YLE Teema

 

You can't request more than 20 challenges without solving them. Your previous challenges were flushed.

Voi voi

Maa on syntinen laulu on huonoin elokuva mitä olen nähnyt. Kurjuuden kuvaaminen Mollbergin tyylillä saa roolihahmot näyttämään vähäälyisiltä elukoilta. Elokuvassa kurjuuden maximointi on kyllä onnistunut valtavan hyvin. Katson mielummin vaikka dokumentteja juutalaisten leirielämästä, siinä kurjuus on ahdistavaa ja rumaa, mutta silti ihmiset niissä ovat edelleen ihmisiä eikä elukoita. Aikoinaan suuret katsojaluvut saanut elokuva selittyy hyvin yksinkertaisesti sillä, että tissi ja tussu vilahtaa, mikä 70 luvulla oli niin harvinaista, että sitä kannatti lähteä suurin joukoin katsomaan. Oli hyvä, että elokuva voitti palkintoja ym. kunniaa, koska muutoin elokuvan katsominen olisi ollut häpeällistä prnohakuisten touhua.

Vastaa


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.