Muslimielämää: Videopäiväkirja - ensimmäinen viikko

Julkaistu perjantaina 27.08.2010 46 89

Oppilaat kertovat tuntojaan muslimikokeilun ensimmäisellä viikolla.

 

Muslimielämää

 

 

 

Suosittele89 Suosittelee

perjantaina 27.08.2010

Halusin nyt pari asiaa kommentoida tästä videopäiväkirjasta..

Ensinnäkin, itse harmittelen, etten pääse ohjelmaa katsomaan, koska asun ulkomailla, eikä täällä Yle tietty näy.. Eikä toimi myöskään Areenan videot, joten siinä Ylelle parantamisen varaa!!.. Ilokseni kuitenkin pystyin tämän videon näkemään. Minusta tämä projekti on hieno idea, ja vielä hienompaa on se, että löytyy ihmisiä, jotka ovat valmiita osallistumaan tähän kokeiluun ja osoittavat mielenkiintoa Islamia kohtaan ! :-)

Eli mitä siihen kokkausosioon tulee, minkä takia tämä henkilö valittaa, ettei saa nakkimunakasta syödä tai leipänsä päälle makkaraa, kun nakkeja ja leikkeleitä voi muun muassa arabikaupoista aivan hyvin ostaa, ja niissä tuotteissa ei ole sianlihaa, vaan käytetään ihan yleisimmin kalkkunanlihaa, joka on myös Halal-teurastettua?? Itsekään (olen suomalainen islamiin kääntynyt) en ole luopunut nakkikeitosta ja muusista, ja arabimiehenikin syö sitä aivan mielellään!

Sitten, niistä vaikeuksista rukoillessa, kun ei ymmärrä arabiaa.. En lähde sitä nyt keskustelemaan miksi rukoukset tulisi suorittaa arabian kielellä, mutta yleensä me "käännynnäiset", joiden äidinkieli ei ole arabia, opettelemme sen kielen vähintään sille tasolle, että rukoillessamme ymmärrämme mitä sanomme.. :) Joten tämäkin probleemi on siis päiväjärjestyksestä pois..

Toinen asia rukoiluun liittyen, henkilö sanoi, ettei oikein pysty pitämään rukousajoista kiinni, kun niihin menee niin KAUHEASTI aikaa, ja pitäisi muitakin asioita tehdä.. Noh, itselläni menee yhteen rukoukseen yleensä noin 5 minuuttia, joten päivässä se on yhteensä 25 minuuttia. Eli ei kovin paljon. Tämä on tietenkin yksilöllinen asia, riippuen siitä, kuinka pitkiä suuria (Koraanin kappaleet) rukoileva resitoi, ja mitä pyyntörukouksia hän sen jälkeen vielä sanoo..

Sitten vielä viimeiseksi... Tämä viimeinen videopäiväkirjassa puhuva henkilö kertoi ottavansa sen kuuden viikon selibaatin ja alkoholista pidättäytymisen vakavasti, mielestäni se on hieno homma! :-) Mutta, ehkä joku, joka voi ohjelman katsoa, selvittää minulle, että minkä takia näiden oppilaiden pitää yleensäkin pitää se kuuden viikon selibaatti? Islamissahan seksi ei lainkaan ole kiellettyä, sitä ei vaan tulisi harrastaa kuin aviopuolisoiden kanssa.. Joten en oikein ymmärrä tätä. Vai johtuuko se siitä, että jotkut heistä ei ole naimisissa (silloin ei tietenkään seksi kuulu elämään), mutta mikä on syy sitten naimisissa olevien henkilöiden kohdalla?

Muutoin oli kiva katsoa ja kuulla oppilaiden mietintöjä, ja varmasti katson myös muutkin videopäiväkirjat!

lauantaina 28.08.2010

Tuossa tärkein osa rukouksessa käytetystä tekstistä Suomeksi
(Koraanin ensimmäinen suura)

1 Ylistys Jumalalle, maailmojen Valtiaalle,
2 armolahjojen Antajalle, laupiaalle Ohjaajalle ja Siunaajalle,
jonka hallussa yksin on Tilinteon päivä.
Sinua ainoata palvelemme, Sinua huudamme avuksi.
Ohjaa meidät oikeata tietä,
niiden tietä, joiden osana on Sinun mielisuosiosi
ei niiden tietä, jotka ovat Sinun vihasi alaisia, eikä niiden, jotka harhaan eksyvät."

Selitystä kahteen ekaan "jakeeseen":
1 Kaikki ylistys ja kiitokset kuuluvat Jumalalle
riippumatta siitä, ylistämmekö tai kiitämmekö me Häntä vai emme.
Sillä Hän on maailmojen Valtias.

2 Hän joka on kaikista Armollisin Armahtaja
eli, kun hyödyt mistä tahansa asiasta tässä maailmankaikkeudessa
se johtuu siitä, että Jumala antoi sille sen ominaisuuden
ja kun mikä tahansa asia on armollinen sinulle,
tai sinä tunnet armoa mille tahansa asialle, se johtuu
siitä, että Jumala on laittanut sen ominaisuuden sinuun

lauantaina 28.08.2010

Heips,

Samoin olin iloisesti yllattynyt ohjelmasta ja "ummikko" suomalaisista jotka olivat lahteneet ohjelmaan mukaan. Olen myos ulkomailla asuva suomalainen muslimi jotenka se, etta ohjelmaa ei voi Areenan kautta katsoa ulkomailla :( .. Ylelle pienta kehitys pyyntoa tasta asiasta.

