YLE Teema

 

Avomielinen kriitikko

Dokumentti oli varsin oivallinen kooste tietoisuuttamme käsittelevästä ilmiöistä ja ongelmista mitä liittyy nyky käsityksiin. Tämän kaltaista informaatiota tulee pikkuhiljaa lisää ja saa aikaan paradigman muutoksen tietoisuuden tutkimuksessa. Kuten yksi tutkijoista 3. osan lopussa sanoo "ihmisen tietoisuus on materiaalista, ei aineetonta eikä magiikkaa. Se ei vaan ole aivosolujen tuotosta, kuten tähän asti on luultu". Tietoisuuden ei-paikallisuus ja kvanttifysiikka antavat teoreettisen selitysmallin monille ilmiöille, joita nyt pidetään yliluonnollisina.

Se mikä sen sijaan oli varsin hämmentävää oli kokeet, jossa koehenkilöiden kroppa reagoi shokeeraaviin kuviin jo sekunteja ennen kuin tietokone satunnaisesti heitti sellaisen ruutuun. Vastaavia kokeita, jotka saa hieman kyseenalaistamaan vapaan tahdon on tehty muitakin. Toisaalta jos kyse kvanttifysiikan ilmiöstä vaatii oman logiikkani mukaan joko hiukkasia, joiden välinen vuorovaikutus on valoa nopeampaa tai itse hiukkaset liikkuvat valoa nopeammin (aika ottaa takapakkia). Jälkimmäisten olemassa olosta taisi tällä viikolla löytyä todisteita. Melko heviä infoa.

Oli näistä asioista mitä mieltä tahansa, siitä voi olla ainakin samaa mieltä että paljon mitään ei vieläkään tiedetä paljon mistään.

Vastaa


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.