YLE Teema

 

Sirpa

Siinä vihannesostostestissa saattoi häviöön vaikuttaa, että A-M ei muutamaan hetkeen todellakaan tajunnut myyjän sanoneen, että herkkusienet olivat jo loppuneet ja silti hän edelleen yritti ostaa niitä. Ei se minusta hymystä ole kiinni ollut.

Ajatuksesi siitä, että mahdollisesti seuraava kieliohjelma tehtäisiin ilman näitä tunteita raastavia pudotuksia, on todella hyvä ja vakavasti harkittava. Joku puhkeaa kukkaan ja puhuu kuin vettä vaan viikon kahden kuluttua, ja jos ei, niin sitten ei. Kyllä sen voittajan voisi ratkaista jossain vaativammassa loppukokeessa.
TV on mennyt pelkkiin kilpailuiin, joissa osallistujat jännittävät kasvot jäykkinä "tuomiotaan", sitten itketään ja halataan. Laskekaapa montako tällaista ohjelmaa viikossa tulee kanavilta yhteensä.Niitä riittää! ja aina ei ole taidosta kiinni, vaan hetken herpaantumisesta tai suoranaisesta pikkumokasta. Ei ehkä ihan epäoikeudenmukaista.

Olen seurannut aiempia italian- ja espanjankielen kisoja, mutta ranskaa erityisen kiinnostuneesti ja tehnyt tehtävätkin, sillä haluan todella oppia ranskaa nykyistä paremmin. Puhun sitä hulvattomasti melko laajalla sanavarastolla ja keskenjääneitä alkeiskursseja lukuunottamatta olen oppinut käytännön pakon edessä selviämään puhumalla ranskaksi melkein mistä vaan, myös puhelimessa. Selitän niin kauan että tulen ymmärretyksi. Kyllä puhumaan oppii kun on pakko. Olisin pyrkinyt mielelläni ohjelmaan, mutta tiesin että en olisi jo oppimani puolesta kelvannut, (ikäihminen enkä kovin kauniskaan 64-vuotias ohjelman aikana)

Vastaa


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.