Aivan kuten jo edella mainittiin; yleensahan me kaannynnaiset opettelememme arabiaa sen verran, etta osaamme rukoilla arabiaksi ja myso ymmarramme rukouksessa sanomisemme. Tama tapahtuu loppujen lopuksi aika nopeasti silla mehan tosiaan rukoilemme viisi kertaa paivassa. Myoskin sita mielta, etta loppupeleissa rukous menee aika nopeasti eika siihen niin paljon aikaa mene.

Mita tulee osallistujien selibaattiin, en osaa menna asiasta sanomaan kun en tieda siviilisaatyja (Islamissahan seksi kuuluu avioliittoon), mutta ymmarsin etta nimeenomaan tama joka asiasta puhui on sinkku.

Joka tapauksessa mielenkiintoista, kiva etta videopaivaa kirjaa edes voi katsoa..odottelen ja toivon kylla jos itse ohjelmakin alkaisi nakymaan ulkomaillakin :)

lauantaina 28.08.2010

Voi miesparka, minä olen muslimi lesbo. Kyllä näin voi elää, mutta kaikki siskot ja veljet ei koskaan hyväksy minua.

lauantaina 28.08.2010

Onpas ohjelma!

Miten ihmeessä tälläinen ohjelma ylipäätänsä pääsee läpi? Ymmärrän kyllä että kontrasti suomalaisen elämänmenon ja hurskaan muslimin välillä on herkullinen ja riittää ohjelman aineksiksi mutta eivätkö osallistujien kommentit ole sen verran riettaita että loukkaavat syvästi islaminuskoisia?
Todennäköisesti niin YLE, mentorit kuin osallistujat tulevat samaan runsaasti palautetta (josta kaikki ei ole rohkaisevaa vaan erittäin negatiivista).

Mutta miksi ihmeessä koko ohjelmaa lähetetään ns. kristityssä maassa? Onko tämän ohjelman tarkoitus tehdä kansalaisia myönteisiksi islamille ja pedata näin pohjaa vaihtaa kristinusko islamiin. Ainakin jokin osa perusluterilaisista saattaa mennä tähän ansaan... Mielestäni tämän ohjelman pitäisi olla herätyskello myös luterilaiselle kirkolle! Monet uudestisyntyneet kristityt ovat toistuvasti tuoneet esille maallistuneen Euroopan ja erityisesti pohjoismaat!
Islamko täyttää maamme arvotyhjiön ja muuttaa lakimme kohti shariaa? Muslimit saavat nytkin kouluissa jo erityiskohtelua omine vapauksineen sekä Islam-tunteineen (sitä varten koululla käy oma opettaja). Eräs arabikristitty sanoi viikolla kristillisen radiokanavamme haastattelussa että islam osaa taitavasti käyttää hyväksi länsimaista demokratiaa. Esim. "kulttuurikeskuksille" saadaan hyvin määrärahoja vaikka todellisuudessa rakennukseen perustetaan moskeija. ISLAM ON UHKA EI MAHDOLLISUUS! Toinen esimerkki: islaminuskoisten annetaan olla rauhassa ja heidän erityisvaatimukset hyväksytään pikku hiljaa yleisesti työpaikoilla ja kaikkialla.... mutta kun tunnustava kristitty kertoo Hyvää Sanomaa vilpittömästi julkisella paikalla, häntä kehoitetaan pitämään mölyt mahassansa.

lauantaina 28.08.2010

Edellinen kommentti jo itsessään kertookin, miksi tämä ohjelma on ihan paikallaan, vaikka toteutus jakaisikin mielipiteitä. Juu, joidenkin noiden "opetuslasten" asenne on kovin halveksuva, tätä me muslimit kohtaamme Suomessa valitettavan paljon. Tiedän kuitenkin, että asenne on sama monia muitakin uskontoja ja kulttuureja kohtaan, yleensä kaikkea "vierasta" kohtaan. Ihan tyypillistä valtaväestöltä pientä mutta näkyvää vähemmistöä kohtaan. Juuri siksi nämä pienet, kömpelötkin tutustumisyritykset kannattavat, antavat edes mahdollisuuden katsoa hieman kulissien taakse. Näkyyhän se sitä paitsi, ettei ohjelmaa ole miksikään käännytysyritykseksi tarkoitettu, luokiteltu täällä Areenassakin VIIHTEEKSI. Ota siis mukavampi asento ensi kerralla ja yritä suhtautua tähän roolileikkinä.

Mietihän kuitenkin siinä sivussa, oletko sinä hyvä ihminen, kun julistat, että "islam on uhka"? Kuka muslimi on huutanut tällaista sinusta? Miksi moskeijan perustamista pitäisi salailla? Miksi islamilaiset yhdyskunnat saavat toimia mutta eivät rakentaa edes omin varoin moskeijaa erillisrakennukseen? Onko kaikki mitä tiedät islamista se, mitä olet nähnyt uutisissa? Miten olisi hieman avoimempi asenne, niin itsesikin olisi helpompi olla? Ei tarvitsisi saada mahahaavaa tai sydämentykytystä jonkun toisen vaatetuksesta tai tavoista.

sunnuntaina 29.08.2010

Heidi, syytät suomalaisia halveksuvasta asenteesta muslimeja kohtaan. Eiköhän se muslimien (varsinkin eräästä s:llä alkavasta maasta tulevien) asenne suomalaisia kohtaan ole halveksiva ja ylimielinen. Me elätetään niitä ja vastaukseksi saat "sinä saastainen koira"-huutoja. Kyllä sen asennemuutos olisi muslimeille enempi tarpeen.

