Don DeLillo: Cosmopolis

Julkaistu tiistaina 31.05.2011 0 136

 

Don DeLillo syntyi New Yorkin Bronxissa vuonna 1936 italialaiseen siirtolaisperheeseen. Työläistaustaisen, köyhän perheen vesa maleksi nuoruutensa kaduilla ja rakasti baseballia. Ensimmäisen romaaninsa hän luki vasta 18-vuotiaana. Kesätöissä parkkipaikan vartijana hän tappoi joutoaikaansa lukemalla ja innostui kirjallisuudesta. Valmistuttuaan yliopistosta hän työskenteli mainostoimittajana mutta kyllästyi alaan ja lopetti työt. Esikoisteos Americana julkaistiin kirjailijan täytettyä 35 vuotta.

 

Vuonna 2003 julkaistu Cosmopolis kertoo 28-vuotiaasta miljardööristä. Eric Packer asuu 48 huoneen asunnossa ja omistaa muun muassa ydinaseistetun hävittäjälentokoneen. Olennaista ei ole paljonko rahaa on tai mitä sillä ostetaan vaan paljonko sitä käytetään. Statustuhlaaminen tarkoittaa kalliita ja ehdottoman tarpeettomia hankintoja.

 

Tarina tapahtuu yhden päivän aikana huhtikuussa 2000. Aamulla miljonääri haluaa hiustenleikkuun. Hän lähtee parturiin erikoisvarustellulla, pidennetyllä ja panssaroidulla limusiinillaan. Auto on hänen toimistonsa. Hän pelaa kasinopeliään, tapaa rakastajattariaan ja käy läpi jopa päivittäisen lääkärintarkastuksen poistumatta jättimäisestä, teräksisestä turvapaikastaan. Packer seuraa ympärillään riehuvan, liikenteen tukkivan mielenosoituksenkin tapahtumia lähinnä televisiosta ja internetistä.

 

Packerin elämän sisältö on tiivistynyt tarpeiden tyydyttämiseen ja rahan tekemiseen. Tietokoneet kertovat hänelle sekunti sekunnilta maailman tärkeimmän informaation eli Japanin valuutan jenin kurssivaihtelun suhteessa dollariin. Ihmissuhteensa Packer määrittää tarpeellisuuden mukaan: vaimoltaan, nuorelta ja rikkaalta sveitsiläiseltä perijättäreltä hän saa rahaa, rakastajattariltaan seksiä. Henkivartijat turvaavat sen, että liikemiehen matkanteko ei katkea yllättäen.

 

Cosmopolisissa järjetön tuhlailu ja käsittämättömät hankinnat vaikuttavat epärealistisen liioitelluilta. Mutta kirjailija kertoo kuulleensa älyttömimmänkin ideansa toteutuneen: ”Myöhemmin sain kuulla, että Kaliforniassa asuu kaveri joka oli ostanut mustasta pörssistä venäläisen Mig-ydinhävittäjän”.

 

Teksti: Olli Laine, Yle Kulttuuri

Kirjasarjan yhdeksännessä jaksossa 1.8. teatteriohjaaja Susanna Kuparinen keskustelee Don DeLillon romaanista Cosmopolis.

 

 

Lisää: 10 kirjaa rahasta

 

 

Suosittele136 Suosittelee

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Muualla Yle.fi:ssä