YLE Teema

 

Julkaistu keskiviikkona 09.06.2010 3 155

Iiro on irti

Kirjoittanut: Iiro Rantala

Arvoisat katselijat. Kun nyt ajattelen teitä edessäni tänä kauniina kesäpäivänä, en mitään muuta toivo kuin että olisin 20 vuotta nuorempi, tyttö ja neitsyt. Nuo kaksi jälkimmäistä voidaan nykytekniikalla hoitaa, mutta aikamatkailua ei vielä valitettavasti ole keksitty.

Onneksi kuitenkin keikkamatkailu on keksitty. Siitä tämä tv-sarja kertoo. Prosessi on ollut haastava mutta palkitseva. Jos vertailukohtia lähdetään etsimään, niin vastaava kokemus olisi yrittää kiivetä Mount Everestin huipulle ilman pipoa ja bisseä. Kuvittelemalla itsesi kolmosleirissä, kuoleman vyöhykkeellä, lyhyissä kalsareissa ja ilman wlania pääset lähemmäksi sitä sisäistä tunnemyrskyä, jonka vallassa olen tätä sarjaa kuvannut.

Matka itsessään oli vaarallinen mutta palkitseva. Huipulla tuuli kovasti. Se oli ainut asia mikä jäi mieleen, sen lisäksi huomasin potevani korkean paikan kammoa. Jätin tympeän oloisen sherpan sinne värjöttelemään ja hyppäsin kakkosleiriltä helikopteriin ehtiäkseni pressitilaisuuteen. Paikalla olivat CNN, BBC World, NBC, Pay-TV ja tietenkin YLE Teema. Aina kun tunsin voimieni ehtyvän vuoren rinteellä ajattelin tätä toimittajalaumaa edessäni ja kaikkea sitä huomion määrää, mikä on osakseni koituva. Se auttoi minua jaksamaan pahimman yli ja alas myös.

Korostin toimittajille, että tämän kiipeilyreissun tarkoituksena ei ole tuoda minua itseäni esille millään tavalla, ja muistutin heitä samalla lupauksestani vetäytyä kokonaan julkisuudesta heti tämän suoran lähetyksen jälkeen. Toki sitä ennen avauduin yksittäisille toimittajille ja mukauduin heidän edustamansa kohderyhmän tarpeisiin. Pressi kesti itse asiassa viikon, mutta sen jälkeen olen kyllä ollut lähinnä omissa oloissani.

Arvoisa Teeman katsoja. Haluan vain hieman raottaa, minkä mittaluokan prosessi tämän uuden sarjan tekeminen on ollut. Yksittäisiä sanoja on enää tässä vaiheessa turha heittää kehiin. Ne eivät tuo oikeutta lopputulokselle. Lähden liikkeelle merkityssyvyydestä, tilasta, ajasta, paikasta ja niiden hetkittäisestä katoamisesta. Haluan puhua suoraan, kiertelemättä ja kaartelematta. Minua voi lukea kuin avointa kirjaa. Matka on joka tapauksessa ollut valtava ja tunnen nyt olevani ihmisenä ehyempi. Tunnepuolella kuohuu isosti ja vähän ylikin.

Haluan kiittää kaikkia mukana olleita, sekä Bonoa. Ilman teitä tästä kaikesta ei olisi tullut yhtään mitään. Toivon että tämä vastasi kaikkiin teidän kysymyksiinne, ja toivotan antoisia katseluhetkiä ja rapeaa kesää Iiro Irti -sarjan parissa.

Täysissä sielun ja ruumin voimissa, Iiro alias tynkä-sipoon seppo hovi.

 

 Iiro irti -sarjan ensimmäinen osa esitetään 13.6.

 

Suosittele155 Suosittelee

Kommentit

Anonyymi

Voi kun kivaa kerrankin. Iiro on mukava. Odotan Börjen näkyvän kuvissa, kun se on niin pöljän näkönen ja tykättävä.

Anonyymi

En pidä!tuntuu teennäiseltä!

Immo

Loistavaa, Iiro! Hienoa, että joku uskaltaa laittaa itsensä likoon julkisesti muullakin tavalla kuin jollakin typerällä hengenvaarallisella napa-aluehiihdolla tai vuorikiipeilyllä. Näistä uhkarohkeista seikkailijoista sitten tehdään koko kansan sankareita!? Iiron irtiotot ovat aivan yhtä suurta sankaruutta! Vielä suurempaakin, koska niissä ei aiheuteta kenellekään fyysistä eikä ( juurikaan??!) henkistä vaaraa.

Lisää tällaista!
Immo

Add comment


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.