Muslimielämää: Pilakuva, kasvohuivi, maahanmuutto

Julkaistu keskiviikkona 04.08.2010 45 83

 

Muslimielämä-ohjelman osallistujat ottavat kantaa ajankohtaisiin asioihin.

Mitä Antti, Krista, Pasi, Eija ja Kirsikka tuumaavat esimerkiksi Tanskan pilakuvakohusta, Ranskan kasvohuivikiellosta ja suomalaisesta maahanmuuttopolitiikasta.

 

Muslimielämää

 

Suosittele83 Suosittelee

sunnuntaina 22.08.2010

YLE1 kysyy ohjelmassaan Muslimielämää, voisiko Islam olla ratkaisu meidän elämämme lieveilmiöiden suhteen? Mieluummin siinä tapauksessa katsoisin jo kotikutoisemman Kristinuskon puoleen. Tosin, meidän Kristinusko on niin sekularisoitu ja jo itsessään "saastunut" että siitä ei taida olla pelastusta ennen kuin kuin Suomalinen Kristitty kansa puhdistaa uskonsa nykyajan hajoittavista ajatuksista ja palaa alkujuurilleen jollon SYNTI oli SYNTI ja synnillä oli palkkansa.

torstaina 26.08.2010

Sharian kannattaja huomaa, että kun ohjelman starttiin on aikaa enää noin yksi, päivä kommentointiani aletaan poistamaan "kaikessa hiljaisuudessa". Yhä edelleen toistan teemani, että meillä täällä "lännessä" lässytetään sananvapaudesta jota käytetään pikemminkin meitä itseä vastaan. Toisen heittävät sellaisia kommentteja kuten tässä ohjelmassa mukana olevat, että onko "viiasasta" tai "korrektia" ärsyttää ja loukata tahallaan? Entäpä ISLMILAINEN RETORIIKKA jossa länsimaalaisia usein kuvataan KOIRIKSI (saastasiksi), KÄÄMEIKSI (iljettäviksi), SUUREN SAATANAN (usa) MATELIJOIKSI (käskyläisiksi), SINONISTISIKSI (Israel) MURHAAJIKSI? Onko tämä korretkia tai viisasta viestiä meille tänne länsimaailman suuntaan?

Juuri tätä meidän HEIKKOUTTA puolustaa omia arvoja, uskonmaailmaa ja elämäntapaamme islamilainen maailma HALVEKSII meissä. Tämä viesti tulee selvästi ja kertakaikkisen selväksi mm. imanii Abu Hamza Al Mastrin rikinkitkeristä moskeija-julistuksista. Juuri nyt käynnissä oleva keskustelu julkisuudessa, saako kuntosalin tiloja käyttää yhdistettynä rukous- ja ruokailutiloina. Taas kerran me Suomalaiset halveksimme meidän omia tapoja ja käytöntöjä. Siis, olemme rasistisia toisamme, Suomalaisia kohtaan.

Meillä lännessä todellakin voi hyvinkin "epäviisaasti" loukata eri ihmisryhmien uskonnollisia tai poliittisia arvoja eikä siitä eroiteta PÄÄTÄ VARTALOSTA MIEKALLA IKUISEKSI AJOIKSI. Tosin Tansalaisella pilakuva (muhamed ja allah -kuvat) taiteilijalla on omakohtaiset kokemukset, kun meille lähes PYHÄ ilmaisun vapaus on vain palavaa paperia..

MUTTA missä ihmeessä ovat muut kommentoijat?

perjantaina 03.09.2010

Monet, varsinkin ehkäpä ylipainoisetkin ja omasta mielestä "Suomessa vaille ihailua" kokemuksen omaavat naiset ovat innolla hyväksymässä komeitten tummien " innokkaasti ihailua" osoittavien muslimimesten opettamaa ja naisiltaan jopa vaatimaakin ? islamilaista tapakulttuuria, peittävine huiveineen, tosin saattaa olla, että eri syystä, kuin maansa naisilta, joiden kauneutta halutaan omia, ja varjella toisten katseilta, huiveilla ja muilla peittävillä asusteilla!!
Suomen innokkaasti eri kulttuurien perään haikailevien, eksoottisia tapoja ihailevien, naisten varsinkin pi!
täisi ottaa huomioon tänne muuttajat! Tänne tunkeneet naiset eivät ole sittenkään yhtä innostuneita hankkimaan "varsin määräileviä, usein luku- ja kirjoitustaidottomia" isoäitejään ja vielä vähemmin tyrannisoivia isoisiään tänne, juuri kun ovat päässeet vapauteen, kouluun ja usein innostavien tieto- ja sivistysmahdollisuuksien äärelle! Opiskelemaan, ilman että joku vetoaa " ainahan on niin eletty meidän suvussa! Ja vetoamalla perheen velvollisuuksiin, elätää ja jäkaa rahansa nyrkkiä innokkaasti huitoville tyhjäntoimittaja miehille! Miten ne kaikki kokoontuvatkin salaman nopeasti jonkun pilakuvan takia! Ja kuka on tietoinen, että pitääkö paikkansa, että shiiat ja Sunnit ovat verivihollisia, ja vapaata riistaa pääsylippuna Paratiisiin! Pyhäsotahan lupaa heti pojille ja miehille ne ainakin seitsemän neitsyttä, mikäli tappaa tuon vääräuskoisen! Olis tosi kiva pystytäänkö tämä väite edes torjumaan oikein Imaamin tasolla!!

perjantaina 03.09.2010

"Muslimielämää" kannattaa mennä elämään johokin lähi-idän muslimimaahan, se ei kuulu tänne Suomeen!

perjantaina 03.09.2010

Huvittavaa tämä muslimien kilvoittelu uskontonsa puolesta.
Islam on nimittäin maailmanhistorian suurin huijaus ja Muhammed siten suurin huijari.

Muslimit väittävät, että Muhammed sai koraanin enkeli Gabrielilta. Kuka todistaa? Ei kukaan. Tosiasiassa Muhammed oli pakana ja sai yksijumalaiseen uskontoon liittyvät oppinsa kristityltä munkilta. Muhammed oli alkuperäiseltä ammatiltaan kamelikuski ja tutustui kauppamatkoillaan sekä juutalaisuuteen että kristinuskoon.

