You can't request more than 20 challenges without solving them. Your previous challenges were flushed.

Katsojapalautetta

Julkaistu perjantaina 25.02.2011 47 148

 

Takaisin Stradan nettisivulle

 

 

Suosittele148 Suosittelee

torstaina 07.04.2011

Ei taaskaan tekstejä Siskassa 2:lla!

torstaina 19.05.2011

Hei !

Kyselin alkuvuodesta koska voisitte uusia Celtic Thunder konsertin ykkösosan.
Sain vastauksen ettei valitettavasti tällä tietämällä ole tulossa uusintaa Celtic Thunderista
Kuitenkin nyt lauantaina 21.5 uusitte kakkososan.
Koska saadaan ykkösosa Dublinin Helixin konsertista, odotan sitä toiveikkaana

perjantaina 20.05.2011

Celtic Thunderin konsertti kahdessa osassa

Celtic Thunder -yhtyeen Dublinin konsertti Irlannista esitetään kahdessa osassa.
Ensimmäinen osa tulee lauantaina 21.5. klo 23.00 ja jälkimmäinen osa seuraavana lauantaina 28.5. klo 23.05.

Päivi Suikkanen
Verkkotoimittaja
YLE TV1

perjantaina 16.09.2011

Hei, milloin taas tulee tuo ihana "vanha nainen hunningolla" Bella Block?
Kesän lähetysaika pe 19.20 oli tosi huono, ei tuohon aikaan ehdi rauhoittua TVn äärelle.

Ikävöin Bellaa!

TAnja

perjantaina 21.10.2011

On se helvetin hyvä että pääsitte siitä Mertarannasta eroon lopullinen pohjanoteeraus on tämä jääkiekon mm kisujen mainos eikö mikään laki voisi estää sitä hullua saamasta liikaa julkisuutta on se niin hävytöntä ettei sanat riitä kertomaa .Eikö teillä ole yleis vastuu kummingin mitä televisiosta saa lähettää ulos

sunnuntaina 30.10.2011

Taivas varjele mitä sieltä tulee. Kiekkoilijaherrat mertaranta tamminen ja kumppanit vertaavat tv mainoksessa itseään sotaan lähteviin rintamamiehiin. Tämä on sotiemme veteraanien häpäisyä, että tällaiset kiekkopelin analysoijat nostavat itsensä sotasankarin Asemaan. Hehän ovat lähdössä kommentoimaan jääkiekkopeliä. Onko mennyt hieman yli tämä jääkiekon arvostus? Terveisin Ässäfani Sami Aro Porista

torstaina 10.11.2011

Ihmettelen TV 1 ja TV 2 lähetyksiä kun asetukset ei ole kohdallaan . Tämä ongelma ei esiinny muilla kuin edellämainituilla kanavilla ja se on kun äänen voimakkuutta lisää tai vähentää niin tekstitys häviää . Miksi ei esimerkiksi Supilla ole tätä ongelmaa tai TV 4:lla .

lauantaina 19.11.2011

Se jonka mielestä yleleaks "huumori" ohjelman "kokoomus-natsi" heitto oli hauskaa nostaa käden ylös nyt!

torstaina 02.02.2012

Olen todella huolissani televisiotoimittajien ammattitaidon todella tason laskemisesta varsinkin aamuteveen aikana se näkyy todella karmivasti tehkää nyt jotakin kiitos

sunnuntaina 05.02.2012

Ykkösen luontodokumentit on aina olleet hyviä mutta nyt Avara luonto: Jäinen planeetta on aivan huippu. Henkeäsalpaavia ja ainutkertaisia otoksia haasteellisissa olosuhteissa. Mielenkiintoista myös sunnuntaisin seurata paloja siitä miten Jäinen planeetta kuvattiin - harmittavan lyhyesti vain...

torstaina 22.03.2012

Tänään meni koko aamu pieleen kun koko aamuteeveen ajan odotteli nyökky nyökky Heta-leenan nyökkytyksiä eikä niitä tullut siinä aamuteeven toimittajien korkein ammattitaito ajatelkaa vähän katsojaakin ettete aivan aliarviokoi meitä tavallisia ihmisiä

torstaina 22.03.2012

Palaute on tärkeää

Kiitos Markku palautteestasi! Toimitan terveisesi eteenpäin. Voin vakuuttaa, että emme todellakaan aliarvioi katsojia.