Niin kauan kun muslimimaihin ei saa rakentaa kirkkoja, ei meillekään pitäisi saada rakentaa moskeijoita. Tämä olisi oikeaa tasa-arvoa.

Sitä paitsi islam ei itse asiassa ole uskonto vaan ideologia, akiken lisäksi aggressiivinen ideologia, ja sitä tulisi kohdella ideologiana.

sunnuntaina 29.08.2010

Hieno idea ohjelmaan tämä.

Itse olen 19 vuotias kirkosta eronnut tunnustuksellinen luterilainen, kuulun luthersäätiöön.
Ohjelma on hieno mahdollisuus päästä islamin uskon oppiin kurkistamaan sellaisella tavalla, joka muuten olisi vaikeaa ja joka antaa (uskoisin ainakin niin) aikalailla totuudenmukaisen kuvan.

Omaa vakaumustani tämä ohjelma ei tule muuttamaan, sen huomasin jo ensimmäisen jakson jälkeen. Mutta luulempa että tämä ohjelma on myös monelle hyvä mahdollisuus tutustua itseensä ja omien arvojen puntaroimiseen. Tällaista tosi-tv:tä suomi tarvitsisi lisää! Tosi-tv:tä, joka ikäänkuin pakottaa ihmisen ajattelemaan ja muodostamaan mielipiteitä asioista, joista on ehkä vaikea puhua.

maanantaina 30.08.2010

Voisiko joku teistä muslimeista kertoa, minkä takia naiset eivät saa rukoilla samassa huoneessa kuin miehet, jos kerta kaikki ovat tasa-arvoisia? Ja minkä takia homoseksuaalisuus on kiellettyä islamin uskossa?

"Niin kauan kun muslimimaihin ei saa rakentaa kirkkoja, ei meillekään pitäisi saada rakentaa moskeijoita. Tämä olisi oikeaa tasa-arvoa."
Minä ainakin toivon, että Suomi voisi sanoa olevansa suvaitsevaisempi kuin tietyt muslimimaat.

lauantaina 04.09.2010

"Voisiko joku teistä muslimeista kertoa, minkä takia naiset eivät saa rukoilla samassa huoneessa kuin miehet, jos kerta kaikki ovat tasa-arvoisia? Ja minkä takia homoseksuaalisuus on kiellettyä islamin uskossa?"
Naiset eivät saa rukoilla samassa huoneessa kuin miehet? Missä näin on sanottu? Mikset kysy, miksi miehet eivät saa rukoilla samassa huoneessa kuin naiset :D Moskeijassa naiset JA miehet rukoilevat kumpikin omilla puolillaan :)

lauantaina 04.09.2010

"Niin kauan kun muslimimaihin ei saa rakentaa kirkkoja, ei meillekään pitäisi saada rakentaa moskeijoita. Tämä olisi oikeaa tasa-arvoa."

Iranissa, Irakissa ja kaikissa muslimimaissa on kristittyvähemmistöt, joilla on islamin lain suomat oikeudet ja omat kirkot ja rukoushuoneet. Esim. Iranin tv:ssä jouluna toivotetaan Hyvää Jeesuksen syntymäpäivää kaikille. Eli tässä mielessä tasa-arvo siis toteutuu sekä siellä että täällä. (Suosittelen tutustumaan näihin maihin vähän tarkemmin, niin tämäkin asia selviäisi eikä olisi ikävien stereotypioiden ja ennakkoluulojen varassa.)

sunnuntaina 05.09.2010

Seksi kuuluu vain avioliittoon,mutta entäpä nämä nuoret muslimi miehet heille kelpaa yhden illanjutut siinä ei paljon omatunto kolkuta ,kun suomalaisia nuoria tytöjä käytetään .Muslimi tytöt istuvat kotona ,täytyyhän heidän todistaa olevansa neitsyitä,kun avioliittoon nuorena naitetaan.

sunnuntaina 05.09.2010

suurin osa huivipäisistä ja rastatukista on varkaita ,pilvenpolttelijoita,alkoholin väärinkäyttäjiä tekopyhiä,huivin ja rukouksien taa piiloutuvia .

sunnuntaina 05.09.2010

nämä kiintiöpakolaiset esim.irag voitaisiin lähettää takaisin kotimaataan rakentamaan,ovat han he hyvinkoulutettuja ammattilaisia kotimaassaan esim.opettajia,vaattureita,kampaajia,insinöörejä,lääkäreitä. nyt on myös tv:ssä näytetty iltaelämän niin rauhoittuneen että perheiden on turvallista siellä viettää aikaa syöden ja ostoksilla.heidän tilalleen voitaisiin sitten ottaa todella hätää kärsiviä esim.pakistan.

