YLE Teema

 

Anonyymi

Chesterton pelkäsi, että jos kristinusko heikkenee euroopassa, niin taikausko hukuttaa kaiken järjen ja skeptisyyden. Kannattaa katsoa viime vuosisataa Euroopassa. Noh tuliko valistus, tuliko? Ei tainut tulla, tuli idelogian-vuosisata, eikä järjen riemuvoittoa. Asioita tulkittiin myyttisten idelogien lävitse eikä järkeä käytetty. Idelogiat onnistuivat tappamaan ihmisiä enemmän kuin ihmiskunnan käymät sodat siihen asti. Asioita ei saanut( eikä edelleen saa) kritisoida järjellä,sillä idelogia oikeuttaa silmien ummistamisen "hyvän" ajatuksen tähden. Varsinkin euroopan poliittinen vasemmisto ja oikeisto korosti itseään valistuksen jatkajina, mutta todellisuudessa itse olivat ja ovat edelleen pahimpiä valistuksen raiskaajia. valistuksessa asia tutkitaan faktojen ja järjen pohjalta, onko asia hyvä vai huono. Asian tulkintaan ei saa vaikuttaa mikään idelogia tai ennalta asettu päämäärä tai ennakkoluulo. Raamattun ihmiskuva on oikea vielä, ihminen ei vieläkään käytä järkeä vaan uskoo taikauskoon. Muuten kiitos hyvästä ohjelmasta YLE.

Vastaa


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.