Päivi
verkkotoimittaja

maanantaina 07.05.2012

Menipä sunnuntai-illan katsoja-nautinto, kun komisario De Luca sarjassa oli tekstitykset täysin pielessä ja puutteelliset !- Muuten hyvä sarja Montalbanon jälkeen - ja tosi kauniita ihmisiä on ilo aina katsella ja muoti 30-luvun tyyliin kiinnostavaa, mutta juoni hukkuu, kun tekstit on puutteelliset !!!

maanantaina 18.06.2012

Virossa reissatessamme olemme joka kerran kohdanneet saman ongelman; Vain YLE 1 ja YLE 2 kanavat näkyvät ja ohjelmien taso on aivan surkeata. Tartossa näkyy vain YLE 1 ja tekstitys on vain uutisissa, joten Opettaja ohjaimissa ja Pokka pitää olivat kielikylpyä. Ruotsalaisia ohjelmia tungetaan omasta kanavasta huolimatta myös sekaan.
Parasta kotimaista tarjontaa esitti 1962 valmistunut Pinsiön parooni ja 20:30 uutiset, vaikka uutiset olivatkin pääosin huonoja sää mukaanlukien.
Miten YLE aikoo käyttää Yle veron tuoton, jotta verolle olisi jotain katetta, vai meneekö sekin vain "köyhien" EU-maiden tukemiseen?

tiistaina 19.06.2012

Hei Simeoni!

Yle käyttää saamansa varat toimintansa rahoittamiseen. Täältä voit lukea lisää:
http://yle.fi/yleisradio/faq/tv-maksu/kuinka-tv-maksut-kaytetaan

Päivi
verkkotoimittaja

maanantaina 16.07.2012

Miksi uutislukijoiden ääni on melkein poikkeuksetta epäselvä, varsinkin naisilla ? Jostain käsittämättömästä syystä äänenvoimakkuutta lasketaan selvästi ja korkeitä ääniä vaimennetaan aina kun lukijana on nainen ja ääni on sellaista matalaa mutinaa, miksi ihmeessä ?

Kyllä uutisia pitäisi kuulla mahdollisimman selvällä äänellä ja niin, että ei tarvitse joka kerta nostaa sitä volumeakaan. Ihmisen puheäänen paras selkeys on aina keskiäänillä, ei matalilla.

Tehkää jotain !

tiistaina 24.07.2012

Kuinka kukaan ei ota kantaa nykyisen aamuteeven juontajien ammattitaitoon olen vakio katsoja kyllästynyt näihin nykyisiin juontajiin pahin on Marja Sannikka ja Nyökkynyökky Hetaleena seka Homopoika Jake

lauantaina 01.09.2012

Ylen paras ohjelma (uutisten jälkeen) on "Yorkshiren etsivät." Nyt tämä ohjelma on laitettu alkamaan vasta klo 22.30! Siis aivan liian myöhään!
Kovasti toivoisin aikaistettavan ohjelman alkamisajankohtaa, edes tunnilla.

keskiviikkona 12.09.2012

Miksi mielestäni hyvä sarja Tohtorit katkesi kun kanan lento ja sarja alkoi tälläviikolla jo nähdyillä vanhoilla jaksoilla.Kyllä otti pattiin.Onko tulossa edes sellaisia jaksoja jota ei olla jo nähty.

keskiviikkona 12.09.2012

Tohtorit sarja uusitaan neljännestä kaudesta alkaen

TV1 on esittänyt kesän ja alkusyksyn aikana Tohtorit-sarjan neljännen ja viidennen tuotantokauden jaksot. Viides tuotantokausi päättyi sunnuntaina 9.9. jaksoon 414.

Maanantaina 10.9. aloitettiin uusintana neljäs ja viides tuotantokausi kuten ylläolevan jutun lopussa mainitaan. Tällöin hypättiin neljännen kauden alkuun, jaksoon 288.

Sarja jää tämän uusintakierroksen jälkeen toistaiseksi pois Ylen ohjelmistosta. Uusien tuotantokausien hankinnasta ei tehty päätöksiä.