sunnuntaina 05.09.2010

Varmasti on mielenkiintoista ja hyvillä mielin vastaan otettu tämä ohjelma suomalaisten muslimi käännynnäisten ja muiden muslimien taholta. Päinvastainen ohjelma olisi erittäin mielenkiintoinen minun,kristityn muslimimaassa ja muslimin kanssa naimisissa olevan mielestä. Ai niin,mutta sehän on aivan mahdoton ajatuksenakin. Sitähän ei islam salli. Muslimi ei voisi mitenkään oppia,rukoilla tai elää hetkeäkään kristin uskon elämää. Islamin maissa kristillinen lähetystyö vie vankilaan. Muita uskontoja ei opeteta kouluissa. Ei edes englannin tai ranskan kielisissä kouluissa. Vain ja ainoastaan islamia. Niin,Suomessa ja muualla kristinuskon maissa on uskonnon vapaus. Sen vuoksi tällainenkin ohjelma on mahdollinen. Toisin päin,ei ikinä!

sunnuntaina 05.09.2010

Samiralle:
kaltaisiasi lesboja ja homoja on muslimi maissa pilvin pimein.Se vain on tabu ja virallisesti teita ei ole.
Jo se,etta nuoret eivat voi tavata julkisesti ennen avioliittoa,ajaa muihin suhteisiin. sitten on shioilla esimerkiksi ne "avioliitot" jotka solmitaan sen ajaksi,etta voidaan kayttaa vaikka ilotyton palveluksia laillisesti. Liitto puretaan vaikkapa tunnin paasta,kun hommat on hoidettu. Nain ollaan sitten ns."hyvia muslimeja". Joo,paljon on siella Euroopassa ja muualla lansimaissa ,mita ei islamista tiedeta noin todellisuudessa ja miten taalla pain eletaan. Ei kaikki ole todellakaan kultaa mika kiiltaa,sanoo sananlaskukin.

sunnuntaina 05.09.2010

Te ulkomailla asuvat suomalaiset muslimit,tiedatte,etta vastaava toisin pain ei olisi koskaan mahdollista!
Olen itse arabimaassa asuva muslimin kanssa aviossa elava suomalainen,joka ei koskaan katsonut tarpeelliseksi muuttaa uskoaan.Ikina ei islam hyvaksy muslimien asuvan/elavan kristittyjen elamaa.Taysin mahdotonta! Tuntuu niin epareilulta,kun ns.suomalaiset muslimit ihastelevat ja ylistavat ohjelmaa,kun vastaava ei onnistuisi heidan asuin maassaan!

sunnuntaina 05.09.2010

Muslimin velvollisuus on oppia omasta uskostaan ja varsinkin muiden uskosta, niin paljon kuin kykenee ja on mahdollista. Vain tällä tavalla pystyy itse oikeasti ymmärtämään ja tuntemaan oman uskontonsa ja uskonsa.

sunnuntaina 05.09.2010

Jos se on velvollisuus,niin miksi sita ei toteuteta? Miksi vastaava ohjelma ei voi koskaan toteutua muslimimaassa? Sellaista ei ole ollut ja tuskin tulee olemaankaan.

sunnuntaina 05.09.2010

Hiukan tarkistettavaa muslimeille,mita Muhammed ja koraani todella opettaa kristityista ja juutalaisista ja muista kuin muslimeista. Hadith 9:45;84.2.57 Hadith Al Buhkari vol.9:57 Sura 9:5,29,41 Sura 5:51 ja naita on loputtomiin. www.letusreason.org opettaa lisaa.

sunnuntaina 05.09.2010

jos "muslimin velvollisuus on oppia mahdollisimman paljon varsinkin muiden uskosta",niin eikö silloin kannattaisi sallia kristittyjen ohjelmia muslimi maiden televisio asemilla ja antaa lupa rakentaa kirkkoja ja sallia muslimien vapaasti vierailla näissä kirkoissa? Persianlahdella esimerkiksi mikään tv asema ei näytä muita kuin islamilaisia ohjelmia.Olisi oppimismielessä hyödyllistä saada opetusta näin,mutta en usko että näin tulee tapahtumaan,joten se niistä koru sanoista.

sunnuntaina 05.09.2010

muslimit tuhoamisleireille

maanantaina 06.09.2010

Kaikille rohkeamielisille: Tsekatkaa Jazeera English websitella on Sally's Story.Siinä hieman Muslimielämää!

tiistaina 07.09.2010

"Naiset eivät saa rukoilla samassa huoneessa kuin miehet? Missä näin on sanottu? Mikset kysy, miksi miehet eivät saa rukoilla samassa huoneessa kuin naiset :D Moskeijassa naiset JA miehet rukoilevat kumpikin omilla puolillaan :) "

Hyvinpäs osasit kiertää koko kysymykseni pointin. Kysytään sitten näin päin, jos sitten saisi vastauksen: Miksi miesten pitää rukoilla samassa huoneessa kuin se joku esirukoilijakaveri? Miksi miehet eivät saa rukoilla samassa tilassa kuin naiset? Näin olin ainakin näkevinäni ohjelman ensimmäisessä osassa. Kysymys vielä kerran: Minkä takia kaikki ihmiset eivät voi rukoilla samassa tilassa, jos kerta kuitenkin ovat islamin mukaan tasa-arvoisia?

