YLE Teema

 

Vastaanotettuja palautteita

Suurkiitokset YLE Teemalle taas yhdestä antoisasta kaudesta erinomaista "Francon aika" -sarjaa. Odotan innolla seuraavan kauden alkua (ehkä koulujen kesälomien päätyttyä?). Pisteenä i:n päällä oli kauden päätösjakso, dokumentaarinen Carrero Blancoa seikkaperäisesti käsitellyt osa. Sen seuraamisessa oli tosin hieman ongelmia paikoin huolimattomasta käännöksestä johtuen. Puhutusta kielestä ei kovin helposti ota selvää, joten jouduimme kelaamaan ottamaani tallennetta useampaankin kertaan, kun alkukielistä tekstiä ei enää ole tarjolla. Mm. Carrero Blancoa tituleerattiin "presidentiksi", vaikka hänet on yleensä tunnettu pääministerinä, mitä alkukielelläkin tarjottiin: "hallituksen presidentti", eli hallituksen puheenjohtaja (siis pääministeri). Toinen kohta, mitä jäätiin ihmettelemään koski attentaatin valmistelijoita. Käännös kertoi vain tekijöiden vuokraamasta tilasta tulleesta voimakkaasta hajusta, ja selityksenä yleensä vain "kemikaalit". Tarkemmin kuunneltuna vuokraemännän (t. naapurin?) puheessa esiintyi sana "kuvanveistäjät", eli jo kohtuullisen uskottava tarina. Pelkäänpä, että nuo esimerkit huolimattomasta käännöksestä olivat vain sattumalta havaitsemiani, eli eivät varmaan läheskään ainoat. Kääntäjää (niinkuin ei pianistiakaan) pidä kuitenkaan ampua. Arvelen nimittäin, että kääntäjille ei tarjota meidän pienillä kielimarkkinoillamme kovin runsasta korvausta työstään, eli riittävästi aikaa perehtyä vaativaan tehtävään. Harras toivomukseni onkin, että ensi syksynä (toivottavasti) käynnistyvät seuraavat jaksot esitettäisiin myös alkukielisellä tekstillä, varsinkin kun YLE on tekniikkavalinnoissaankin tehnyt sen mahdolliseksi.

Julkaistu tiistaina 01.06.2010 0 kommenttia 85 suositusta

Teema vastaa: Jatkamme sarjan uusilla osilla 20.9. Täältä ikuisuuteen -sarjan päätyttyä. Nyt alkaneissa uusintaosassa on espanjankielinen tekstitys 19.7. asti.

Anna palautetta

(esim. ohjelma, josta annat palautetta tai kysyt)
(jos haluat, että vastaamme)
CAPTCHA
Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Lähetä sähköpostia

Lähettäjän nimeä ja sähköpostia ei ole välttämätöntä ilmoittaa lomakkeessa. Niitä kuitenkin tarvitaan, jos toivot vastauksen kysymykseesi.

Lähetä palautteesi tekstiviestillä

Voit lähettää kanavalle palautetta myös tekstiviestillä numeroon 17279.
Kirjoita viestin alkuun: teema (välilyönti) palaute (välilyönti) oma viestisi.
Viestin hinta on 0,50 euroa

Yhteystiedot

Kanavaesittelysivuilta löydät YLE Teemalaisten suorat yhteystiedot