Päivi
verkkotoimittaja

lauantaina 22.09.2012

Eikö mitenkään saisi TVI:n laatuohjelmaa "Yorkshiren etsivät" esitysaikaa aikaistetuksi. On kyllä aivan turhan myöhäinen alkamisajankohta!!

sunnuntaina 11.11.2012

Miten on mahdollista että Ylessä määraavat edelleen nämä ruotsalaiset, mehän käytiiin sotiakian että saatais olla
itsenäisiä mutta nämä ruotsinkieliset ns. suomalaiset ajavat aina yli suomalaiset varsinkin Ylessä? Heilläon yliote mitä tulee lähetyksiin:

Mulla on paljon ruotsin- ja suomenruotsalaisia ystäviä ja he sanovat samaa.

Ja sitten on tämän Ylen Poliittinen johto niin sehän on aivan naurettava.

Jos te ette haluaa Suomen kansaa sinne Yleen niin sa tulee väkisin tämä ei ole syytös
vaan se on että tulkaa neuvosto esiin ja kertokaa itsestänne.

Muuten luuotte kuvan kuin vanhasta Neuvostoliitosta, amen

maanantaina 19.11.2012

Loisteliasti tehty dokumentti "Venäjän vapain mies" esitettiin TV 1:llä tänään 19.11! Kirjailija Viktor Jerofejevin elämä ja hänen poikkeuksellisen mielenkiintoiset mielipiteensä Venäjästä kiinnostaisivat varmasti laajemminkin Suomen rajojen ulkopuolella, esim Pohjoismaissa, Virossa, Liettuassa, Latviassa, ja muuallakin Euroopassa, miksei myös USA:ssa. Kääntäkää tämä dokumentti eri kielille - älkää jättäkö kielirajan taakse! Näkemykset Venäjästä ovat usein pintapuolisia, sirpalemaisia ja monesti ulkomaalaisten "asiantuntijoiden" mielipiteitä. Venäjää ei voi ymmärtää, jos ei tunne sen historiaa, kulttuuria ja uskontoja.

maanantaina 31.12.2012

Onko pakko pilata ihmisten uudenvuoden juhlintaa järjestämällä täysin alaarkvoista viihdeohjelmaa siinä aliarvioidaan katsojat nämä uudenvuodenjuhlan juontajat olivat pohjanoteraus ja esiintyjät ovat taiteen pohjasakkaa toivottavasti yle on onnellinen tästä pohjanoterauksesta

tiistaina 01.01.2013

Yle 1 lähettää paljon hyviä asiaohjelmia ja dokumentteja, kiitos siitä.
...mutta sitten..voiko jokin asia vaivata näin paljon meikäläistä;
onko todella niin, että säämies Huutosella ei ole kenkiä?
Ihan kuin hänellä olisi pelkät sukat jalassa tai bingotossut. Voi hyvät hyssykät.
Pitää kai mennä kakkulakauppaan tai Huutosen kenkäkauppaan.

sunnuntaina 03.02.2013

Hei!
Olisiko ollut liikaa pyydetty, että olisitte kertoneet Urheiluruudussa 3.2.2013 kenestäkähän tuli miesten/naisten sulkapalloilun suomenmestarit. Entäpä nelipelien osalta? Taisipa jäädä mainitsematta, että samaisena viikonloppuna pidettiin sulkapalloilun SM-kisat.
Mutta hienoa oli saada tietää ja jopa nähdä, että Itävallassa lähiruokalehmät ovat niin lähellä kisakylää!!!

tiistaina 05.02.2013

Onko mitään mahdollisuutta saada "Vikatikki" takaisin TV1:selle. Paras ohjelma aikoihin!

perjantaina 08.02.2013

Hei Casino!

Vikatikki-sarjaa voi katsella tällä hetkellä Yle Areenasta.

Päivi
verkkotoimittaja

tiistaina 12.02.2013

TV1
KIITOS KIITOS!!!!!!

ON ILO KATSOA UUTISIA.
UUTISTEN LUKIJAT ON PUKEUTUNEET ARVOKKAASTI.

KIITOIS PALJON TEILLE!!!

VELI VEIKKO JA PALJON MUITA

keskiviikkona 20.02.2013

Harvoin katson televisiota, mutta puolseiskassa on Anu Saagim ja nyt hetken kuunneltuani tulin tulokseen että hän ei ole tällä planeetalla. Hän halveksii kaikkia suomalaisia naisia, koska hän arvostelee asioita näkökulmalla "tallinnalainen huora" (sitä hän on)!!!

perjantaina 22.02.2013

Totuus rakkaudesta on yllättävän kivasti tehty ohjelma. Ei yhtään mölli. "Asiantuntijat" olivat riittävän erilaisia jaksaakseen kiinnostaa katsojaa. Kiitos!