Muslimit väittävät, että koraani on allahin sanaa sanasta sanaan. Mikä jumala kirjoittaisi moista tekstiä? Koraani kirjoitettiin kymmeniä vuosia Muhammedin kuoleman jälkeen. Se koottiin vähän samaan tapaan kuin Kalevala. Alunpitäen oli kolme keskenään ristiriitaista koraania, joista kaksi poltettiin kolmannen kalifin aikaan.

Muhammed käytti uskontoa omiin tarkoituksiinsa ja muokkasi sitä lennossa. Esimerkiksi kun hän ihastui poikansa vaimoon, hän sanoi nähneensä unen, jossa allah kehotti häntä ottamaan tämä omaksi vaimokseen. Näin tapahtui. Islam ei ole myöskään rauhanuskonto. Se on muslimien propagandaa. Tosiasiassa islam on barbaarinen, sotaisa ja vääräuskoisia tappamaan kehottava aate. Muhammed näytti itse esimerkkiä, kuinka naisia ja lapsia tapetaan vain sen vuoksi, että eivät olleet muslimeita.

Islam on rakennettu suoraan pakanauskontojen päälle ja se näkyy. Islamissa tärkeintä ovat rituaalit ja niiden orjallinen noudattaminen. Koraani sisältää paljon asioita, jotka ovat paljon vanhempia kuin islam. Esmerkiksi sianlihan syöntikielto perustuu ikivanhaan perimätietoon, että sianliha ei säily lähi-idän ilmastosa yhtä hyvin kuin naudan- ja lampaanliha.

Islam ei ole tuonut maapallolle mitään hyvää, vaan jatkuvaa verenvuodatusta ja kärsimystä. Ilman islamia elämä olisi parempaa myös nykyisissä muslimimaissa. Ellei olisi, eivät muslimit pyrkisi noista maista kaikin keinoin pois.

lauantaina 04.09.2010

Islam lupaa miehille paratiisissa niitä neitsyitä roppakaupalla,mutta koraani ei puhu mitään naisista ja mitä heille annettaan paratiisissa. Ehkä he muuttuvat niiksi neitsyeiksi miehiä varten....mene ja tiedä.

sunnuntaina 05.09.2010

islamilaiset muslimit eivät saa olla suomalaisen ystävä tai vierailla heidän kotonaan,sillä esim.kristitty suomalainen syö sianlihaa joten hän on saastainen ja melkein kaikissa suomalaisissa kodeissa käytetään alkoholia ,niinpä tämä muslimi ei voisi juoda samasta lasisa ennen kun se on pesty 7kertaa?ja koirat niitähän on joka kodissa,koira on haram kielletty ainoastaan vahtikoirana.miten me voimme olla yhdessä rakentamassa suomea?miten kotoutuminen onnistuu.maassa maan tavalla.ei mitään omia muslimi piirejä.on elämys matkailu asuppa vaikka vuosi jossain muslimimaassa,saatko omallaäidinkielellä ev,lut.opetusta,viekö taksi koululta hammaslääkäriin,saatko omaa ruokaa sairaalassa?onko tulkki aina paikalla.ja esim .irakilaiset voisivat hyvinkoulutettuina mennä rakentamaan omaamaataan,nyt kun tilanne siellä on rauhoittunut sateliitistä seuranneena.

sunnuntaina 05.09.2010

Totta.Shia muslimit eivät saa ottaa kristityn kädestä edes vesilasia,koska kristitty on saastainen.Vaikka se lasi olisikin pesty seitsemän kertaa. Koirista sen verran,että islam opettaa,että kodissa,jossa on koira ei ole enkeleitä. Koirat ja enkelit eivät voi olla samassa talossa.

sunnuntaina 05.09.2010

Islam ei ole mikään oikea uskonto, vaan polittinen uskomusjärjestelmä, jonka tarkoitus on saattaa koko maailma keinoja kaihtamatta islamilaisen lain alle, jolloin muslimien mielestä valitsisi rauha. Siinä se rauhan uskonto! Oikein oksettaa kuunnella tämän Anas-tyypin löpinöitä, kun hän kääntää koraanin todellisen sanoman länsimaalaisen korviin sopivaksi lässytykseksi ja siteeraa sieltä vääriä kohtia tai jättää siteerauksista asian ytimen kertomatta.

Islamin uskonnollinenkin osuus on täysin Muhammedin omaa keksintöä - mitä nyt väänteli juutalaisuutta ja kristinuskoa itselleen ja tarkituksiinsa sopvaksi. On oikeastaan järkyttävää, että muslimit ylipäätään uskovat tähän enkeli-Gabriel satuun ja siihen, että koraani olisi allahin sanaa sanasta sanaan. Totuus koraanin synnystä tiedetään, eikä se voi olla edes Muhammedin kertomaa sanasta sanaan - saatikka jotain jumalallista alkuperää.

Länsimaiset islamiin kääntyneet ovat muslimeiden kannalta hyödyllisiä idiotteja, koska he laskevat sumuverhon todellisen islamin ylle ja saavat naurettavalla lapsellisella löpinällään monet heikkopäiset kuvittelemaan, että islam olisi todella rauhanuskonto ja valtaan päästyään suostuisi muuhun kuin islamilaiseen valtioon.

Turkki, Pakistan, Saddamin Irak ja shaahin Iran ovat tästä hyviä esimerkkejä. Ainostaan armeija on pystynyt pitämään islamin todellisen luonteen aisoissa. Heti kun Turkissa on EU:n vaikutusvallan kasvaessa armeijan valta vähetynyt, ovat islamistit nostaneet profiiliaan ja se tulee jatkumaan EU:n typeysten avulla. Pakistan luisuu islamistien käsiin ydinaseineen päivänä minä tahansa. Irakista tulee Iranin kaltainen islamistivaltio heti, kun amerikkaiset poistuvat sieltä. Iran luisui muslimihörhöjen valtaan heti shaahin kukistuttua. Afganistan on toivoton tapaus - olisi viisanta jättää se kiehumaan omaan typeryyteensä.

