3.9. Muslimiseksiä
Julkaistu keskiviikkona 04.08.2010 61 126
Muslimielämän toisella viikolla aiheena on seksuaalisuus.
Miesten ja naisten viettejä tulee säädellä harmonisen yhteiskunnan rakentamiseksi. Siksi seksuaalisuus ja alastomuus kuuluvat vain ja ainoastaan avioliittoon. Tästä erityisesti kaksi oppilasta on eri mieltä.
Stripteasetanssijana itsensä viimeiset kolme vuotta elättänyt Kirsikka ja aina itsensä homoseksuaaliksi mieltänyt Antti ovat muslimimentoreille vaikeita paloja.
Mentori Isra Lehtinen tekee Kirsikalle kotikäynnin, ja järkyttyy kun Kirsikka haluaa esitellä hänelle glamour-kuviaan. Isra ei myöskään ilahdu Kirsikan vaatekaapin sisällöstä, saati hänen asumisjärjestelyistään.
Kirsikka asuu kommuunissa kolmen nuoren miehen kanssa, jotka eivät ole hänelle sukua. Islam vaatii säädyllisyyttä, ja naisten tulee peittää hiukset ja käsivarret. Kaikki naiset passitetaan vaateostoksille.
Miesystävänsä Jukan kanssa onnellisessa parisuhteessa elävä Antti puolestaan pahoittaa kunnolla mielensä Keravan rukoushuoneella, jossa Anas kertoo ettei mikään puolla islamin näkökulmasta kahden miehen välistä seksisuhdetta - ei rakkaus, ei rekisteröity parisuhde.
Antin tilanne vain kiristyy, kun Anas haluaa tavata Antin kahden kesken lisäkeskustelujen merkeissä. Antti odottaa Anasia baarissaan, mutta tämä ei halua astua sisään anniskelupaikkaan sisään. Pitääkö Antin siis luopua seksin lisäksi myös baarinpidosta?
Muslimielämään kuuluu myös tutustuminen muslimisiskoihin ja -veljiin. Koska Kirsikka, Krista ja Eija ovat hyvin kriittisiä naisten asemaa kohtaan islamissa, Isra vie shoppailun jälkeen heidät tapaamaan suomalaista Kirsiä, suomalais-iranilaista Saraa sekä somalialaista Ibtisamia. Haider puolestaan tutustuttaa Antin uskonveljiin jalkapallon merkeissä.
Mitä muslimisiskot ajattelevat naisten alistamisesta? Entä tyssääkö Antin muslimikokeilu islamin tiukkoihin kantoihin homoseksistä ja baarinpidosta?
Muslimielämää
maanantaina 13.09.2010
Muhammedin mieskunto on yhtä suuri kuin 30 miehen
”Anas sanoi: ’Profeetalla oli tapana käydä jokaisen vaimonsa luona tunnissa, kerran päivällä ja kerran illalla, ja heitä oli yhteensä yksitoista.’ Minä kysyin Anasilta: ’Oliko profeetalla voimia siihen?’ Anas vastasi: ’Meillä oli sanonta, jonka mukaan profeetalle oli annettu kolmenkymmenen (miehen) voima.’” (Vol. 1:268)
Muhammed nai yhdeksänvuotiaan tytön
”Aisha kertoi, että profeetta meni hänen kanssaan naimisiin kun hän oli kuusivuotias ja yhtyi häneen kun hän oli yhdeksänvuotias.” (Vol. 7:64)
Allah kiiruhtaa täyttämään Muhammedin seksuaaliset halut
Kun se Koraanin jae paljastettiin, jonka mukaan Muhammedilla oli oikeus lykätä kenen tahansa vaimonsa vuoroa yhtyä häneen, ja kun Muhammed sanoi Allahin sallivan hänen mennä naimisiin adoptiopoikansa vaimon kanssa, Aisha (yksi hänen vaimoistaan) sanoi hänelle: ”Oi Allahin lähettiläs, en näe muuta kuin että Herrasi kiiruhtaa miellyttämään sinua.” (Vol. 7:48)
Kun nainen on eronnut miehestään, hän ei voi palata tämän luo ennen kuin hän on mennyt naimisiin (ja harrastanut seksiä) toisen miehen kanssa.
Aisha kertoi: Rifaa Al-Qurazin vaimo tuli Allahin Apostolin luo ja sanoi: ”Oi Allahin Apostoli, Rifaa erosi minusta lopullisesti. Hänen jälkeensä nain Abdur-Rahman bin Az-Zubair Al-Qurazin, joka olikin impotentti.” Allahin Apostoli sanoi hänelle: ”Ehkäpä haluat palata Rifaan luo? Ei (et voi palata Rifaan luo), ennen kuin sinä ja Abdur-Rahman (impotentti mies) yhdytte toisiinne!” (Vol. 7:186)
– Anonyymi (ei varmistettu)
maanantaina 13.09.2010
Naiset ovat puutteellisia mieleltään ja uskoltaan
Muhammed kysyi joiltakin naisilta: ”Eikö naisen todistus ole puolet miehen todistuksesta?” Naiset vastasivat: ”Kyllä.” Muhammed sanoi: ”Tämä johtuu naisen mielen puutteellisuudesta.” (Vol. 3:826)
Muhammed sanoi naisille: ”En ole tavannut ketään, joka olisi teitä puutteellisempi mieleltään ja uskoltaan.” (Vol. 2:541)
Helvetissä suurin osa ihmisistä on naisia
Muhammed sanoi: ”Minulle näytettiin helvetin tuli ja suurin osa siellä olijoista oli naisia.” (Vol. 1:28, 301; Vol. 2:161; Vol. 7:124)
Nainen on huono enne
Muhammed sanoi: ”Huono enne on naisessa, talossa ja hevosessa.” (Vol. 7:30)
Naiset ovat haitallisia miehille
Muhammed sanoi: ”Jälkeeni en jätä mitään kärsimystä, joka olisi haitallisempi miehille kuin naiset.” (Vol. 7:33)
Naiset eivät saa pitää peruukkeja
Muhammed sanoi: ”Älä pidä ylläsi tekohiuksia, sillä Allah lähettää kirouksensa niiden naisten päälle, jotka keinotekoisesti pidentävät hiuksiaan” (Vol. 7:133
– Anonyymi (ei varmistettu)
maanantaina 13.09.2010
6 Million Muslims convert to Christianity - Al-Jazeerah (youtube)! 6 miljoonaa muslimia kääntyy kristinuskoon joka vuosi, joka päivä 16 000 uutta kristittyä. Taitaapa Muhammed kääntyä haudassaan!
