YLE Teema

 

Anonyymi

Hyvää dokumenttia sellaiselle, joka ei itse koskaan ole käynyt Israelissa, nähnyt Jerusalemia tai tavannut heikäläisiä. Jerusalemissa näkyy ohjelman perusteella olevan hyvin monenlaisia ihmisiä, kuten vaikka NYC:ssä.

Dokumentti ei kurkistele vain kauniisiin rakennuksiin ja hulppeisiin koteihin, vaan näyttää kaupungin likaisetkin kujat ja jopa ortodoksijuutalaisia - muuallakin kuin siellä itkumuurilla. Eivätkös he yleensä karttele kaikenlaisia kameroita?

Tavalliset arabit ja juutalaiset elävät arkeaan rinnakkain, vaikka eivät asioista samaa mieltä olekaan. Kaikki ovat saaneet ohjelmassa sanoa mielipiteensä. Se on hyvä.

Tervehenkinen katsoja osaa asettua kaikkien heidän asemaansa ja yksinkertaisesti vain kuunnella, miltä asiat ja olosuhteet heistä itsestään tuntuvat. Hehän siellä oikeasti asuvat, emmekä me katsojat, joten kukaan meistä ei voi oikeitten jerusalemilaisten tuntoja tuomita sen enempää oikeaksi kuin vääräksikään.

Vastaa


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.