Masentavaa on, että entisen Neuvostoliiton eteläisissä valtioissa islamistit ovat tehostaneet toimintaansa ja niistä saattaakin tulla aikaa myöten ihan oikeita muslimimaita, eikä siitä hyvää seuraa - huonoja esimerkkejä on jo nähtävissä. Tässä mielessä Neuvostoliitto hajosi hieman liian aikaisin.

Kuten Tony Blair sanoi, islam on maailman suurin uhka. Muslimit eivät näytä uskonkiihkossaan ymmärtävän, että siinä heidän tavoittelemassaan islamilaisessa maailmassa ei ole hyvä elää kenenkään. Sellainen maailma olisi tuhoon tuomittu, koska se palaisi muutamassa sukupolvessa kivikauteen.

Viisainta mitä länsismaissa koko maapallon edun nimissä voitaisiin tehdä, olisi hävittää kaikki moskeijat ja koraanit ja kieltää koko uskonnon harjoittaminen ja opetus. Islam pitäisi siis kitkeä täältä pois lopullisesti ennen kuin on myöhäistä. Niinhän muslimitkin ovat tehneet omissa maissaan muille uskonnoille.

maanantaina 06.09.2010

Vaikea tajuta suomalaisia naisia jotka alistuvat elämään nyrkin ja koraanin välissä.

tiistaina 07.09.2010

Se on usein niin,että kun tyttö menee muslimin kanssa naimisiin,niin se uskokin vaihtuu. Perheen painostus myös vaikuttaa. Helpompi elää muslimimaassa muslimina. Jos tyttö olisi mennyt hindun kanssa naimisiin,niin hänestä olisi ilmeisesti tullut hindu!Tai juutalainen,buddhisti jne. sen mukaan,mitä uskontoa mies harjoittaa.
On myös naisia,jotka ovat muslimin kanssa aviossa,mutta eivät ole vaihtaneet uskoaan ja nimeään sen myötä. Eräälle tytölle muslimimiehen sukulainen sanoi,että kunnioittaa tyttöä,kun ei vaihtanut uskoaan,vaan pysyi omana itsenään vakaumuksensa mukaan.

perjantaina 10.09.2010

Outoa mennä vertaamaan Bushia Profeettaamme. Olisi nyt edes verrannut Jeesukseen. Luulen kyllä, että pilakuva Jeesuksesta loukkaisi pahasti monen tosi uskovaisen tunteita. Sananvapaus ei mielestäni tarkoita oikeutta loukata ihmisiä tai heidän pyhiä arvojaan. Onhan ihmisilläkin oikeus nostaa kunnianloukkaussyytteitä. Profeettamme ei ole enää itseään puolustamassa, joten meidän muslimien on se tehtävä.
En tiedä onko totta, että jossain lahkoissa pidetään kristittyjä saastaisina. Mutta miten on mahdollista sitten esimerkiksi avioliitot muslimin ja kristityn välillä?
Omat vanhempani ovat kristittyjä eikä yksikään muslimi ole suhtautunut heihin millään lailla kielteisesti - päinvastoin - sillä he ovat HYVIÄ IHMISIÄ.
Mitä tarkoittaa sana muslimi? Se tarkoittaa yksinkertaisesti alistumista Jumalan tahtoon. Siis kuka tahansa tätä noudattava on todellisuudessa muslimi.
Länsimaissa ei päästä eroon tästä islamista ja naisten alistamisesta. Islamissa ei todellakaan alisteta naista. Islam oli ensimmäine "aate", jossa ruvettiin puolustamaan naisia, orjia ja lapsia, esim. tyttövauvojen elävältä hautaaminen kiellettiin.
Naisten huono asema monissa muslimimaissa johtuu kulttuuriperinteistä, ei islamista.
Ehkä tällä ohjelmalla tarkoitettiin hyvää. Nyt käytyäni läpi nämä sivustot minä, muslimi, menen nukkumaan - surullisena.

perjantaina 10.09.2010

En tiedä,missä asut Meryam,mutta kyllä sinä tiedät,mitä koraani sanoo naisen peintö oikeuksista,todistajana oikeudessa olemisesta, raiskauksesta, monissa muslimimaissa matkustamisesta ilman isän tai aviomiehen lupaa jne.jne. Miten kaiki muslimit aina vetoavat siihen,että koraania ei tulkita oikein vaan kulttuuri tekee uskosta muuta? Sellaista muslimimaata ei sitten ole olemassakaan tällä maapallolla. Ja mitä järkeä on sitten kirjassa,jonka opetuksia on niin vaikea elää todellisessa maailmassa,että sitä ei ole vieläkään toteutettu?
Hyvä,Meryem,minäkin olen surullinen,että on maita,joissa naiset vieläkin elävät,olkoon sitten tradition tai uskonnon mukaan,jossa heidän on peitettävä itsensä,mutta ei miehen ja joissa naisten pitää olla kuukausi kaupalla kotona muiden miesten näkyviltä kun on leskeksi jäänyt, vaikka olisi 100 vuotias eli ei raskaudesta vaaraa. Katsopa miten Sakinehin kävi Iranissa,joka on tosin shiamaa,mutta joka noudattaa Koraanin lakia.
Vai eivätkö he ole oikeita muslimeita kuten Afganistanilaisetkaan?Missä ne oikeat muslimit sitten elää?

perjantaina 10.09.2010

Meryem,ketään ei ole niin paljon pilkattu,syljetty,hakattu ja haukuttu, kuin Jeesus Nasaretilaista. Hänet naulittiin ristiin pilkaten,syljeksien ja röyhkeyksiä huudellen. Jeesuksesta puhuttaessa emme sano "rauha olkoon hänellä". Hän ON rauha ja elää edelleenkin.

perjantaina 10.09.2010

Meryem nimimerkin tulisi asettaa itselleen pari kysymystä ja yrittää vastata niihin.