Sitten Strada. Erinomainen kulttuuriohjelma. Siitä saa hyviä menovinkkejä. Se on hauska mutta ei pahansuopa. Puopolosta pidän. Häntä voisi käyttää enemmänkin. Kiitos Ylelle tästäkin.

tiistaina 05.03.2013

4.3.2013 Klo 17.08 Sydämmen asialla ohjelmaa ei ollut teksitetty Suomeksi Yritin soittaa mutta siihen numeroon ei vastattu. Onko teillä mahdollisesti sellaista numeroa joka vastaisi illalla kello 17 jälkeen?

perjantaina 08.03.2013

Miksi saksansarjat kettu syyttäjä ja kahdenkeikka lopetettiin näyttämästä ja laitettiin tuollainen hömppä sarja tilalle.Eikö näin vanhemmalle katsojille ja
saksan sarjaystäville löydy uutta katsoja paikkaa ,ja voisi edes kuuluttaja ilmoittaa kun ohjelma lopetetaan.Mielestäni tuo nuoremmille katsojille suunnattu
sarja olisi voinut laittaa vaikka saksansarjan jälkeen.

TERV Erkki Viljamaa

keskiviikkona 03.04.2013

A-studio 3.4.2013 Ministeri Arhinmäen haastattelu
Haastattelija Makkonen käyttäytyi siivottomasti. Huusi niin, ettei Arhinmäki saanut vastatasiihen, mitä häneltä kysyttiin. Ala-arvoinen suhtautuminen ministeriä kohtaan. Ei ihme, että kentän edustajat eivät tiedä mitä todella on tapahtunut, kun toimittaja esti nytkin haastateltavan kertomasta asiasta. Makkosen piti saada sanoa, mitä mieltä HÄN itse oli asiasta, Yhdentekevää, mitä mieltä haastateltava olisi ollút. Väitti vastoin annettuja tietoja siitä, ettei Arhinmäki ollut tehnyt mitään hyvää asiassa, vaikka juuri hän oli kirjannut lausuman, jonka perusteella koko media on päässyt repostelemaan hallituksen päätöksen virheellisyyttä ja joka tullaan aivan ilmeisesti korjaamaan lakia kirjo itettaessa. Jos ei Arhinmäki olisi asiaan puuttunut, mistä Makkonenkaan huutaisi nyt. Olisiko Makkonen huutanut samalla tavalla Kataiselle tai jollekin muulle nyky ministerille.
Katsojalle haastattelu oli todella epämiellyttävä eikä johda Makkosen seuraavia haastatteluja katsomaan.
En ole vasemmistoliittolainen, mutta olen Arhinmäen puolella.

keskiviikkona 03.04.2013

a-studio 3 4 2013 mies haastattelia on ammattitaitoinen nainen oli alaarvoinen

perjantaina 26.04.2013

A -studion: Talk ohjelma on hyvä siksi toivoisin seuraavaan: Kreikka asiaa ollaan saatu rahaa ja korkotuottoja hyvin sais tavallinen kansalainen myös tietää, jossa istuisi, pankinjoht. Erkki Liikanen,Ilmarisen johtaja Jaakko Kiander,kansanedustaja Mauri Pekkarinen ja kansanedustaja Timo Soini.

keskiviikkona 01.05.2013

Suomen maajoukueen kokoonpanoksesta ole erityisen huolissani puolustuksesta varsingin Ossi Väänänen on tämän vuosisadan virhe altiin olen seurannut suomen maajoukkuetta vuodesta 1958 asti ja hän on pahin mahdollinen jota metarvitaa joten pyydän poistamaan hänet

keskiviikkona 12.06.2013

hei,olen kotkalainen lähihoitaja,työskentelen vanhusten hoivakodissa.Kysyisin miksi nykyään tulee niin harvoin televisiosta Jumalanpalvelus?
ikäihmiset kovasti lähetystä kaipaavat,olen heitä haastatellut ko.asiasta ja olen itsekin samaa mieltä asiasta,se olisi heille kovin tärkeätä ja
perinteinen asia.Toivoisin,että asiaan voisi tulla parannus,tulee paljon ei niin tärkeää,

