YLE Teema

 

Toinen anonyymi

Uskonnoton kirjoitti:
Unkonnoton kirjoitti:
Mielenkiintoista on että valtauskonnoista buddhalaisuus ja sen opit tulevat lähimmäksi tämäntyyppisiä empiirisiä ja kokeellisia havaintoja ja teorioita. Ainakaan osassa buddhalaisista koulukunnista ei varsinaisesti uskota Jumalaan. Tosin jotkut kristilliset papitkin sanovat jo että Jumalaa ei ole olemassa, Jumala on oleminen itse. Todistapa se sitten jollain kokeilla.

Kuulostaa aika kristilliseltä.. Eli ei siis kuulosta. Hauskasti pistät jumalan piiloon noin. Samoinhan minä voin sanoa, "Jumalamme, pyhä Spagettihirviö vain on. Hän on aina ollut ja tulee aina olemaan maailmankaikkeuden luoja." Tuotakaan et voi kumota millään. : )
Eri asia on sitten se, miksi pitäisi jumalaa tunkea enää mihinkään? Oli se jumala henkilöitynyt tai ei, miksi siihen (niihin) pitäisi enää uskoa?
Eilisen jumala on tämän päivän mytologiaa (esim. Zeus + 1000 muuta jumalaa)..

Jos Jumala määritetään itse olemiseksi, se ei suinkaan ole piilossa vaan meissä kaikissa. Tuo ruumiista erillinen tietoisuus olisi siitä lähtöisin ja osa sitä, mitä nyt voi vaikka Jumalaksi nimittää. Toiset nimittävät sitä Ykseydeksi. Tosin jokainen määrittelee jumalansa itse. Myös materialistisen tieteenkuvan omaavat ateistit tekevät metafyysisiä olettamuksia (eli uskovat johonkin), vaikka eivät sitä välttämättä tiedosta. Tiede tekijöidensä kautta ei ole objektiivinen kuten kuvitellaan. Sen 15 vuotta tieteentekijänä on ainakin opettanut.

Vastaa


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.