1. Mistä tiedetään, että Koraani on saatu enkeli Gabrielilta?
2. Mistä tiedetään, että koraani on allahin sanaa sellaisenaan?
3. Mistä tiedetään, että koraani on allahin sanaa ylipäätään?

Nämä ovat islamin uskonnon kannalta oleellisia kysymyksiä, koska jos näihin kysymyksiin ei ole kunnon vastauta, nin koko uskonnolta putoaa pohja pois.

On nimittäin niin, että muslimit väittävät, että koraani annettiin Muhammedille, vaikka se ei ole mitenkään mahdollista, koska koraani kirjoitettiin vasta kymmeniä vuosia Muhammedin kuoleman jälkeen.

On myös niin, että kukaan ei pysty todistamaan edes sitä, että Muhammed olisi tavannut enkeli Gabrielin. Tämä perustuu vain Muhammedin sanaan eikä miinkään muuhun.

On myös mahdotonta, että koraani olisi jumalan sanaa sellaisenaan, vaikka tuohon enkeli Gabriel-juttuun uskoisikin. Tiedetään nimittäin varmasti historiallisena totuutena, että koraani on kerätty ja koottu vähän damaan tapaan kuin Kalevala. Sitä paitsi alunpitäen olikin useita keskenään ristiriitaista koraania, joista muut paitsi yksi poltettiin kolmannen kalifin aikana. tämäkin on historiallinen totuus.

On siis vastattava kaikkiin alussa esitettyihin kolmeen kysymykseen, että ei sitä tiedetä mistään. Kun näin on, islam vaatii todella sokeaa uskoa. Kun kaikkiin kolmeen kysymyseen oli vastattava, että ei tiedetä mistään, on kaiken järjen vastaista uskoa moiseen uskontoon. On siis yksiselitteiseti todettava, että islam on suoranaista huijausta.

Kun muslimit pitävät kiinni siitä älyttömyydestä, että koraani olisi jumalan sanaa sellaisenaan, se estää tekemästä islamin uskonnon puhdistusta. Tästä taas seuraa, että kuilu islamin ja todellisuuden välillä kasvaa koko ajan, eikä siitä seuraa hyvää kenellekään.

perjantaina 10.09.2010

Infidel,i suppose nimimerkille, että iranilaisnaisen kivitystuomio on koraanin mukaan oikea. Näin sanoi Anas Hajjar televisiossa tällä viikolla (36). Ymmärsin, että kivitystuomio oli myös hänen mielestään oikein. Että sellainen uskonto.

Tilanne on sama, jos kristityt noudattaisivat Vanhaa Testamenttiä orjallisesti. Onneksi on Uusi Testamentti, jossa ei kehoteta tappamaan ketään. En henkilökohtaisesti usko mihinkään jumalaan, mutta jos pitäisi valita, niin sitten kristittyjen jumalaan. Muslimien jumalaahan ei oikeasti ole olemassakaan. Se oli Muhammedin omaa keksintöä. Muhammed olikin ihan omatekoinen profeetta.

perjantaina 10.09.2010

Eräs islamiin kääntynyt suomalaisnainen kehui uutta uskontoaan siitä, että se oli moraalisesti korkealla tasolla. Ei hyväksytä viinaa, ei syrjähyppyjä eikä homoja. Paljon muutakin vastaavaa hän luetteli.
Islamilainen yhteiskunta perhe-arvoineen oli hänen mielestään ylivertainen.
Kuitenkin, kristittyjen Raamatussa ohjataan myös hyvin moraaliseen elämäntapaan. Nykyajan ns. nimellisesti kristityt (eivät siis sydämeltään kristityt) eivät vaan ota Raamatun oppia todesta. Monet papitkin vesittävät ja jopa kieltävät Raamatun sanoman.
Suomessa säädetään lakeja, jotka sotivat Raamatun selvää sanomaa vastaan.
Yllytän kaikkia lukemaan koko Uuden Tesamentin pariin kertaan läpi. Se on kyllä vaarallista - ajatustapasi ja elämäntapasi voi ratkaisevasti muuttua sen seurauksena. Voi käydä niinkin, että haluat tutustua Raamatun keskushenkilöön, Jeesukseen, ihan henkilökohtaisesti.

perjantaina 10.09.2010

Muslimien usko on ahdasmielistä,joka ei tunne todellista Rakkautta lähimmäisiään kohtaan!He rakastavat vain,niitä jotka elävät heidän ahdasmielisellä tyylillään.Muut ovat sikoja,koiria,ym,,Jeesus opetti RAKASTA LÄHIMMÄISTÄSI KUIN ITSEÄSI!Siinä on suuri ero islamin ja kristinuskon välillä!

perjantaina 10.09.2010

olin naimisissa muslimin kanssa,jouduin elämänn perhehelvetissä.Nyrkin ja pöydän välissä.Vielä 10 vuotta eron jälkeen hän x yrittää vaikuttaa minun ja poikamme elämään.Missä saan asua,ym.ym..Hänellä oli kuulema islamin lakien mukaan oikeus "kurittaa"vaimoaan,eli lyödä ja henkisesti alistaa myös.Kun pääsi suomeen se perhehelvetti alkoi.Hän määräsi ketä sain kutsua kylään,ketä en.Siitä uskonnosta on RAKKAUS kaukana.Kiitos Jeesus,että vapaannuin siitä perhehelvetistä!
Valehtelu kuului hänen elämäänsä.Koskaan en tiennyt,mikä sana pitää.Eli varokaa suomen tytöt!

perjantaina 10.09.2010

Koraani antaa luvan lyödä vaimoa. Koran 4:34.

perjantaina 10.09.2010

1. Naiset eivät ole tasaarvoisia. Jos mies tappaa toisen miehen hänet voidaan myös teloittaa mutta jos hän tappaa naisen, niin sitä ei seuraa kuoleman rangaistusta Suura 2:178

2. Naiset ovat epäpuhtaita. Jos mies koskettaa naista ennenkuin hän rukoilee hänestä tulee epäpuhdas (Suura 4:43, ja Suura 5:6).

3. Islam myös opettaa että aviomies voi rankaista vaimoaan lyömällä häntä tai hän voi rankaista vaimoaan jos tämä kieltäytyy seksistä kanssaan (Suura 4:34).

