YLE Teema

 

Vastaanotettuja palautteita

Julkaistu tiistaina 08.03.2011 0 kommenttia 59 suositusta

Teema vastaa: Painetaan toiveesi mieleen. Tracy & Hepburn nähdään Teemalla seuraavan kerran jo 2.4., tosin väreissä: he näyttelevät elokuvassa Arvaa kuka tulee päivälliselle (1967), joka esitetään osana 1960-luvun Amerikan roturistiriitoja käsittelevää Teemalauantaita. Elokuva uusitaan vielä sunnuntaina 17.4. keskipäivällä.

Julkaistu maanantaina 07.03.2011 0 kommenttia 58 suositusta

Teema vastaa: Sarja jatkuu Espanjassa koko ajan, ja tällä hetkellä on menossa vuosi 1979. Olemme siis siitä noin neljä vuotta jäljessä, joten sarjaa riittää Teemalla varmasti vielä pitkälle tulevaisuuteen.

Kanavaltanne tulee yleensä hyviä ohjelmia, kuten dokumentteja, tv-sarjoja, asiaohjelmia, elokuvia, konsertteja ja oopperaa. Kanavanne on tehnyt hyvän työn esittäessään muun muassa mykkäelokuvia. Viimeisten vuosien parhaita ohjelmia kanavaltanne ovat mm. mustasta musiikista kertonut dokumentti- sarja (käsiteltiin tyylit ja muusikot/laulajat aina jazzista hiphoppiin), dokumenttisarjat eri elokuvien tyylilajeista ja elokuvamusiikista, Louis Theroux'n dokumentit, se ohjelmasarja, jossa yhdysvaltalainen maisemamaalari maalasi tauluja, taidehistoriadokumentti, jossa englantilainen taidehistorioitsija kertoi hänelle tärkeistä taidemaalareista, dokumenttisarja Kirurgian historia, Monty Pythonin Lentävä sirkus -sketsisarja, klassikkosarja Mennyt maailma. Elokuvista mm. Jättiläinen, Tuulen viemää, Kultakuume, Siivet, La Strada, Stephen Poliakoffin elokuvat Ystäviä ja krokotiileja ja Gideonin naiset, Cyrano de Bergerac (pääosassa Gerard Depardieu), Tyttö ja helmikorvakoru, Hiljaiset sillat, Woody Allenin elokuva Manhattan, Rakastunut Pariisissa (pääosissa Audrey Hepburn ja Fred Astaire), Laulavat sadepisarat (tämä oli ensimmäinen ohjelma,jonka katsoin kanavaltanne digiboksin hankkimisen jälkeen), West Side Story, Cabaret, Aamiainen Tiffanylla, Monty Pythonin Brianin elämä, Ranskalaisen luutnantin nainen; oopperoista mm. Tosca (Toscana Karita Mattila), Rigoletto (Rigolettona Placido Domingo), Manon Lescaux (Manonina muistaakseni Anna Netrebko), sitten se 1600-luvun barokkiooppera, joka oli puvustettu ja lavastettu 1600-luvun tyyliin (en muista nimeä, mutta oli ranskalainen). Nämä ovat ainakin syöpyneet mieleeni kanavanne tarjonnasta. Monipuolista ohjelmistoa siis ja jokaiselle jotakin, mutta vielä kun näyttäisitte piirroselokuvia, esim. Disneyn klassikkoja. Disneylta voisi näyttää myös näytelmäelokuvia, piirroslyhäreitä (mm.vanhat Mikit ja Akut) ja dokumentteja.

Julkaistu tiistaina 01.03.2011 0 kommenttia 62 suositusta

Teema vastaa: Kiitos kiitoksista! Painetaan Disney-toiveesi mieleen.

Anna palautetta

(esim. ohjelma, josta annat palautetta tai kysyt)
(jos haluat, että vastaamme)
CAPTCHA
Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Lähetä sähköpostia

Lähettäjän nimeä ja sähköpostia ei ole välttämätöntä ilmoittaa lomakkeessa. Niitä kuitenkin tarvitaan, jos toivot vastauksen kysymykseesi.

Lähetä palautteesi tekstiviestillä

Voit lähettää kanavalle palautetta myös tekstiviestillä numeroon 17279.
Kirjoita viestin alkuun: teema (välilyönti) palaute (välilyönti) oma viestisi.
Viestin hinta on 0,50 euroa

Yhteystiedot

Kanavaesittelysivuilta löydät YLE Teemalaisten suorat yhteystiedot