YLE Teema

 

Suosittelu lisätty!

Kiitos hienoista ohjelmista varsinkin Rigoletto Mantovassa ja Domingon haastattelu. Kiitos myös tulevista mielenkiintoisista oopperoista ja klassisen musiikin ohjelmista. Onko mitään mahdollisuutta esittää kahta oopperaa, joita YEL 1 on ennen Teeman olemassaoloa esittänyt. Varsinkin tätä ensimmäistä eli Arabella Pariisin Chatelet-teatterissa, jossa laulaa Karita Mattila. Taltioitu 2002 ja esitetty sen jälkeen. Ja toinen eli Le Comte Ory taltioitu Glyndebournessa ja esitetty niinikään YLE 1 kanavalla 1999 tai jotakin muuta versiota kyseisestä Rossinin oopperasta.  

Julkaistu sunnuntaina 09.01.2011 0 kommenttia 82 suositusta

Teema vastaa: Hyvää alkanutta vuotta ja kiitoksia ystävällisestä palautteestasi. Aiomme muutenkin juhlia Plácido Domingon 70-vuotispäiviä Teemalla tässä kuussa. Seuraapa uutisointia:)
Mutta valitettavasti Straussin perikunnan ns. Suuret oikeudet ovat niin kalliit, ettei Arabellan uusintaa ole näköpiirissä. Sen sijaan Karita Mattilan hieno Helsingin-konsertti 2006 nähdään ensi kertaa televisiossa pääsiäisenä ja Toscakin tulee vielä kerran.
Myöskään Le Comte Oryn uusinta ei ole kovin todennnäköistä, sillä maailman oopperatuotanto on nyt niin kukoistavaa, että yritämme mieluummin tarjota siitä parhaita paloja. Pistän teoksen kuitenkin korvan taakse. Rossinilta odottaa esitysvuoroaan La Cenerentola (Joyce DiDonato, Juan Diego Flóres/Teatro Gran Liceu), ehkä ensi syksynä.
Toivottavasti tarjonnastamme siis löytyy vastaisuudessakin mieluista katsottavaa ja kuunneltavaa oopperamusiikkia.
Parhain terveisin,
Jyrki Nokkonen
Ohjelmahankkija/YLE Ohjelmahankinta
 

Suosittele82 Suosittelee

Lähetä linkki

Add comment


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Anna palautetta

(esim. ohjelma, josta annat palautetta tai kysyt)
(jos haluat, että vastaamme)
CAPTCHA
Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Lähetä sähköpostia

Lähettäjän nimeä ja sähköpostia ei ole välttämätöntä ilmoittaa lomakkeessa. Niitä kuitenkin tarvitaan, jos toivot vastauksen kysymykseesi.

Lähetä palautteesi tekstiviestillä

Voit lähettää kanavalle palautetta myös tekstiviestillä numeroon 17279.
Kirjoita viestin alkuun: teema (välilyönti) palaute (välilyönti) oma viestisi.
Viestin hinta on 0,50 euroa

Yhteystiedot

Kanavaesittelysivuilta löydät YLE Teemalaisten suorat yhteystiedot