YLE Teema

 

Pohdiskelija

Hyvä ohjelma. Hienoa . että tuli esille Neuvostoliiton ajan tieto ja että Venäjälläkin raha ratkaisee enempi kuin hoitojen taso ja apu. Näinhän on länsimaissa ollut jo kauan. Lääketehtaiden ylivalta ja päättäjien nöyristely estää vanhojen luonnonmukaisten hoitojen tutkimisen ja käyttämisen. Onneksi jo joissain paikoissa järki voittaa.
Olen pohtinut ihmisen terveydenoitoa ja paastoamista hyvin monelta kannalta. Esim Itämaiden ajattelu ihmisen "kokonaisvaltaisuudesta" on järkevä. Ei hoideta vain oiretta, jonka hoidon takia tulee paljon sivuvaikutuksia. On tärkeää hoitaa syytä, niin oireet loppuu, Paasto hoitaa elintoimintoja elimistöä niin vaivakin saa apua. Ruokavalio on myös eräänlainen paasto, silloin ei anneta elimistölle raskasta / rasvaista ravintoa.
Esim. vaimollani ilmeni aivoissa kasvi, se leikattiin ja todettiin se etäispesäkkeeksi jossain muualla olevalle syöpäkasville. Kuitenkin kun vaimoni heti oli lopettanut koko eläinkunnan ravinnon (jopa fanattisesti) nauttimisen, syöpää ei meilahden tutkijat löytäneet yli puolenvuoden jatkuvat etsinnän jälkeen, vai munasarjasta syövän jäänne niinkuin se ilmaistiin. Tähän tutkimiset lopetettiin, Ja vaimoni menehtyi 5 kk jälkeen aivokasvin seurauksiin. Opetus jos olisi ollut ruokavaliollla aiemmin niin mahdollisesti tilanne olisi ollut toinen.
Itse olen nyt paastolla ja hyvin menee ja hyviä tuloksia on, mutta niista myöhemmin jos aihe kiinnostaa tällä sivustolla.
Mielellään keskustelen aiheesta lisää käyttän samaa nimimerkkiä
Paremisiin.

Vastaa


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.