YLE Teema

 

Suosittelu lisätty!

Hei On ihan kiva, että esittelette muutamia ohjelmia melko tarkasti. En kuitenkaan löydä sivultanne yhtenäistä päivän ohjelmalistaa. On Kausikorttia yms. joista ei tiedä koskaan, mitä ne sisältävät. Nyt löysin esim, Rigoleton, jota en läytänyt musiikin sivuilta. Olen klassisen musiikin kuuntelija ja moni hyvä harvoin esitetty ohjema on mennyt ohi, kun en ennakkoon tai päivittäin ole pystynyt seuraamaan ohjelmaa. Lehdissä se tietysti on, mutta sivustolla pitäisi olla koko päivän, seuraavien päivien ohjelmisto. Esimerkiksi arvokas ohjelma: OPuccinin Tosca, jossa oli Juha Uusitalo S:na meni ohi. Voisiko sen uusia?

Julkaistu lauantaina 01.01.2011 0 kommenttia 53 suositusta

Teema vastaa: Rigoletto löytyy kyllä Teeman musiikin sivuilta päänostoista. Klassisen musiikin ohjelmatietojen päivittämisessä auttaa myös yle.fi/klassinen-sivusto. Hyvänä perussääntö Teeman klassisen musiikin lähettämisestä on se, että sitä on viikottain sunnuntai-iltaisin Parrasvaloissa, uusinnat lauantaipäivisin.
Rigoletto lähetetään loppiaisena klo 10 ja uusintana seuraavana sunnuntai-iltana.

Suosittele53 Suosittelee

Lähetä linkki

Add comment


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Anna palautetta

(esim. ohjelma, josta annat palautetta tai kysyt)
(jos haluat, että vastaamme)
CAPTCHA
Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Lähetä sähköpostia

Lähettäjän nimeä ja sähköpostia ei ole välttämätöntä ilmoittaa lomakkeessa. Niitä kuitenkin tarvitaan, jos toivot vastauksen kysymykseesi.

Lähetä palautteesi tekstiviestillä

Voit lähettää kanavalle palautetta myös tekstiviestillä numeroon 17279.
Kirjoita viestin alkuun: teema (välilyönti) palaute (välilyönti) oma viestisi.
Viestin hinta on 0,50 euroa

Yhteystiedot

Kanavaesittelysivuilta löydät YLE Teemalaisten suorat yhteystiedot