4. Islamin vastustaminen on rangaistava kuolemalla seuraavin keinoin: ristiinnaulitsemalla, tai katkomalla molemmat kädet ja jalat (Suura 5:33).

5. Vähemmistöt kuten kristityt ja juutalaiset sekä heidän eroavat uskonsa eivät ola hyväksyttyjä islamissa koska he ovat häviäjiä (Suura 3:85).

lauantaina 11.09.2010

Koraani 2.62. (Koraaniin) uskovat ja myöskin ne jotka ovat juutalaisia, kristittyjä,
saabalaisia, jos he uskovat Jumalaan ja Viimeiseen päivään ja elävät
hurskaasti, saavat totisesti palkkansa Herransa luona; ei mikään pelko
valtaa heitä, eikä heidän tarvitse murehtia

lauantaina 11.09.2010

Bukhari: V5 hadith no. 727 “When Allah’s Apostle became seriously sick, he started covering his face with a woolen sheet. When he felt short of breath, he removed it, and said, ‘that is so! Allah’s curse be on Jews and Christians.’
Qur’an 5:51 “Believers, take not Jews and Christians for your friends. They are but friends and protectors to each other.”

lauantaina 11.09.2010

Qur’an 9:29 “Fight those who do not believe in Allah or the Last Day, who do not forbid that which has been forbidden by Allah and His Messenger, or acknowledge the Religion of Truth (Islam), (even if they are) People of the Book (Christians and Jews), until they pay the Jiziyah tribute tax in submission, feeling themselves subdued and brought low” [Another translation says] “pay the tax in acknowledgment of our superiority and their state of subjection.”

lauantaina 11.09.2010

Sahih Muslim Book 008, Number 3310:
'A'isha (Allah be pleased with her) reported: Allah's Apostle (may peace be upon him) married me when I was six years old, and I was admitted to his house when I was nine years old.

lauantaina 11.09.2010

"Believers, do not make friends with any but your own people...They desire nothing but your ruin....You believe in the entire Book...When they meet you they say: 'We, too, are believers.' But when alone, they bite their finger-tips with rage." (Surah 3:118, 119)

lauantaina 11.09.2010

"Fight against such as those to whom the Scriptures were given [Jews and Christians]...until they pay tribute out of hand and are utterly subdued." (Surah 9:27-)

lauantaina 11.09.2010

The Prophet said, "If you enter (your town) at night (after coming from a journey), do not enter upon your family till the woman whose husband was absent (from the house) shaves her pubic hair and the woman with unkempt hair, combs her hair" Allah's Apostle further said, "(O Jabir!) Seek to have offspring, seek to have offspring!"

Sahih Bukhari:Volume 7 Book 62 Number 173

lauantaina 11.09.2010

Mikä kristan silmiä vaivaa??? Niissä on joku kummallinen valonvälke iiriksen kohdalla kun se puhuu.

maanantaina 13.09.2010

Islamia täytyy levittää voimakeinoin
Muhammed sanoi: ”Minun on käsketty taistelemaan kansan kanssa, kunnes he sanovat: ’Ketään muuta ei kuulu ylistää kuin Allahia.’ Kuka tahansa sanoo: ’ Ketään muuta ei kuulu ylistää kuin Allahia,’ hänen elämänsä ja omaisuutensa minä säästän.” (muuten niitä ei säästetä) (Vol. 4:196)

Islamista luopuminen rangaistaan kuolemalla
Muhammed sanoi: ”Kuka tahansa luopuu islamilaisesta uskonnostaan, hänet tappakaa.” (Vol. 9:57)

Ei-muslimin tappanutta muslimia ei saa tappaa
Muhammed sanoi: ”Yhtäkään muslimia ei saa tappaa Kafirin (vääräuskoisen) tappamisesta.” (Vol. 9:50)

Etnistä puhdistusta tulee harjoittaa
Muhammed sanoi juutalaisille: ”Tietäkää, että maa kuuluu Allahille ja Hänen Apostolilleen (Muhammedille) ja minä tahdon karkottaa teidät tästä maasta (Arabian niemimaalta), joten jos jollakulla on omaisuutta, saa hän myydä sen.” (Vol. 4:392)

Muhammedin viimeiset sanat kuolinvuoteellaan olivat: ”Käännyttäkää pakanat (ei-muslimit) pois Arabian niemimaalta.” (Vol. 5:716)

maanantaina 13.09.2010

Naiset ovat puutteellisia mieleltään ja uskoltaan
Muhammed kysyi joiltakin naisilta: ”Eikö naisen todistus ole puolet miehen todistuksesta?” Naiset vastasivat: ”Kyllä.” Muhammed sanoi: ”Tämä johtuu naisen mielen puutteellisuudesta.” (Vol. 3:826)

Muhammed sanoi naisille: ”En ole tavannut ketään, joka olisi teitä puutteellisempi mieleltään ja uskoltaan.” (Vol. 2:541)

Helvetissä suurin osa ihmisistä on naisia
Muhammed sanoi: ”Minulle näytettiin helvetin tuli ja suurin osa siellä olijoista oli naisia.” (Vol. 1:28, 301; Vol. 2:161; Vol. 7:124)

Nainen on huono enne
Muhammed sanoi: ”Huono enne on naisessa, talossa ja hevosessa.” (Vol. 7:30)

Naiset ovat haitallisia miehille
Muhammed sanoi: ”Jälkeeni en jätä mitään kärsimystä, joka olisi haitallisempi miehille kuin naiset.” (Vol. 7:33)

