Marjo, tuleeko sinusta tähti?

Julkaistu perjantaina 14.09.2012 2 91

  

Marjo Leinonen on laulanut työkseen kohta 30 vuotta. Hän on lahjakas, taitava, krittikkojen kehuma ja persoonallinen. Kuitenkaan Marjo ei ole tähti edes Suomessa. Strada kysyi, miten tämä on mahdollista.

 

Täältä lisää Stradaa!

 

 

Suosittele91 Suosittelee

perjantaina 14.09.2012

Olen Marjon suuri "ihailija", tai äänen joka hänestä lähtee, mutta myös ihmisen juuri sen vuoksi, ettei hän ole suuri tähti.

Minä kyllä kyseenalaistaisin, miksi aina sen jolla on lahja, tulisi automaattisesti olla suuri tähti. Joku nervöösi tähteyttämisen tarve tällä länsimaisella ihmiskunnalla tuntuu olevan. Hyvän voi toki laittaa kiertämään, mutta se itse tähteys, siinä on jotain syvästi vastenmielistä.

Tämä aika ei varmastikaan jaa hevin kanssani moista ajatusta, onhan ajatukseni suorastaan mullistava, ellei päätön aikamme pienestä näkövinkkelistä.

maanantaina 17.09.2012

jooh, missäköhän pöllyissä tota pitäis kuunnella että ton "äänen" tajuais "hyväksi". Vai oliko tossa pätkässä oksennukset mikillä?
Ei mun toosassa hyvältä kuulosta, Billie Holiday kyllä taas kuulostaa, Samoilla vehkeillä kuuneltuna. Siis kajarit, korvat ja kuuloalue.
Mutt mähän en olekaan kriitikko. Ne pellet tarviikin aina jokun vielä hirveemmän pellen,jonka ne nostaa omaksi jutukseen jota muut ei tajuu.
Mutt mutt... Osaan mäkin joplinia matkia :)

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Muualla Yle.fi:ssä