YLE Teema

 

YLE Teema uskoo katsojaan

YLE Teema on teemallinen kulttuurikanava, joka omistautuu dokumenteille, elokuville ja musiikille.

Kulttuurikäsityksemme on laaja-alainen. Musiikissa soivat rinnan rock ja ooppera. Elokuviin Teemalla pääsee lähes joka ilta: maailmanelokuvaa, uutta art housea ja merkkiteosten Kino Klassikkoja. Kotimaisen kulttuurin näyttämö avautuu sunnuntai-iltaisin. Populaarikulttuurin dokumentteja esitetään maanantaisin, kansainvälisiä kulttuuridokumentteja keskiviikkoisin.

Ohjelmisto paketoidaan rohkeasti yhdistellen teemoiksi, joista katsoja voi poimia kiinnostavia herkkuja tai paneutua aiheeseen syvemmin. Teemallisen ajattelun näyteikkuna on Teemalauantai – joka viikko erilainen kattaus.

Teema on eri-ikäisten tiedefanien oma kanava. Tiedetorstai kokoaa yhteen iltaan uusimman kotimaisen ja ulkomaisen tiedeohjelmiston. Oppiminen ei ole Teemalla kielletty halu. Historianystävä löytää kanavalta paljon dokumenttisarjoja – niin Suomen kuin maailman historiaa. Nostalginen TV-arkisto poimii käsin suomalaisille merkittävät muistot ja persoonat uudelleen ihmeteltäviksi.

YLE Teema syntyi 2001 digi-tv:n lapsena. Kymmenessä vuodessa siitä on kasvanut katsojien arvostama laatukanava, joka tavoittaa viikoittain 2,5 miljoona suomalaista.

Mihin Teema uskoo? Teema arvostaa katsojan kykyä ymmärtää ja halua oivaltaa. Teeman katseluun käytetty aika on sen arvoista: Emme tuhlaa sinun aikaasi.

 

YLE Teema

 

Kanavan kasvot

Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@yle.fi.

 

Marika Kecskeméti, ohjelmapäällikkö
puh. (09) 1480 4341

 

Kati Sinisalo, tuottaja
(Teemalauantait, Teeman elokuvafestivaali, Kesäkino, rockdokumenttislotti)
puh. (09) 1480 3439

 

Tiina Oksanen, ohjelmistosuunnittelija
puh. (09) 1480 4991

 

Lauri Itäkannas, kuuluttaja ja verkkotoimittaja
puh. (09) 1480 3610

 

Tiedotus:
yle.ohjelmatiedotus@yle.fi

   
 

 

   

 

Postiosoite ja katsojapalaute

Palautesivuilta löydät palautelomakkeen ja YLEn ohjelmapalautteen.

YLE Teema in English