Carl Barks & Don Rosa: Roope Ankka

Julkaistu maanantaina 30.05.2011 1 161

 

Roope Ankka on tuotteliaan sarjakuvakäsikirjoittajan ja -piirtäjän Carl Barksin tunnetuin hahmo. Ankkalinnan kaupungin, Karhukoplan, Pelle Pelottoman ja monen muun hahmon isä syntyi maanviljelijäperheeseen Yhdysvaltojen Oregonissa keväällä 1901, samana vuonna kuin tuleva työnantajansa Walt Disney. Teini-ikäinen Barks kiinnostui sarjakuvista, mutta elätti itsensä kolmekymppiseksi sekatyömiehenä. 1930-luvun taitteessa hän sai huumorilehdestä pilapiirtäjän pestin. Vuonna 1935 hän pääsi Walt Disneyn studioille animaattoriksi. Toisen maailmansodan aikana hän kyllästyi tekemään hallituksen tilaamia propaganda-animaatioita ja siirtyi sarjakuvia julkaisevan Western Publishing Companyn leipiin.

 

Barks ei rikastunut suosituilla ankkatarinoillaan vaan hän sai tavanomaista kuukausipalkkaa. 1970-luvulla hän sai yllättäen luvan signeerata ankka-aiheiset öljyväritaulunsa omalla nimellään, ja niiden myynnistä hän sai tuntuvia lisätuloja.

 

Roope-setä debytoi vuoden 1947 ankkatarinassa Joulu Karhuvuorella. Barks suunnitteli kertomuksen, jossa Aku Ankka joulukuusta etsiessään kohtaisi karhun. Barksia askarrutti millä rahalla rutiköyhä Aku matkustaisi vuorille. Ratkaisuksi hän kehitti äveriään Uncle Scroogen eli Roope-sedän, jolle hän lainasi sekä luonteen että nimen Charles Dickensin Saiturin jouluyön ahneelta erakolta Ebenezer Scroogelta.

 

Kentuckyn osavaltiossa 1951 syntynyt Don Rosa oli alun perin insinööri. Vuonna 1986 hän piirsi ensimmäisen ankkatarinansa. Rosalla oli aikomus piirtää vain tämä yksi Roope-seikkailu, mutta saamansa palautteen rohkaisemana hän myi suvun rakennusyhtiön ja ryhtyi täysipäiväiseksi sarjakuvapiirtäjäksi. Vuonna 1997 Rosa loi suosikkihahmolleen sarjakuvaelämäkerran Roope Ankan elämä ja teot, alkuperäisten Barks-yksityiskohtien pohjalta.

 

Roope Ankka syntyi Skotlannissa 1867 köyhän MacAnkan perheen esikoiseksi. Perinteikäs aatelissuku oli elänyt loistonsa jo pari vuosisataa aiemmin. Roope lähti Amerikkaan etsimään Angus-setäänsä. Kipparina työskennellyt, pelurimainen setä myi Roopelle jokilaivansa. Aitona McAnkkana Angus huijasi jopa sukulaistaan - juuri valmistuneet rautatiet tekivät pian jokilaivabisneksen kannattamattomaksi. Roope työskenteli myös cowboyna ennen menestyksekästä kullankaivajan uraa.

 

Ensimmäisen miljoonansa ansaittuaan skotlantilainen Roope asettui pysyvästi Yhdysvaltoihin, kuvitteelliseen Calisotan osavaltioon. Ostamansa Ankkalinnakkeen tontille hän rakensi jättimäisen rahasäiliön. Säiliön ympärille kehittyi kokonainen Ankkalinnan kaupunki. Ja sen de facto -johtajaksi Roope Ankka, joka omistaa kaupat, tehtaat ja pankit.

 

Teksti: Olli Laine, Yle Kulttuuri

Kirjasarjan kolmannessa jaksossa 20.6. professori Alf Rehn keskustelee Don Rosan teoksesta Roope Ankan elämä ja teot.

 

 

Lisää: 10 kirjaa rahasta

 

 

Suosittele161 Suosittelee

lauantaina 11.06.2011

Jes! Mahtavaa että sarjakuvataide otetaan osaksi vakavan kirjallisuuden sarjaa. Onhan totta, että lapsetkin lukevat näitä, mutta Don Rosan sarjakuvat kestävät hyvin myös aikuisen vaatimustason. Odotan innolla ohjelmaa! :)

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Muualla Yle.fi:ssä