YLE Teema

 

anninen

Nimimerkki Mikko. Vaikutat kohtuullisen hyvin asioihin perehtyneeltä. Osaisitko laittaa linkkejä/lähteitä tukemaan tätä kirjoittamaasi:

"ÄO-tutkimuksen tuloksia ei ole syytä asettaa millekään hyvä/huono-akselille. Niihin voi suhtautua deskriptiivisena tietona siitä, miksi tiettyjä asioita tapahtuu.

Esimerkiksi ylioppilaiden keski-ÄO on Suomessa lähes 15 pistettä (yhden keskihajonnan) korkeampi kuin amiksen suorittaneiden. Korkeakouluun hyväksyttyjen ÄO on hieman korkeampi kuin ei-hyväksyttyjen, valmistuneiden hieman korkeampi kuin tutkinnon kesken jättäneiden. Jne. Samoin tiedämme esimerkiksi, että korkeamman ÄO:n omaavat ovat keskimäärin terveempiä ja elävät pidempään riippumatta lapsuuden sosiaalisesta taustasta. Rikollisilla taas on keskimäärin matalampi ÄO. ÄO:lla on lukuisia tällaisia yhteyksiä erilaisiin yhteiskunnallisiin ilmiöihin ja ongelmiin.

Toki tietoa ÄO:n (tai pikemminkin yleisälykkyyden) merkityksestä voi käyttää päätöksenteon apuna. Mainitsin yllä, että ÄO-testejä käyttämällä voi vähentää lasten perhetaustan merkitystä oppilasvalintatilanteissa. Tiedämme myös, että ÄO on paras yksittäinen työssä menestymistä ennustava tekijä, joten työnantajat voivat ÄO-testejä käyttämällä tehdä organisaatiostaan tehokkaamman. Nyky-yhteiskunnan vaurauden keskeinen selittäjä on se, että kaikista yhteiskuntaluokista tulevien kognitiviiset kyvyt on otettu käyttöön paljon entistä paremmin.

ÄO ei tietenkään ole ainoa ihmisen menestykseen vaikuttava tekijä. Esimerkiksi erilaisia persoonallisuustyyppejä on aivan samassa suhteessa kaikilla ÄO-tasoilla, ja tämä vaikuttaa menestykseen niin työ- kuin yksityiselämässä. Ihminen voi olla onnellinen tai onneton oli hänen ÄO:nsa mikä tahansa."

Kirjoittamasi oli hyvin samansuuntaista, mitä itse olen, täysin maallikkona (joskin testatusti älykkäänä) pannut merkille ja omaksunut. Tänään sitten yliopiston luennolla professori veti ns. maton kaiken todeksi usko mani alta...hänen mielestään kun "älykkyys ei korreloi koulutuksen tai sosiaalisen luokan kanssa millään tavoin". Ja tietysti lukisin nyt asiasta mieluusti lisää, enhän nyt tokikaan aio vain tyytyä valmiiksi pureskeltuun:D

Vastaa


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.