tiistaina 07.09.2010

Nain on! Kukaan muslimi ei voi sita kieltaa,etteiko mukamas miehet ja naiset rukoile ERI paikoissa! Mieheni perheessa kotonakin miehet ja naiset rukoilevat eri huoneissa AINA! Kuten moskeijoissakin tietysti. Jopa haat vietetaan erikseen. sulhasella omat pippalot miesten juhlasalissa,joka saattaa olla jopa eripuolella kaupunkia ja naiset omissa juhlissaan.Jossain vaiheessa sulhanen tulee sitten vaimonsa luo ja istuvat siella hetken naisten puolella.Muuten naiset tanssivat keskenaan omissa juhlissaan ja miehet keskenaan omissaan!Seka juhlat ei tulisi kysymykseenkaan! Nain ainakin taalla Gulfilla eli Persianlahdella. Muuten jannaa katsoa,kun mies on uimahousuissa rannalla ja vaimo vieressa mustassa abaijassaan ja niqab kasvoilla peitettyna. Siihen nakyyn ei totu ikina!

torstaina 09.09.2010

Miksi ihmiset eivät ymmärrä, että kristittyjen Jumala ja muslimien Allah ovat yksi ja sama. Juutalaisuus, kristinusko ja islam ovat yhden ja saman uskonnon
historiallista jatkumoa, jossa yritetään korjata aikaisemmin tapahtuneita väärinkäsityksiä. Profeetta Muhammedin(PBUH) tuleminenhan on jo enusteetu raamatussakin.
Toisekseen, miksi ihmiset sekoittavat eri muslimimaiden tapakulttuureja islamiin? Suurin osa muslmimaihin syntyneistä ihmisitä eivät elä islamin oppien mukaan sen enempää kuin kristitytkään kristinoppien mukaan.
Asun muslimimaassa ja täällä on kirkkoja vaikka kuinka paljon. Kristittyihin ei kohdisteta minkäänlaista sortoa eikä rasismia.
Miksi naiset ja miehet rukoilevat erikseen? Kyse ei ole todellakaan mistään eriarvoisuudesta. Tällä halutaan taata, että rukoustilaisuus säilyy puhtaasti hengellisenä. Islamilainen rukous suoritetaan kylki kyljessä ja erilaisissa asennoissa, jotka saattavat synnyttää seksuaalisia virityksiä rukoilijoiden kesken jos niikseen sattuu.

perjantaina 10.09.2010

Kristinuskon ja islamin uskon Jumala EI ole sama Jumala. Ja kyllä,Raamatussa ennustettiin Muhammedin tuleminen,mutta ei kuten sinä,Meryem sen uskot.Näistä asioista ei voi kiistellä,koska muslimi ei voi ikinä ymmärtää Isää,Poikaa ja Pyhää Henkeä. Mikä muslimimaa elää siten,ettei tapakulttuuria ja islamia ole sekoitettu? Tuntuu siltä,ettei koraania ole helppo noudattaa käytännössä,sillä aina muslimit väittävät samaa,että ei pidä sekoittaa islamia ja kulttuuria toisiinsa. Sellaista muslimimaata tuskin on ole olemassa sitten,jossa puhtaasti olisi koraanin laki vai onko? Islamin synnyinmaa Saudi-Arabia? Onko Mekassa ja Medinassa koraania noudatettu,kuten se on tarkoitettu? Jos ei,niin missä sitten?

perjantaina 10.09.2010

Hyvät muslimit,lukekaapa tarkasti seuraavat suurat koraanista.
Muhammed jolla itsellään oli 11 vaimoa,joista nuorin Aisha,vasta lapsi,kehoittaa ottamaan useita vaimoja: koran 33:51. Koran 4:3(aivan uskomaton lause!).Miehen auktoriteetti Koran 2:228, 66:10. Ei tasa-arvoa perintö asiassa:koran 4:11-12. Naista saa LYÖDÄ : koran 4:34. Tappakaa tois uskoiset: koran 8:37,5:51,4:5,9:29,2:191,9:123,47:4 (slaughter them!)8:12,cp 8:60,5:34,22:19-22. Koran 8:17 Surah Al-Baraqah 2:190. Joutuu helvettiin,jos ei usko myös Muhammediin:Koran 48:13 ja paratiisin ilot miehille: Koran 56:15,56:54,67-71. Naisista ei puhuta mitään paratiisissa,siis muuten kuin miesten viihdyttäjinä neitsyeinä.

perjantaina 10.09.2010

Meryemille.Vai ei ole sortoa ja rasismia kristittyjä kohtaan...Vai niin! Olisipa hyvä tietää,mikä maa on kyseessä... sillä muslimimaissa,joissa on kirkkojakin,ei saa opettaa kristinuskoa kouluissa,tai televisiossa ei ole kristinuskoisia ohjelmia,ainoastaan islamilaisia,ja ramadanina kukaan,myöskään kristityt eivät saa juoda julkisesti ja jos puhuu kristin uskostaan muslimille julkisesti vaikkapa työpaikallaan,joutuu pidätetyksi.Se tulkitaan käännytys työksi. Ja olisiko vastaava ohjelma toisin päin,jossa muslimit oppisivat 6 viikkoa Raamatusta ja Jeesuksesta,mahdollista asuin maasi kansallisessa televisiossa??

perjantaina 10.09.2010

Allahu agbar ! ! !

Ohjelma on hieno ja se että nuo ihmiset haluavat kokeilla ja näyttää muille sen mitä kokevat. Tästä on monille ihmisille jotka eivät tiedä islamista mitään paljon hyötyä.

