En halua palata entiseen

Julkaistu maanantaina 07.06.2010 0 107

Minulla lapsuus ja nuoruus sujuivat koulukiusattuna. Kotona isäni käytti alkoholia perussuomalaiseen malliin "normaalisti" melkein joka viikonloppu. Itselläni alkoholi tuli kuvioihin 15-vuotiaana ja siitä hetkestä alkaen rakastin tuota ainetta ja sen tuomaa vapauden tunnetta. Rakastin niin vahvasti, että rakkaus melkein tappoi minut.

Peruskoulun jälkeen menin ammattikouluun, koska siinä vaiheessa minusta ei omasta, eikä kyllä muidenkaan mielestäni, muualle ollut. Ammattikoulu jäi kesken ja sen jälkeen tein satunnaisesti töitä ja nautin elämästä alkoholin voimalla.

Rakastuin ja menin naimisiin ja avioliiton solmiminen piti minut selvänä kolme vuotta, mutta kerran holisti, aina holisti. Aloin kokeilla jälleen muutamia saunakaljoja ja siitä alkoi hitaasi kiihtyvä vauhti, joka pysähtyi vasta reilut kaksi vuotta sitten. Vapauden tunne toi tullessaan konkurssin, avio-eron, lukuisia itsemurhayrityksiä.

Itseinhosta pää sekaisin

Reilu 10 vuotta sitten aloitin uudelleen alkoholin käytön muutaman saunakaljan muodossa ja hitaasti tilanne kehittyi siihen, että sauna oli joka ilta lämmin.

Tuohon aikaan minulla oli ex-siippani kanssa yritys ja ihme sinällään, että kaljoitteluni ei juurikaan vaikuttanut tulleeseen konkurssiin, vaan eniten se vaikutti suhteeseeni ja ei ollut ihme, että heti konkurssin jälkeen seurasikin avio-ero.

Elämän muutosta ei tuonut läheisen ihmisen menetys, vaan katkeroiduin vain enemmän. Erottuamme minulla oli tunne, että nythän olenkin oman elämäni herra, saan mennä ja tehdä mitä haluaisin. No hauskuutta riitti noin vuoden päivät. Join päivittäin ja säälin itseäni. Käytin hyväkseni läheisiäni, manipuloin, valehtelin ja pummin rahaa, sitä kun ei liiemmälti ollut. Päivittäinen juhlinta kun kuluttaa melkoisia summia.

Tästä seurasi koko ajan kasvava itseinho ja luonnollisesti pää sekaisin oli "helppoa" yrittää tappaa itsensä. Oravanpyörä olikin valmis. Join jatkuvasti ja söin samalla lääkkeitä – lääkärin määräyksestä, olinhan masentunut kaikesta tapahtuneesta – ja otin yliannoksia.

Säännöllinen kuvio olikin, että vedin pään sekaisin, päälle purkillinen rauhoittavia ja sen jälkeen soittamaan apua. Häpeä kasvoi kasvamistaan. Olin jatkuvasti päivystyksessä ja sen jälkeen hetken hoidettavana piirillä. Ihmiset vain olivat voimattomia, koska itse en löytänyt toivoa elämästäni.

Sitten erään yliannostuksen jälkeen olin muutaman päivän teholla nukutettuna ja sen vuoksi päädyin lääkevieroitukseen. Vieroituksista vain ei löytynyt sen pysyvämpää apua, vaan siviiliin päästyäni hetken päästä tilanne oli sama, jos ei hieman pahempikin.

Pohjalla

Samoihin aikoihin tapasin nykyisen vaimoni ja rakastuin tulisesti. Valitettavasti kuningas-alkoholi oli vain vieläkin suurempi rakkaus. Vaimoni seurasi voimattomana vierestä jatkuvaa juomistani ja tasaisin väliajoin tapahtunutta itse tuhoisuuttani.

Meille syntyi poika ja se tapahtuma piti minut irti pullosta noin 1,5 vuotta – lääkkeitä meni senkin edestä – kunnes jälleen kokeilin kohtuukäyttöä. Elämä jatkui yskähdellen, välillä meni paremmin ja välillä huonommin.

Suhteemme oli kuitenkin se ainut asia, joka edes hieman piti minut kiinni elämässä. Meille alettiin odottaa toista lasta ja odotusaikana vaimoni joutui olemaan turvakodissa, samalla kun minä ajoin kolmen promillen humalassa moottoritiellä pylvääseen.

Tuohon aikaan söin säännöllisesti niin rauhoittavia-, masennus-, uni- kuin kipulääkkeitä. Onneksi eräs lääkärini pakotti minut vieroitukseen, jossa minulta pikku hiljaa vähentäen lopetettiin pahimmat riippuvuutta aiheuttavat lääkkeet.

Alkoholin käyttö ei vain ottanut vähentyäkseen, vaan nuorimman poikani syntyessä vietin varpajaisia, jotka päättyivät sillalta koskeen hyppäämiseen. Tuo tapahtuma olikin oikeastaan ensimmäinen, jossa mietin mitä minulla olisi menetettävänä, jos kuolisin ja siitä alkoikin ehkä kytevä halu ottaa apua vastaan.

AA:ssa opin puhumaan

Tilanne meni lopulta siihen, että neljä vuotta sitten perheestämme oli tehty useampia lastensuojeluilmoituksia ja uhkana oli huostaanotto. Vaihtoehdoksi tarjottiin Minnesota mallia olevaa päihde-/perhekuntoutusta ja lähdin mukaan siinä toivossa, ettei perheemme hajoaisi.

