YLE Teema

 

Hitler kortti

Rhenus- ja Hister-joki nimimerkille

Israilin valtion enemmistön kannattama nyky poliittinen suuntaus joka johtaa moraalittomien siirtokuntien perustamiseen on aivan samallatavalla ihmisoikeuksellisistasyistä tuomittavaa kuin hitlerin aikaiset ihmisoikeusrikkomukselliset toimet saksassa. Aivan turha kaivella menneisyydestä ennen ajanlaskunalkua, tuhatluvun tai edes kolmenkymmenenvuodentakaisia tapahtumia.Jos jollain on valta tunkeutua toisen omistamalle viljelemälle maalle tuhota kodit ja elinkeinot rakentaa aidat etuoikeutetuille. ampua oppositiomaisista lähtökohdista oikeuksiansa puolustavat. Tunkeutuaheidän koteihinsa millon huvittaa jne...se on yksinkertaisesti tuomittavaa aivan samoin kun kaikki muutkin alistavat oikeutetukset ympäri maailmaa. eikä se todellakaan tarkoita israelin kansan tuomitsemista. Kuitenkin aivan kuin natsisaksan nousussa monien saksalaisten olisi kannatanut ajoissa samoin kuin ulkovaltojenkin edustajien katsoa peiliin ja reakoida tuomitsevasti hitlerin harjoittamaan politiikkaan, etenkin ihmisoikeusrikoksiin. Tämä pätee nykypäivänäkin myös israilissa jossa toki on myöskin onneksi toisin israelin siirtokuntapolitiikasta ajattelevia israelin kansalaisia. "ja sille joka nyt otti herneen nenään ja ajattelee että miten allekirjoittanut voi verrata hitlerin 20 miljoonan juutalaisen tuhoonjohtanutta "puhdistusta" israilin nykypolitiikkaan. voin sanoa että teot ovat täysin erit mutta ihmisoikeuksia polkevassa alistusjärjestelmässä on paljon yhtäläisyyksiä, toisen uhkakuvat toteutuivat jo omaan tuhoonsa asti ja toisen uhkakuvat ovat osaksi toteutuneet ja voivat toteutua omaantuhoonsa asti, kummatkin järjestelmät ovat moraalisesti tuomittavia aivan samoin kuin työpaikoilla harjoitettava työntekijöitä alistava, heitä epäterveesti kilpailuttava ja oikeuksia polkeva kansaa jakava poliittinen suuntaus nyky suomessa.

Vastaa


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.