Itse ole ollut muslimi joitain vuosia vaikkakin rukoukset jää usein suorittammatta niin silti väitän olevani muslimi.
Sitä että kuka on oikeasti muslimi ei tiedä kuin Allah =( jumala ) itse, me voimme vain yrittää parhaamme.

perjantaina 10.09.2010

miten olisi ohjelma,jossa muslimit kokeilisivat kristinuskoa...Siitä olisi paljon hyötyä,niille muslimeille,jotka eivat tieda Raamatusta ja kristinuskosta,kuten Saudeissa!

perjantaina 10.09.2010

Onneksi Aisha sai hadithin mukaan ottaa nuket mukaansa mennessään lapsimorsiaimena profeetta Muhammedin luo vaimoksi.
Tästä on oikein Hadith eli muslimit ja muut voivat tarkistaa tiedon. Sahih Bukhari vol.8.book 73.no.151,
Sahih Muslim book 008 No.3311, Sahih Bukhari 5.236, Sahih Bukhari 5.234 ja Sunan Abu-Dawud Book 41.No.4915,No.4916 ja 4917. Tässä teille profeetan tietoa hänen lapsivaimostaan,joka oli 6 tai 7 vuotias näissä haditheissa. Järkyttävää

perjantaina 10.09.2010

Mikä on tämä "pyhä henki", onko Hänkin joku Jumala? Ehdittyäni olla lähes 30 v. kristitty en ollut vielä päässyt selville tästä asiasta. Seurasin kyllä tarkkaan kouluopetusta uskonnosta, mutta tämä asia jäi hämäräksi. Luulin aina, että kristinusko on monoteistinen uskonto, mutta jumaliahan on siis ainakin kolme.Vai onko "pyhä henki" jokin Jumalan "apulainen"? Tarvitseeko Jumala, Kaikkivoipa, todellakaan sellaista.
Miksi islamissa ei hyväksytä ristejä tai patsaita tai muita jumalankuvia? Todellakaan ei ole kyse pelosta, vaan siitä, että ihmiset ovat taipuvaisia luiskahtamaan fetisismiin, näitä ihmisten veistämiä esineitä ruvetaan todellakin pitämään Jumalan symbooleina ja vaikkapa suutelemaan ristejä ja neitsyt Maria-patsaan varpaita.

lauantaina 11.09.2010

¨Meryem,et sinä ollut kuin tapa kristitty,koska todellinen kristitty ei voi vaihtaa Jumalaansa. Et tunne edes Raamattua,koska et tiedä kuka Pyhä Henki on. Islamissa ei todellakaan hyväksytä ristiä,mutta heillä on kuunsirppinsä ja ne koraanikorut ja allahin nimet jotka roikkuvat kaulassa ketjuissa. Kaaban kiveä suudellaan,kun sitä kierretään mekassa. Se muuten oli ennen kuunjumalien palvonnan kohde ennen islamia.Siitä ajasta on jäljellä myös kuunsirppi islamin tunnuksena.Nyt kaabaa suudellaan ja kierretään islamin nimissä.
Koraania myös suudellaan islamissa. En ala sinulle kertomaan,kuka on Pyhä Henki.tiedät hyvin,että kristinusko on yksi Jumalainen.Kikkailet vain kuten muslimit,jotka eivät ole edes Raamattua nähneet. Ehkä voisit kysyä asiasta Suomessa asuvilta sukulaisiltasi tai mene reilusti kirkkoon ja kysy pastorilta.

lauantaina 11.09.2010

Mahtaa olla rasittavaa sinulla Suomessa käydessäsi,Meryem,kun joudut kompassi kädessä katsomaan mihin päin rukoilet. Missä päin on kaaban kivi Mekassa kulloinkin....

lauantaina 11.09.2010

Ibn al Kelbi reports that Manat was a large stone in the territory of the Hudhail tribe, that Allat was a rectangular stone upon which a Jew used to grind wheat, and that Sa'd was a high block of stone in the desert. In some cases the divinity was identified with a particular part of the natural rock. Al-Fals was a reddish projection, resembling a man, on an otherwise black mountain. But specially erected stones might also serve as the dwelling-places of the divinity or the seats of his power. The most famous of all of the stone fetishes of Arabia was, of course, the black stone in the sanctuary of Mecca. The Ka'ba was, and still is, a rectangular stone structure. Built into its Eastern corner is the black stone which had been an object of worship for many centuries before Mohammed appropriated the Ka'ba for his new religion, and made the pilgrimage to this holy place one of the pillars of Islam. (Mohammed: The man and his faith, Tor Andrae, 1936, Translated by Theophil Menzel, 1960, p13-30)

lauantaina 11.09.2010

Islam, being a "Theocracy", is against any form of "democracy" so cannot adapt well to our Western Free Society. If we encourage Islam to take root in our modern, civilized communities, sooner or later there will be a clash, because Islam cannot tolerate any rule, law, custom or thought which is at variance with what is written in the Qur’an. . Islam is a violent, political force functioning in the name of "religion" but aggressively dedicated to "Total World Domination" and must eradicate every trace of influence spread by "Unbelievers and Infidels". Potentially, it is worse than Fascism, Communism and medieval, Inquisitional Catholicism all rolled into one. This can mean physically exterminating its opponents ("JIHAD" in its violent form) if they do not willingly convert to Islam.