– Ou jee! (ei varmistettu)
maanantaina 13.09.2010
Neuvokaa naisia lempeästi. He ovat teidän luonanne kuin vankeja eikä heillä ole valtaa omien asioittensa suhteen, mutta te olette ottaneet heidät Allahin teille uskomaksi velvoitteeksi ja teillä on oikeus nauttia heistä sukupuolisesti Allahin sanojen mukaan. (Ibn Hisham: 450)
– Anonyymi (ei varmistettu)
maanantaina 13.09.2010
Sheikki Muhammed Salih Al-Munajjid opastaa, että vaimolla ei ole missään tapauksessa oikeutta kieltäytyä yhdynnästä, jos hänen miehensä sitä haluaa.
Vaimon rankaiseminen lyömällä niin kovaa, että se aiheuttaa hänelle kipua, on profeetta Muhammadin esikuvallisen elämän mukaista. Muhammadilla oli ainakin 13 vaimoa[5], joista Aisha oli hänen lempivaimonsa. Muhammad mieltyi Aishaan ja solmi avioliittosopimuksen Aishasta tämän ollessa vasta 6-vuotias, ja kolme vuotta myöhemmin tuolloin n. 53-54-vuotias Muhammad oli ensi kertaa sukupuoliyhteydessä 9-vuotiaan Aishan kanssa (ks. Bukhari 7:62:88;
– Anonyymi (ei varmistettu)
maanantaina 13.09.2010
O sancta simplicitas - Voi pyhä yksinkertaisuus (Juhana Hus v.1415)
– Anonyymi (ei varmistettu)
keskiviikkona 22.09.2010
Hyvät tavat kunniaan – keskustellaan suomeksi
Keskustelu Muslimielämää-ohjelmasta on vilkasta ja värikästä. Viestejä kirjoitettaessa on kuitenkin syytä muistaa hyvät tavat. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja TV1 ei julkaise.
Pyydämme myös huomioimaan, että vastedes (tämä teksti on lisätty 22.9.2010) julkaisemme vain suomenkielellä kirjoitettuja kommentteja ja keskustelua.
Päivi Suikkanen
Verkkotoimittaja
YLE TV1
– Päivi Suikkanen (ei varmistettu)
perjantaina 24.09.2010
Koraani ehkäpä tuomitsee homoseksuaalisuuden, mutta tosiaasia on että se se kieltää erisukupuolten välisen kanssakaymisen ennen avioliittoa. Niinpä jos kukaan tätä lukevista on asunut tai työskennellyt arabimaissa, he tietävät, että aivan uskomaton määrä nuoria poikia ja nuoria miehiä kävelevät käsi kädessä näiden maiden kaduilla. Aina kanssakumppanin takapuoli voittaa lampaan.
– tai työskennellyt (ei varmistettu)
lauantaina 25.09.2010
Uskalsihan joku tästä kirjoittaa vihdoin! Kirjoitan tätä juuri islamilaisesta valtiosta,jossa olen asunut yli 20 vuotta. Edellinen kommentoija puhuu täyttä totta! olen näitä kommentteja täällä lukenut jonkun verran silloin tällöin ja miettinyt,että pitäisikö laittaa kommentti homoista tai homomaisesta käyttäytymisestä islamissa. No,tuo edellinen sen laittoi,joten allekirjoitan hänen kommenttinsa. Kyllä ne kaverit edelleen kävelevät käsikkäin sormet lomittain.
Lampaitakin riittää joka käyttöön.
– Nainen ilman burqaa (ei varmistettu)
maanantaina 04.10.2010
Sitä vain ihmettelen kun tuli dokumentti Afganista jossa muslimit harrastaa poikalapsiin sekaantumista, tais olla nimeltäänkin jokin tanssipojat, että rukoilevatko he ensin vai jälkeen tämän seksisession.Ja näitäkö meidän kristittyjen sitten pitäisi kunnioittaa? Joku nyt sitten tietysti puolustelee että nämähän ovat vain niitä rikkaiden etuoikeuksia ja maallistuneitakin ovat vielä koirat, mutta kovin sairasta sakkia näyttää olevan ja onhan noita tullut jo aiemminkin luettua.Meidän kristittyjen miehen ketkumme ovat pikkutekijöitä lapsi-ja insesti irstailuineen näihin verrattuna.
– Kiisla (ei varmistettu)
tiistaina 05.10.2010
Joopa joo että otahan poika pastilli ja pyllistä!
– Ei tanssipoika vaan ..... (ei varmistettu)
Kirjoita uusi kommentti