YLE Teema

 

You can't request more than 20 challenges without solving them. Your previous challenges were flushed.

MaxAnonyymi

Varmaan monesta tuntuu kaikki tällinen ihan höpö höpöltä mutta kun parivuotta sitten olin ystäväni kanssa kasamassa pihalleni grillikotaa niin totesin että kaikellaista tässä ihmiselämässä voi käydä.
Oli aivan järkyttävän kuuma päivä ja työpäivän jälkeen aloimme grillikodan kasaustöihin (kaverini omisti yrityksen joka myi ja markkinoi näitä kotia joten homman piti toimia.) No minäpä reippaana poikana hakemaa jääkylmät oluet meille että tästä se lähtee. ensimmäisellä nielauksella joka oli luultavasti aivan liian suuri olut ei lähtenytkään menemään alaspäin vaan tuntui jäävän paikoilleen rintalastani alle. Kerkisin kivulta sanomaan kaverilleni että tais tulla otettua liian isot huikat kun menetin tajuntani.Seuraava muistikuvani oli kun makasin kyljelläni maassa ja kaveri hakkasi minua selkään.No tässä välissä tapahtui se mikä on kai mielenkiintoisin tapahtuma olin hetken tiedottomassa tilassa ja menin johonkin jossa kaikki oli jotenkin tuttua ja samalla vierasta ja rauhallista ja kaikki tuntui jotenkin hyvältä. Mutta joku käski palaamaan ja sanoi että mene takaisin mene heti takaisin sinua tarvitaan siellä ja voisin olla varma että se oli edesmenneen appiukkoni ääni joka minut tänne käski takaisin (Minulla on kolme lasta vaimoni kanssa ja luulen että heitä ei ollu tarkoitettu vielä jäämään keskenään! Ja kaikille niille jotka pitää muo jonain hihhulina ja hulluna ovat väärässä. Mä oon ihan tavallinen duunari.

Vastaa


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.