As I type this, on the island of Borneo, in Indonesia, about 50,000 non-Muslims are surrounded by "Jihad" warriors, who are determined to Islamize the area in the name of the god, Allah. In the last two years, about 10,000 Christians have been killed by these "religious" fanatics who also, have forcibly converted about 8000 Christians to Islam. It appears that a blood-bath is imminent. In Islamic countries, one can receive a death sentence for converting any Muslim to the Christian Faith, however, If a Muslim renounces his / her faith, the sentence, according to the "holy" Qur’an is DEATH. So much for Islam being a “Religion of Peace

maanantaina 13.09.2010

Islamia täytyy levittää voimakeinoin
Muhammed sanoi: ”Minun on käsketty taistelemaan kansan kanssa, kunnes he sanovat: ’Ketään muuta ei kuulu ylistää kuin Allahia.’ Kuka tahansa sanoo: ’ Ketään muuta ei kuulu ylistää kuin Allahia,’ hänen elämänsä ja omaisuutensa minä säästän.” (muuten niitä ei säästetä) (Vol. 4:196)

Islamista luopuminen rangaistaan kuolemalla
Muhammed sanoi: ”Kuka tahansa luopuu islamilaisesta uskonnostaan, hänet tappakaa.” (Vol. 9:57)

Ei-muslimin tappanutta muslimia ei saa tappaa
Muhammed sanoi: ”Yhtäkään muslimia ei saa tappaa Kafirin (vääräuskoisen) tappamisesta.” (Vol. 9:50)

Etnistä puhdistusta tulee harjoittaa
Muhammed sanoi juutalaisille: ”Tietäkää, että maa kuuluu Allahille ja Hänen Apostolilleen (Muhammedille) ja minä tahdon karkottaa teidät tästä maasta (Arabian niemimaalta), joten jos jollakulla on omaisuutta, saa hän myydä sen.” (Vol. 4:392)

Muhammedin viimeiset sanat kuolinvuoteellaan olivat: ”Käännyttäkää pakanat (ei-muslimit) pois Arabian niemimaalta.” (Vol. 5:716)

maanantaina 13.09.2010

SHEIKKI MUHAMMED SALIH AL-MUNAJJIDIN ONLINE-FATWA
Muslimin tulisi tuntea sydämessään, että hän vihaa ei-muslimeja ja sitä, miltä nämä näyttävät ja miten nämä käyttäytyvät. Tämä viha motivoi häntä välttämään sitä, että hän näyttäisi tai muulla tavoin muistuttaisi näitä. Eikö ole selvää, että henkilö joka halveksii tiettyä kansaa tai heimoa tai tietynmaalaisia ihmisiä, vihaa pukeutumista heidän tavallaan, erityisesti jos he ovat köyhiä?

tiistaina 14.09.2010

Islam ei voi uudis­tua, sillä se olisi kapi­nointia Alla­hin tahtoa vastaan, ja shari’a mää­rää siitä kuole­manrangais­tuksen. Isla­min alkupe­räistä kes­keistä sisältöä ovat islamin ja Muham­madin kri­tisoijien mur­hat, sota- ja ryöstö­retket, orjanaisten raiskaukset ja so­tasaaliin anas­ta­mi­nen, valehtelu vää­räuskoisille islamin ja muslimien edun ajami­seksi, vi­han lietsomi­nen uskotto­mia koh­taan, ei-mus­limien hal­veksiminen, par­jaami­nen ja sortami­nen, raajojen ja kaulo­jen katkomi­nen, avionrik­kojien kivittäminen, raip­parangaistuk­set jne. (Ks. Ibn Hisham: Profeetta Mu­ham­­ma­­din elämäkerta.) Jos nämä ele­mentit karsi­taan pois, jäljelle jää vain yksittäi­siä katkelmia tarinoista, jotka eivät liity mihin­kään, eikä Allahilla ja Muham­ma­dilla — isla­min ytimellä — olisi enää mitään vir­kaa. Koko islamin idea on siinä, että muslimit ovat muita ylem­piä ihmisiä, joiden velvol­lisuutena on alistaa kaikki muut ihmiset, ja jos tämä perus­lähtökohta ku­mo­taan, musli­mien identi­teetistä ei jää mitään jäljelle ja islam me­nettää täysin mer­ki­tyk­sen­sä uskontona.

keskiviikkona 15.09.2010

(Dhimmi tarkoittaa kristittyjä ja juutalaisia)Dhimmit eivät saa ohittaa muslimia oikealta puolelta, vaan ainoastaan vasemmalta puolelta. Dhimmien talot eivät saa olla yhtä korkeita tai korkeampia kuin muslimien talot. Dhimmeillä ei saa olla työtehtäviä, joissa he olisivat muslimien esimiehinä, paitsi poikkeustapauksissa. Dhimmit eivät saa ratsastaa hevosilla tai ka­me­leil­la, korkeintaan aaseilla tai muuleilla, ja heidän on las­keu­dut­tava ratsailta, jos he tulevat paikkaan, jonne on ko­koontunut muslimeita. Dhimmien tulee käyttää erityistä vaatetusta, josta heidät tunnistaa heidän kävellessään kadulla. Muslimilapsia neuvotaan heittämään dhimmejä kivillä, kun he kulkevat kadulla. Dhimmien on mak­settava vuosittainen jizyansa tilaisuudessa, jossa muslimit komentavat “Dhimmi, Allahin vihollinen, maksa ve­rosi!” ja ravistelevat kauluksesta tai läimäyttävät heitä niskaan muistutukseksi heidän väärä­uskoisuudestaan. Dhimmien tulee kantaa kaulassaan erityistä merkkiä todisteena jizyan, suojelurahan, maksamisesta. Dhimmit eivät saa omistaa aseita puolustaakseen itseään; heillä ei ole lupa puolustautua, jos muslimi lyö heitä. Dhimmit eivät saa todistaa oikeudessa muslimeja vastaan. Muslimia ei tulisi rangaista teloittamalla ei-muslimien tappa­mi­sesta (Sahih Bukhari 1:3:111). Dhimmit eivät saa viettää uskonnollisia juhlia julkisesti. Dhimmit eivät saa ju­listaa uskontoaan, ei­vätkä “epäpuhtaina” saa koskettaa Koraaniin eivätkä lukea sitä. Dhimmeillä ei ole oike­utta rakentaa itselleen temp­peleitä (kirkkoja, synagogia), eikä korjata jo olemassa olevia temppeleitään. Jos dhimmi rikkoo mitä ta­hansa näistä säännöistä, hänet voidaan ottaa orjaksi, vangita tai teloittaa, ja hänen vai­monsa otetaan jalkavai­moksi ja lapset orjiksi.

