Ehdokas

Arvo Ylppö
Ehdokas Ehdokas

Paavo Ruotsalainen
1777 - 1852
Talonpoikainen herännäisjohtaja, kansan uskon valveuttaja
Ehdokas numero 71

Ehdokas 71

PAAVO RUOTSALAINEN

Savolainen talonpoika Paavo Ruotsalainen kohosi 1800-luvun alkupuolella merkittäväksi herännäisjohtajaksi ja vaikuttajaksi. Ruotsalaisen asema perustui hänen taitoihinsa uskonnollisena opettajana ja sielunhoitajana, hänen kannattajajoukkonsa vahvuuteen sekä lukuisiin matkoihin ihmisten parissa. Körttiläisyydellä, jolla pilkkanimellä herätysliikettä yleisemmin kutsutaan, on vahva asema edelleen evankelisluterilaisen kirkon sisällä.

Ruotsalaisen lapsuus ja nuoruus ajoittuvat 1700-luvun lopun pietistis- ja herrnhutilaisherätysten aikaan. Herätysjohtajana Ruotsalaisen asema oli vahvimmillaan 1830 - 1840 –lukujen taitteessa, ja häntä kutsuttiin "kahden hiippakunnan piispaksi". Ristiriitaa herätti Ruotsalaisen epäsovinnainen käytös, johon liittyi reipas alkoholin käyttö.

Vastustusta herätysliike kohtasi niin kirkollisten kuin maallisten viranomaisten sekä säätyläisten taholta. Liike edusti talonpoikaisen kansan itsetietoisuuden alkavaa heräämistä. Ruotsalainen esiintyi tietoisesti säätynsä edustajana, ja torjui kansallisuusmiesten, muun muassa J.V. Snellmanin kritiikin.

Ruotsalaisen kuoleman jälkeen herännäisyyden ja kansallisuuskysymyksen välinen suhde muuttui. Aiemmin kulttuurivihamieliseksi ja vanhoilliseksi leimattu herännäisyys alettiin nähdä kiristyvässä Venäjän-poliittisessa tilanteessa 1890-luvulta lähtien osana suomalaisuuden omaa historiaa. Kaunokirjallisuudessa ja historiantutkimuksessa herätystä alettiin tarkastella aidon suomalaisen uskonnollisuuden muotona. Syntyi käsitys, että uskonnollinen herätys oli luonut edellytykset kansalliselle heräämiselle. 1900-luvun alkupuolelta lähtien Paavo Ruotsalainen luettiin kansallisten suurmiesten joukkoon.

Syntyi 9.7.1777 Kuopiossa
Kuoli 27.1.1852 Nilsiässä


Lähteet:
Ilkka Huhta, Kansallisbiografia, SKS
Eino Murtorinne, Kansallisgalleria, WSOY

Kuva: Suomen Kuvapalvelu

YLE ©2004