Naiset eivät saa pitää peruukkeja
Muhammed sanoi: ”Älä pidä ylläsi tekohiuksia, sillä Allah lähettää kirouksensa niiden naisten päälle, jotka keinotekoisesti pidentävät hiuksiaan” (Vol. 7:133

maanantaina 13.09.2010

Muhammad kävi 66 sotaa ei-muslimeja vastaan.
Quraizan juutalaiskylässä v. 627 Muhammad mestautti päät katkaisemalla n. 700 juutalaismiestä ja otti näiden vaimot ja lapset orjiksi. Näiden virhe oli ollut se, että he eivät halunneet hyväksyä islamia. (Sahih Bukhari 4:52:280)
Lopulta Muhammad antoi määräyksen tappaa jokaisen eteen sattuvan juutalaisen (Ibn Sa'd, Kitab al-Tabaqat al-Kabir, Vol. 2, s. 37).
Muhammad antoi henkilökohtaisesti käskyjä murhata vastustajiaan. Eräs näistä oli harmiton runoilijatar Asma' bint Marwa, joka oli kritisoinut Muhammadia siitä, että tämä oli tappanut Abu Afak -nimisen vanhuksen. Asma' bint Marwa tapettin yöllä tämän nukkuessa. (Sira Halabiyya)
Vaurautta kerätäkseen Muhammad hyökkäsi karavaanien kimppuun ja valtasi keitaita.
Muhammad selitti: "Sain ohjeen taistella ihmisiä vastaan kunnes he todistavat, ettei ole muita jumalia kuin Allah ja että Muhammad on hänen palvelijansa ja sanansaattajansa, ja kunnes he kääntyvät kohti qiblaa (Mekkaa), syövät mitä teurastamme ja rukoilevat tavallamme.” (Sunan Abu-Dawud 14:2635)
Muhammad antoi muille muslimimiehille luvan ottaa neljä vaimoa (K4:3), mutta hänellä itsellään oli vähintään 13 vaimoa.
Vielä 50-vuotiaana Muhammad pyysi pitkäaikaiselta toveriltaan Abu Bakrilta tämän 6-vuotiaan tyttären Aishan kättä. Kolme vuotta myöhemmin 53-vuotiaana Muhammad alkoi käyttää 9-vuotiasta Aishaa seksuaalisesti hyväkseen. (Sahih Bukhari 7:62:88)
Muhammadin mukaan muslimin rukouksen pilaa koira, aasi, sika, juutalainen, zarathustralainen ja nainen, ellei välimatkaa näihin ole yli kivenheiton verran. (Sunan Abu-Dawud 2:0704)

tiistaina 14.09.2010

Muhammed syntyi ja kasvoi Arabian niemimaalla, jossa keskenään taistelevat heimoyhdyskunnat tappoivat ja ryöstelivät toisiaan jatkuvasti. Vain Mekan markkinoiden aikaan he laskivat aseensa ja kokoontuivat palvomaan pakanajumaliaan ja Kaaban mustaa kiveä.

Muhammed meni nuorena miehenä töihin rikkaalle kauppiaan leskelle kamelikuskiksi. Kauppamatkoillaan hän tutustui sekä juutalaisuuteen että kristinuskoon. Hän näki millaisen vallan uskonnot antoivat johtajilleen. Muhammed ei ollut tyhmä mies - ei sinne päinkään ja hän huomasikin pian omat pakanauskontonsa hölynpölyksi..Niinpä hän otti opetusta eräältä kristityltä munkilta ja opetukset tekivät ilmeisen suuren vaikutuksen. Niinpä hän alkoi kertoilla tarinoita enkeli Gabrelista.omina ilmestyksinään.

Ensin hän käännytti lesken, josta tuli hänen ensimmäinen vaimonsa, vaikka tämä oli häntä huomattavasti vanhempi. Se takasi hänelle kuitenkin varallisuutta ja aseman, joita hän käytti myös hyväkseen.

Muhammed ei muuttanut käytöstään, vaan käyttäytyi jatkossakin kuten oli oppinut, toisin sanoen ryöstämään ja tappamaan. Eikä hän säästellyt näitä oppejaan muiltakaan. Siksi koko uskonnostakin tuli väkivaltainen, brutaali ja tappamiseen kehottava

Uskonto syntyi siis valheelle enkeli Gabrielista. Emävalhe uskonnosta tuli, kun hänen seuraajansa alkoivat väittää kymmeniä vuosia Muhammedin kuoleman jälkeen kyhättyä koraania jumalan sanaksi sellaisenaan. Jos joku sanoisi tänä päivänä nähneensä enkelin, häntä ei ihan syystäkään pidettäisi täyspäisenä. Jos joku tänä päivänä väittäisi jotain kirjaa jumalan sanaksi sellaisenaan, hänelle naurettaisiin.

Ikävä kyllä islam syntyi sellaiseen aikaan ja paikkaan, jossa ihmiset olivat taikauskoisia, tietämättömiä ja valmiita uskomaan lähes mihin tahansa - varsinkin, jos uskoontuloa avitettiin miekalla. Nyt kun uskovia on miljardeja, on valheista vaikeaa, ellei mahdotonta päästä eroon. Islamin uskonpuhdistus on siis melkeinpä mahdottomuus. Jos muslimit nimittäin tunnustavat, että ei koraani taidakaan olla jumalan sanaa sellaisenaan, seuraa heti kiusallinen kysymys, että mitä se sitten on.

perjantaina 17.09.2010

En ymmärrä tämä ohjelmasarjan funktioita.
Opettavaisempaa ja ehkä hauskempaakin
tv-katseluluvan maksajille olisi ollut tehdä ohjelma,
jossa aihe olisi käännetty toisinpäin eli
olisi seurattu ryhmää eri maista koottuja muslimeja,
joka yrittää elää 'hyvää suomalaiselämää' puolentoista kuukauden ajan.

perjantaina 17.09.2010

Elämää suomalaismetsissä,olet aivan oikeassa.Se vain ei koskaan tule onnistumaan.Ohjelma toisin päin on islamin uskoa vastaan.Koraanissa kielletty. Kyllä muslimit mielellään tällaista ohjelmaa tekevät mainostus mielessä.Heidänhän tulee valloittaa koko maailma islamin alaisiksi. Tosi surkeaa,että tällaista sallitaan ylessä. Miten olisi seuraavaksi se oikea kuva islamista,eli sellainen dokumentti jossa totuus kerrotaan?
Parhainta tietoa ja totuutta löytyy imaamien ja sheikkien perjantai puheista moskeijoissa ja ihmisten kohtelusta islamilaisessa maailmassa,varsinkin naisten ja lasten. Suomennettuna niitä löytyy www.aikapommi.wordpress.com sivustoilta. Niistä tositarinoista olisi aihetta tehdä ohjelma.

perjantaina 17.09.2010

On totta, että olisi paikallaan kertoa totuuksia islamista ja lopettaa sen hymistely ja "rauhan uskonnosta" puhuminen. Todellisuushan on sellainen, että eivät pilakuvat syntyneet tyhjästä, vaan kuvastivat hyvin osuvasti muslimeita. Siksi niistä niin kova poru nousikin.

