YLE Teema

 

viikunapuu

Ayla kirjoitti:
*kumpi siis on totta vale vai totuus 50/50. visainen kysymys? pistetäänkö pää pensaaseen ja unohdetaan ihan tahalteen jeesuksen puheet uudesta testamentista. eikö näin ihminen toimi kun ei halua asettaa tärkeää kysymystä sydämensä eteensä?
*

Jumala antoi ihmiselle myös vapaan tahdon toimia Jumalan sanaa totellen tai olla välittämättä siitä. Jos jokainen eläisi sen mukaan mitä hän sisällään tuntee oikeaksi ja rakastaisi lähimmäistään kuten itseään, ei näistä asioista tarvitsisi kiistaa käydä tai sotia mielipiteistä kuten nykyään.
Kaikki me olemme saman Jumalan lapsia, ihan kuin sisarukset me kiistelemme kuka on tekijällemme se rakkaampi ja kuka on oikeassa. Jokaisella meistä on oma totuutemme. Voisiko äiti rakastaa vain yhtä lapsistaan toisten kustannuksella?
Jokainen noudattakoon omaa uskonnollista vakaumustaan, mutta se toisten tuomitseminen pitäisi jättää Jumalalle, sillä eikö Hän ole sanonut sekä Koraanissa, että Raamatussa että Minä olen se joka Olen, minä olen Jumala ja minä olen ainoa, minä olen rakkaus ja minä olen tuomio, minä olen elämä ja kuolema...
Ihmiset ovat kirjoittaneet kaikki kirjat ja voittajat ovat kirjoittaneet historian. Jumala kirjoitti jo ihmisen luodessaan ihmiseen itseensä Jumalan sanan, yritetään löytää se itsestämme koska se on ihmisyyden mitta. Ja ihmisyyden mitta on kyky ymmärtää ja rakastaa.[/quote]

---

Olet Ayla ihan oikeassa kaikessa siinä että pitäisi rakastaa kaikkia ihmisiä myös vihollista. Se on toki Jeesuksen oppia. Koraani ei ole raamatun jumalan ilmoittamaa sanaa koska jumala on sanansa antanut pojallensa Jeesukselle uuteen testamenttiinsa. Vaikka totta tosiaan myönnän toki että siellä koraanissakin on samoja perusluonteisiakin elementejä mitä löytyy raamatustakin. Erona on kahden välillä se että jumala uudessa testamentissa hyvin jyrkästi kieltänyt muita profetioita/oppeja ottamaan vastaan tulevina aikoina esim. koraani 600 luvulla tai vaikkapa morin kirjaa 1800 luvulla, koska niissä kokonaiskäsitykset sotii siten Jeesuksen pelastus oppia vastaan jumalan ainokaisesta pojasta sekä syntien sovituksissa vertaillessa synnin rikoksiin eri muodoissa.

Vaikka muultaosin moni laki teksti (rituaali-seremoniat-seremonia-rituaalit miten päin halutaankin katsoa) olisin saman suuntaista lakien kautta toteutuvaa tekemistä elämässä. Muistaa aina pitää että koraani on yhden ainokaisen ihmislihan ihmiskunnassa kirjoittama teos. Tosin yhden hyvin voimakkaan ikävän enkelin inspiroima mestariteos siinä mielessä että se saa aikaan voimakasta levottomuutta, ja jännitettä jo nykypäivänä kaukoidässä. (myös raamattukkin aikoinaan ristiretket kun maalaisia euroopasta houkuteltiin raamatun kautta hyökkäämään muslimeita vastaan. tosin silloin ei kansalle luettu uuttatestamenttia jeesuksen opista, joka oli siis paholaisen yritys tuhota raamatun auktoritettia joka oli valitettavan ikävää aikaa silloin.)

Raamatun ero on myös siinä että on kaksoiskäskyt ihmiselle annettu, ja vain ja ainoastaan Jeesuksen kautta voi pelastua helvetiltä, ei siis rituaali seremonioilla eli pakkorukous liikkeillä kohti mekkaan tiettyjen kellon aikojen armoilla ja antamalla kunniansa allaille -kuka lie?. Vaikka ulkopuolisesti uskottavammalta voisikin näyttää koraanin seremoniset-rituaaliset käyttäytymis muodot myönnän sen toki. Raamattu on 66 kirjaa nivottu yhteen israelilaisten toimesta. Myös Jeesus on juutalainen. Ja sillä on kymmeniä eri kirjoittajia historiassa. Jotka aikakausien mukaan tukevat toisiansa vastaan. Niin juu raamattu uudessa testamentissa kieltää kahden jumalan palvonnan. Joko Jeesus Kristus tai ihmisen valitsema epäjumala. kahta ei voi valita.

Valinta on sinun. Rukoile tie jota tulisi seurata. älä ihmisiä ja heidän oppia seuraa vaan taivaan herraa.

Vastaa


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.