YLE Teema

 

AGO

Runot on hyvin valittu. Jokaisessa kahdeksassa on eri tyylilajia, joten niitä ei käy vertaaminen ainakaan toisiinsa.

Iseäni miellytti parin lukukerran (lue: The first impression is only you need!) jälkeen kolmosruno. Jos Maslow olisi teoriansa runon tarvehierarkiaan perustanut, tuskin häntä(kään) olisi vakavasti otettu, vaikka tämä runo pitäisi. Kuten Brecht sanoisi: "Eikä riitä että tämä levy soitetaan vain kerran läpi."

Runo ei slangiklangillaan kikkaile liikaa murteella, se ei ole edes olennaisinta. Runossa tehokeinona käytettynä se silti tekee siitä yllättävästi universaalimpaa kuin ilman sitä. - Miettikääpä vain, mitä jäisi jäljelle, jos ao. runo olisi "kirjakielinen"?

Lopulta runo kertoo kaiken olennaisen ihmisen tarpeista osittain aivan perimaslowilaisittain: hengittämisen, syömisen, paskomisen, työn tekemisen, liikkumisen, suvun jatkamisen, respektin, hiljaisuuden riitin. Ja kaiken kukkuraksi vaurastumisen, jonka seurauksena oma ikuinen minuus lopulta paistaisi kuolemattomana kurottaen avaruukselliseen sfääriin saakka, toisiin universaaleihin kulttuureihin.

Vastaa


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.