YLE Teema

 

nyymi

Pawe kirjoitti:
Kuka on oikeutettu sanelemaan neljän tuhannen sukupolven tekemiset/tekemättä jättämiset. Se on yhtä pitkä aika kuin mitä koko ihmiskunnan tähänastinen historia.

Ei Onkalon tekijät ole mitään tuleville polville sanelemassa. Nykyisillä sukupolvilla on yhtä suuri oikeus maan resursseihin kuin on tulevillakin.

Toki heillä on tarkoitus rakentaa sellainen hauta, että tulevat sukupolvet ymmärtäisivät olla sitä avaamatta ennen kuin on turvallista. Tai sitten avaajat ymmärtävät riskin ja heillä on ongelmien käsittelemiseen tarvittava teknologia hallussa.

Mietipä hieman miten Faaraot haudattiin, ymmärsimmekö vaaroja kun niihin murtauduttiin ryöstötarkoituksessa tai myöehmmin egyptologien toimesta. Siinä vaiheessa kun hautoja kiivaimmin avattiin ei vielä hieroglyfikirjoitusta osattu lukea, se taito opittiin vasta Rosetan kiven löytymisen jälkeen vuosikymmeniä myöhemmin.

Hautojen avaajat ottivat melkoisia riskejä uteliaisuuden vietyä voiton vaikka eivät tienneet mitä siellä on. Ongkalon suunnittelijat yrittävät keksiä miten vastaavalta vältyttäisiin ja samalla tehdä avaamisesta niin työlästä että sitä ei ainakaan mikään kehittymätön kulttuuri kykene aukaisemaan.

Pawe kirjoitti:

Asian ajatteleminen aiheuttaa suurta tuskaa ja masennusta. Silmäni avautuivat näkemään ihmisen pienuus.

Nytkö vasta? Mahdoitko nukkua koulut läpi vai miten näin pääsi käymään...

Vastaa


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.