Totuuden kertomisessa voisi mennä askeleen pidemmälle ja todistaa, että islam perustuu valheelle ja emävalheelle ja on siksi uskontona hölynpölyä alusta loppuun.

Islam perustuu ensinnäkin sille, että Muhammed sai ilmestyksiä enkeli Gabrielin hahmossa. Hetkinen, kukas niin on sanonut? Ei kukaan muu kuin Muhammed itse, eikä hänellä ollut sille mitään todistetta. Se on siis varmuudella valhe - 100 prosenttisesti.

Toisekseen islam perustuu sille, että koraani on jumalan sanaa sellaisenaan. Hetkinen, kukas niin on sanonut. Ei kukaan muu kuin ne, jotka kyhäsivät koraanin kymmeniä vuosia Muhammedin kuoleman jälkeen. Se on siis myös 100 prosenttisesti valhe.

Kun siis koko islamin perusta on rakennettu valheelle, niin on kysyttävä, että mitä islam sitten on. Islam on yksiselitteisesti hölynpölyä alusta loppuun ja siksi onkin absurdia, kun aikuiset ihmiset palvovat tekoprofeettansa keksimää uskontoa ja uskovat Muhammediin kuin pienet lapset joulupukkiin. Erona on vain se, että joulupukkiin uskoneet lapset eivät aikuistuttuaan enää usko joulupukkiin, mutta muslimit eivät edes aikuistu..

lauantaina 18.09.2010

Minua kyllä ihan hävetti viime ohjelman jälkeen. En voi uskoa että me suomalaiset ollaan niin ahdasmielisiä. En itsekkään hyväksy että suomeen tullaan elämään toimeentuloturvalla, mutta ei se islamiin liity mitenkään. Somaleissa on kyllä niitä jotka eivät edes yritä päästä työelämään jne. Poikkeuksia toki on. Ei ohjelmasta paljon irti saa. Pinnallista ja samoja tyhjiä kysymyksiä jauhetaan. Olis hienoa päästä seuraamaan joukkoa jotka olisivat tosissaan halukkaita näkemään ja ymmärtämään. Ei islam varmaankaan ole vain tekoja tai tekemättä jättämisiä, ensin tulisi ymmärtää. Eihän huivi pakollinen ole. Tunnen läheisesti ihmisen josta tuli muslimi. Oli jo jonkin aikaa ollut muslimi ennenkuin itse koki että haluaa pitää huivia ja alkoi sitten vasta pitämään.

sunnuntaina 19.09.2010

Jotta uskottomista syntyisi mahdollisimman vastenmielinen ja halveksittava vaikutelma ja jotta kä­sitys muslimien ylivertaisuudesta korostuisi, Allah kutsuu kaikkia muita ihmisiä kuin muslimeja “epäpuhtaiksi”:

Uskovaiset, uskottomat ovat epäpuhtaita. Älkööt he siis saako lähestyä suojeltua temppeliä enää tämän vuoden jälkeen. (Koraani 9.28)

Niinpä muslimit eivät esimerkiksi saa syödä samoista astioista kuin uskottomat, ellei se ole aivan välttämä­töntä. Tällöin kuitenkin astia on sitä ennen pestävä perusteellisesti:

Hän (profeetta) sanoi: “Mitä tulee mainitsemiinne Kirjan kansojen ihmisiin, niin älkää syökö heidän astiois­taan, jos voitte saada muita astioita, mutta jos ette saa muita astioita, peskää heidän astiansa ja syökää niistä.” (Sahih Bukhari 7:67:387)
Kyllähän näitä ahdasmielisiä riittää. Koraani pullollaan ahdasmielistä sääntöä.

sunnuntaina 19.09.2010

Ja käske us­ko­vien nais­ten pitää kat­seensa ku­rissa ja var­jella si­veyt­tään, olla näyttä­mättä muista sulo­jaan kuin niitä, jotka ta­valli­sesti­kin ovat nä­ky­vissä, ja peit­tää kau­lansa hun­nulla. Hei­dän ei tule näyttää sulo­jaan muille kuin avio­mie­hel­leen, isäl­leen, apel­leen, po­jil­leen, poi­ka­puo­lil­leen, vel­jil­leen, vel­jen­po­jil­leen, si­­sa­­ren­­po­jil­leen, nais­puo­li­sille tutta­vil­leen, or­jil­leen ja niille mies­pal­veli­joil­leen, joilla ei ole enää haluja, tai lap­sille, jotka ei­vät vielä tiedä mi­tään nai­sen hä­vystä. Hei­dän ei myös­kään pidä tö­mis­tellä jal­ko­jaan kiin­­nit­tääk­seen huo­miota sa­lassa ole­viin su­loihinsa. (Koraani 24:31)

Niinpä kohtelias ja huomaavai­nen musli­mityttö kiin­nittää eri­tyistä huo­miota si­veytensä varjeluun jo pienestä asti, koska rais­kattu tai muutoin neitsyytensä ennen avio­liittoa me­nettänyt tyttö menettää samalla koko omaisuus- ja ihmisar­vonsa oman perheensä silmissä, eikä per­heelle luon­nollisesti jää tuolloin yleensä muuta vaih­toehtoa kuin hylätä tai tappaa ar­vot­to­mak­si käynyt tytär. Shari’a sää­tää, ettei oman lapsen tai lapsen­lapsen tap­pamisesta seuraa ran­gaistusta (RoT:1.2; lue myös: JihadWatch 9.12.2008).