Aluksi en ollut valmis luopumaan kaljoistani, saati lopusta lääkityksestäni, mutta muutaman viikon jälkeen huomasin olevani tilanteessa, jossa ottaisin joko apua vastaan tai lähtisin tuhoamaan itseni yksin.

Tuo valinta osoittautuikin sitten sellaiseksi, joka muutti koko elämäni. Olimme kolme kuukautta perheenä kuntoutuksessa ja tänä aikana pääsin eroon lääkkeistäni ja sain purettua mennyttä elämää.

Kuntoutukseen kuului osana vierailut AA-ryhmässä ja sieltä löytyikin apu raittiin elämän ylläpitämiseen. Aluksi olin kyllä ennakkoluuloinen, kuten varmaan kaikki ihmiset tuon asian yhteydessä. Mietin ensimmäisellä kerrallani ryhmässä, että mikähän "lahko" tämäkin on olevinaan? Onneksi ajan myöten ennakkoluulot ovat karisseet ja olen alkanut sisäistää ryhmän tarkoitusta.

Ensimmäisen puoli vuotta kylläkin kävin säännöllisesti kaksi kertaa viikossa ryhmässä sen vuoksi, etten menettäisi vaimoani ja lapsia. Mutta sen jälkeen aloin käymään ryhmässä itseni vuoksi ja aloin tutustumaan siihen, mitä tuo paikka voi tarjota raittiutta hakevalle ihmiselle.

AA-ryhmässä olen oppinut puhumaan omista asioistani rehellisesti ja 12 askeleen-ohjelman ja oman AA-kummin avulla olen saanut tutkailla omaa mennyttä elämääni ja käydä läpi erilaisia tapahtumia elämästäni ja löytänyt todellisia syitä siihen, miksi minusta on tullut sellainen ihminen, kuin tällä hetkellä olen.

AA-ryhmässä käyminen on auttanut minua myös tutkimaan rehellisesti elämääni ja riippuvaisuuksiani. Tästä johtuen myönsin myös pitkään elämääni lisää ongelmia tuoneen peliongelmani ja hain siihen apua, AA:n kaltaisesta ryhmästä GA:sta, joka on suunnattu peliriippuvaisille. Eli nyt olen oppinut kohtaamaan elämäni ja ongelmani ilman, että pakenen niitä mihinkään.

Uusi elämä

Nyt on tullut rakennettua elämää uusiksi täysin raittiina, ilman viinaa ja pillereitä reilun neljä vuotta ja pelaamatta kohta kolme vuotta.

Tämä aika on ollut kaikkineen vaiherikasta. Aluksi oltuani noin neljä kuukautta raittiina, isäni teki itsemurhan ajamalla rekan eteen viinan ja pillereiden vaikutuksen alaisena. Tuo tapahtuma pysäytti elämäni hetkeksi ja aloin miettiä kuinka lähellä sama kohtalo oli itselläni ollut muutama vuosi aikaisemmin.

Ihme kyllä, enää en paennut menetyksen tuomaa tuskaa päihteisiin, vaan sitä vastoin halusin kahta enemmän raitista elämää. Tämä varmasti johtui hyvin pitkälti siitä, etten halunnut aiheuttaa omille lapsilleni samankaltaista tuskaa, jota itse jouduin kohtaamaan ja käsittelemään isän itsemurhan vuoksi.

Jotenkin tuo tapahtuma avasi silmäni lopullisesti sille tosiasialle, että olen itse ollut monta kertaa hyvin lähellä isäni kohtaloa. Opin ymmärtämään tilannettani paljon kokonaisvaltaisemmin.

Muutoinkin tuo tapahtuma sai minussa aikaan sen, että aloin miettiä elämääni uudestaan ja etsiä opiskelupaikkaa. Maaliskuussa 2008 sain itselleni elämäni ensimmäisen ammatin ja tällä hetkellä jatko-opinnot ammattikorkeassa ovat jo puolessa välissä.

En olisi vielä viisi vuotta sitten uskonut pääseväni koskaan tähän tilanteeseen. Olihan minulla ulosotossa omakotitalon verran velkoja, kiitos konkurssin. Konkurssin osalta velkajärjestely on muutaman kuukauden kuluttua ohi ja muutoinkin elämä on kaikin puolin uomissaan.

Esimerkiksi suhde vaimoni kanssa on kokonaan uudistunut. Kiitos AA- ja Al anon-ryhmien, joissa olemme kuntoutuksen jälkeen säännöllisesti kulkeneet, olemme saaneet rakennettua suhteellemme luottamukseen perustuvan kivijalan, jota ei menneet tapahtumat tule enää horjuttamaan. Ei, koska menneet on yhdessä puhuttu, käsitelty, annettu anteeksi ja unohdettu.

Vaimoni on saanut vertaistukiryhmästä apua siinä kuin minäkin ja kuin kuvauksena suhteemme uudelle alulle, perheeseemme syntyi kahden pojanviikarin lisäksi pieni tytär, joka tällä hetkellä on pirteän vilkas puolitoistavuotias.

Entiseen elämään ei ole mitään halua palata, eikä kyllä tarvettakaan. Tänään minun ei tarvitse enää juoda. Raitis elämä kantaa, päivän kerrallaan.

Päivä kerrallaan

Toinen mahdollisuus