perjantaina 21.06.2013

Yleisradion toimittajen taso järkyttävän alhainen onko syy että sinne palkataan nuoria "pikku likkoja"joiden ammattiosaaminen ontäysin nolla toivoisin yleltä että näin katsojien aliarvoiti loppuisi toimittajat ovat ala arvoisin ammatti ryhmä

tiistaina 13.08.2013

arto bryggarelta sattu aamutoimittaja kysymään kielletyistä aineista,ja heti meni mikistä ääni. hyvä yle jatkakaa entiseen malliin

sunnuntaina 15.09.2013

Kiitos uudesta Havukka-ahon ajattelijasta, mutta äänittäjälle tai kuka niistä äänistä vastaakaan, haluan sanoa, että tässä niinkuin muissakin suomalaisissa elokuvissa musiikki on laitettu niin helvetin kovalle, ettei puheesta saa mitään tolkkua. Ei Tarvii olla niin suurta taiteilijaa niitten äänien kanssa, vähmmätkin dynamiikat riittää. Vituttaa kun pitää musiikki-kohdissa hiljentää ja sitten taas puheella koventaa. Sanonpahan vain, että ko. asia pilasi em. sarjan katselunautinnon.

maanantaina 30.09.2013

Vaimoni ja minä ihastuimme aikoinaan liian myöhään TV-sarjaan "Näkemiin vaan, muru" (Auf Wiedersehn, Pet) joka sitten jo parin jakson
jälkeen päättyi. Onko mitään toiveita, että tuo mainio sarja joskus uusittaisiin?

Kunnioittavasti

Arno Anonyymi

tiistaina 01.10.2013

Hei Arno Anonyymi! Kiitos toiveesta, laitan sen eteenpäin! Sarja tuli jokunen vuosi sitten TV2:lta. Katsastellaan, jos sarjaa olisi mahdollisuus uusia.

Päivi
verkkotoimittaja

lauantaina 19.10.2013

Mikä kumma kurkkuvika vaivaa aamutv:n toimittajia? Kun toimittaja aloittaa puhumisen, kuuluu ensin öööö tai ääää tai epämääräistä örinää. Voisiko asialle tehdä jotain? Auttaisiko jos toimittajat katsoisivat itse ohjelman jälkikäteen ja laskisivat kaikki asiaankuulumattomat ääntelyt. Tuntuu siltä että katsojaa aliarvioidaan, kun tehtävään ei ole valmistauduttu kunnolla. Samaa vaivaa esiintyy myös ajankohtaisohjelmien toimittajillla. Olisiko puheterapeutista apua? Pliis tehkää asialle jotain!!!

sunnuntaina 19.01.2014

Sunnnuntai 19.01.2013 klo 18.20 jo jonkin aikaa kuvamosaiikkia ja ääni häipyy kokonaan.
Kohta alkaa viim. osa Herkule Poirotista - katsokaa nyt siellä, että kuva ja ääni pelaa !!!!!
================================================================

tiistaina 15.04.2014

Helena Petäistön sukunimessä ei ole j kirjainta ja Mikael Jungnerin sukunimessä on kaksi n kirjainta, mutta tv toimittajat ääntävät nämä liian usein väärin. Muutenkin tv toimittajien puhe voisi olla huollellisempaa.

tiistaina 03.06.2014

Miksi uutisissa toimittajat kyselevät meteorologeilta aina helteestä, tyyliin "koska saadaan hellettä" "tuleeko jo hellettä" "kuinka pitkään ihana helle kestää"
Suurin osa ihmistä ei kuitenkaan kaipaa hellettä, helle on pitkään jatkuessaan ahdistava kokemus. Ihmiset toki pitävät kesällä lämpimästä säästä, mutta helle on eri asia. Tuntuu kuin toimittajat olisi käskytetty suhtautumaan helteeseen, kuin se olisi suurinta autuutta, mitä onkaan. Aikanaan hellettä oli Suomessa noin 10 päivää vuodessa, nykyisin tuo asia on jo muuttunut, joten luulisi jo toimittajienkin pystyvän muuttamaan käsityksiään ihanuudesta.
Olisi oikeasti mukava saada vastaus kysymykseen. Miksi sääasioihin ei suhtauduta toimittajien tapaan neutraalisti ?

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Muualla Yle.fi:ssä