Juu, samaa mieltä, kyllä Mikko Alatalo ja Harri Rinne antoivat suuren panoksen Suomen iskelmämusiikkiin ja olisi kyllä ansainnut maininnan vaikkapa tuossa Uudet lauluntekijät-jaksossa jossa aiheina olivat Irwin & Vexi, Junnu ja kumppanit.
Mutta samaan syssyyn olisi pitänyt mainita myös Juankosken suuri poika eli Juice, joka teki tekstejä myös iskelmäpuolelle.
Viime jakson aiheena oli siis suomi-iskelmän pimeä puoli eli suruiskelmät, itse olisin kaivannut tiukempaa analyysiä siitä että miksi juuri 70-80-lukujen taite oli niin otollista aikaa tälle genrelle ja onko loogista olla yhtaikaa "iloinen ja surullinen suomalainen", minusta juuri tämä mollivoittoisuus on se tekijä joka on estänyt suomalaista musiikkia leviämästä maailmalla enemmän, verrataan nyt vaikka Ruotsiin jossa musaa tehdään ilon kautta.
Ja olivatko suomalaiset alkujaan mollikansaa, olen lukenujt että 1800-luvulla sivistyneistö halusi tehdä kansassa pesäeron duurivoittoiseen Ruotsiin ja siksi täällä luotiin molliperinne.
Noo, eivät surulaulutkaan varmaan ole suomalaisten yksinoikeus, esim. melodialtaan itkuisa ja lohduton Orvokkeja äidille (Violer till mor)-laulu on ruotsalaista perua, eikä tosiaankaan niitä kaikkein iloisimpia ralleja,bluesmusiikissa taas on taustalla orjien suru ja epätoivo, porutgalilaisilla on fadonsa ym.ym.
Sensijaan ihmetyttää tosiaan se että miksi Suomessa vallitsi tuo itsesääli- ja suruitkelmäbuumi, mistä se syntyi, olen antanut ymmärtää että se liittyi jotenkin silloin muuttuneeseen avioerolakiin jonka seurauksena erojen määrä räjähti käsiin rajusti ja tähän saumaan sitten iski Reijo Kallio Viikonloppuisineen.Biisiinhän tehtiin myös vastapuolen näkemys eli Viikonloppuisälle, esittäjää en muista.
Jaksossa ei käsitelty ollenkaan tämän genren kaikkein lohduttominta edustajaa eli Tarja Ylitalon esittämää Mua kuule äitiä, jossa uraäiti menettää lapsensa, tämänkin kipaleen taustaa olisi ollut hyvä kuulla, entä Matin ja Tepon Et voi tulla rajan taa, ei mainintaa.
Aihetta on tosiaan myös parodioitu, aiemmassa viestissä olen maininnut Pertti Koivulan Elämä on täynnä kyyneleitä-laulun jossa oikein herkutellaan itsesääli- ja suruteemalla oikein olan takaa ja virne suupielessä, jaksossa mainittiin Kari Kuuvan Tango Pelargonia muttei Eppujen Murheellisten laulujen maata.
Mauri Kunnas esitti Nyrok City-sarjakuvassaan hulvattoman vision suruiskelmien maailmasta, löytyy Nyrok City-albumeista, finnimies oikein rypee surussa ja kyynelissä ja lukijalla on suu messingillä, lukekaa se!