sunnuntaina 19.09.2010

Ajattelin aluksi, että onpa mielenkiintoinen ohjelma. Kunnes jakso jaksolta tulee selvemmäksi, ettei osallistujat oikeasti ole tutustumassa muslimielämään avoimin mielin, vaan pikemminkin pitävät tiukkaan kiinni jo aiemmin luoduista asenteistaan muslimielämää ja islamia kohtaan. Tämä kuvastuu siinä, ettei suostuta edes kokeilemaan asioita omassa arjessa. Miksi ihmeessä he suostuivat ohjelmaan? Kuuluu paljon puhetta liittyen erilaisiin epäkohtiin, joilla ei välttämättä ole tekemistä edes uskonnon kanssa. Samalla kieltäydytään ottamasta vastaan tai edes kuulemasta mitään positiivista. Poikkeuksena tähän on Katri ja Antti, muut vaikuttavat tulleen ohjelmaan suoltamaan omaa propagandaansa ja käyttäytymään huonosti. Minusta tämä ohjelman osallistujat ja tässä kotisivuilla oleva keskustelu kuvastavat parhaimmillaan sitä, miksi Suomessa tallataan paikoillaan. Kun pidetään kiinni omista ennakkoasenteista ja omasta paremmuudesta niin miten voidaan luoda mitään uutta tai innovatiivista. Ei uskalleta katsoa asioita toisesta näkökulmasta avoimesti vaan heti aletaan jankkaamaan vastaan.

Ja kaikki nuo keskustelijat, jotka vaan pistävät tekstejä koraanista ja jotain mitä joku muslimi joskus on sanonut, ovat varmasti tavanneet tai viettäneet aikaa useankin muslimin tai muslimiperheiden kanssa. Ihan niin kuin kristitynkin tietää ja tuntee jo läpikotaisin kun lukee Raamatun ja Lutherin kirjat ja käy katsomassa netistä uudesti syntyneiden kristittyjen saarnoja. Just joo! Olen tavannut muslimimiehiä jotka vastaavat sterotypioitanne ja muslimimiehiä jotka ovat täysin niiden vastakohtia, sama juttu naisten osalta. Ei voi luokitella ihmisiä uskonnon mukaan. En aio kääntyä, mutta en myöskään pilkata toisten uskoa.

maanantaina 20.09.2010

Olen viettanyt aikaa muslimiperheiden kanssa,silla asun muslimimaassa sitten vuoden 1981. Mieheni on muslimi.
Kaikki nuo koraanista ja haditeista otettu on tosi kohtia. Tarkistettu on. Sekin on tosi,etta kukaan muslimi ei ikina tutustuisi kristityn elamaan kuten rukoiluun ja Raamatun opiskeluun jne.Se on todellakin haraam.
Ja kylla taytyy sanoa,etta muslimien elama ja tavat ovat taruakin ihmeellisempaa. Kuulin,etta yle on karsinut ohjelmaa enempi katsojia miellyttavammaksi. Ei ihme! Mutta ,tuo edellinen kommentoija voi aivan hyvin itsekin ottaa asioista selvaa. Se on helppoa siella Suomessa. Kirjasto kattaa varmasti niin koraanit kuin sunnatkin.
Ja muuten ketkaan eivat pida niin paljon kiinni ennakko luuloistaan ja asenteistaan kuin muslimit. Sehan on myoskin haraam eli synti ja hapea edes ajatella muuta toisuskoisista kuin mita koraani sanoo. Mene ja tarkista,mita se koraani meista sanoo.

maanantaina 20.09.2010

Anteeksi vaan tuolle eräälle tuolla,joka sanoi,että JOTKUT muslimit ovat joskus sanoneet....! He ovat arvostettuja hadithien kirjoittajia,jotka ovat kirjanneet ylös Profeetta Muhammedin opetuksia! Jos ei tiedä,niin kannattaisi olla kirjoittamatta tuollaisia! Sahih Bukhari esimerkiksi kirjoitti muistiin erityisesti Aishan,kaikkien muslimien kantaäidin kertomaa. Sahih Bikhari ei ollut JOKU muslimi!

maanantaina 20.09.2010

Kyllä Muhammed oli todella suurmies: ensin hän ryhtyi profeetaksi, sitten perusti oman näköisensä uskonnon ja kaiken kukkuraksi loi itselleen mieluisan jumalan, joka täytti kaikki hänen toiveensa. Eipä siihen ole kukaan muu pystynytkään :)

Ei siis kumma, että seuraajat koottuaan koraanin kymmeniä vuosia Muhammedin kuoleman jälkeen, sanoivat sen olevan jumalan sanaa sellaisenaan. Tosin niitä koraaneja tulikin monta erilaista kappaletta, mutta mitäs tuosta - kerrankos se jumala erehtyy, mutta muslimit eivät. Niinpä kolmannen kalifin aikana muut paitsi yksi kappale poltettiin.

lauantaina 02.10.2010

Muhammed oli yksi suurimmista huijareista maailmassa.

tiistaina 05.06.2012

Muhammedin pilakuvien aiheuttama kaaos kuvastaa mielestäni hyvin muslimimaailman tapaa toimia, reagoida, ilmaista itseään. Mellakoidaan, tehdään tappoukauksia, raivotaan, räjäytellään pommeja, poltetaan lippuja. Uskonto menee kaiken edelle, asuinmaan lakien, ihmisoikeuksien, yleisen rauhan ja järjestyksen. Merkittävää oli mielestäni myös se miten muslimiväestö ja -johtajat metakkaan suhtautuivat: useat hiljaisen hyväksyvästi ja teot loukkaantumisella oikeuttaen.Edes Suomessa imaami ei tuominnut väkivaltaisuuksia. Islamilaiselta yhteisöltä puuttuu täysin terve itsekritiikki ja itsekontrolli.

Kuten joku muukin sanoi, pilakuva pommipäisestä Muhammedista ei syntynyt syyttä. Muslimien väkivaltainen vastareaktio valitettavasti osoitti surkuhupaisalla tavalla miten osuva piirtäjän vertaus oli.

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Muualla Yle.fi:ssä