Näin opastaa Al-Mahili,1400-luvulla elänyt muslimioppinut muslimeja.

keskiviikkona 15.09.2010

Taas Krista päästelee sammakoita suustaan. Mitä mahtanee tarkoittaa sanoillaan "käsiteltiin asioita, joiden yli olisin halunnut hypätä ja keskustella henkisistä asioista". Siis HÄN on niin sivistynyt, muita ylempi ja fiksumpi, että hänelle nämä asiat ovat niin tuttuja, että olisi pitänyt edetä korkeammalle tasolle??? Anteeksi vaan, jos arvon kristitty tyttö tarkoittaa, että olisi pitänyt jaaritella joistakin uskonkysymyksistä, niin eipä sellainen ohjelma ketää kiinnostaisi. Hän voi niitä höpötyksiä pohtia ihan vapaasti siellä omassa "tiedekunnassaan", jos teologiaa nyt voi tieteeksi nimittää loukkaamatta todellisia tieteitä. Harvinaisen ylimielinen asenne nuorella tytöllä ja voimme vain toivoa, että hänelle ei koidu elämässä ikävyyksiä moisen asennevamman takia.

Kirsikka yllätti esiintymällä naturel lookissa eli pisteet Kirsikalle. Tosin mielipiteet olivat aika mielisteleviä ja lipeviä (vapauttava kaapu, rauhallinen olo moskeijassa heh heh) Sallikaa epäillä. Ehkä jatkossa hän uskaltaa olla rehellisempi.

Pasilta outo kommentti: melkein kaikki murhamiehet ovat luterilaisia. Siis erohan on siinä, että tappavatko nämä murhamiehet luterilaisuuden nimissä niin kuin terroristit surmaavat Allahin nimissä? Eiköhän ne Suomen uroot heiluta puukkoa ihan viinan voimalla ja mielessä viime viikonloppuna aiheetta kärsitty julma vääryys, joka on pakko korjata puukon avulla. On pieni ideologinen ero.

Antti on sympaattinen, fiksu mies ja koirat ihania.

Eijasta ei vielä pysty sanomaan paljoakaan, kovin tuntuu täti olevan innoissaan.

perjantaina 17.09.2010

http://www.adressit.com/maahanmuuttajientuet

sunnuntaina 19.09.2010

Uskontojen välisestä tasa-arvosta muslimimaissa, jos siis sitä oikeasti edes on kertoo jotain: www.stefanus.fi
Kirsikka sanoi mielenkiintoisen ajatuksen ettei hän voi uskoa hyvään ja kaikkivaltiaaseen kun maailmassa on niin julmuutta ja pahaa. Niin, mutta ajatus on siinä mielessä hakoteillä että pahuus johtuisi Jumalasta. Jokainen ihminen on pohjimmiltaan paha ja itsekäs ajatuksistaan lähtien ja Jumalan edessä kuoleman ansainnut.

sunnuntaina 19.09.2010

"Miksi ihmiset eivät ymmärrä, että kristittyjen Jumala ja muslimien Allah ovat yksi ja sama. Juutalaisuus, kristinusko ja islam ovat yhden ja saman uskonnon
historiallista jatkumoa, jossa yritetään korjata aikaisemmin tapahtuneita väärinkäsityksiä."

Jos joku muslimi vielä ajattelee näin niin kristityn mielestä asia on aivan erilailla. Kristityn Jumala ja Allah ovat AIVAN ERI jumalia! Itse pidän Allahia epäjumalana. Samoin ajatus että uudempi "ilmoitus" korvaa vanhemman ja on muutenkin oikeampi ja parempi on täysin hullu idologia. Ajatus että ismal kumoaa siis kristinuskon ja juutalaisuuden... pimeää on ja syvällä. Ei ihme että kristittyjä vainotaan muslimimaissa.

keskiviikkona 22.09.2010

Hyvät tavat kunniaan – keskustellaan suomeksi

Keskustelu Muslimielämää-ohjelmasta on vilkasta ja värikästä. Viestejä kirjoitettaessa on kuitenkin syytä muistaa hyvät tavat. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja TV1 ei julkaise.

Pyydämme myös huomioimaan, että vastedes (tämä teksti on lisätty 22.9.2010) julkaisemme vain suomenkielellä kirjoitettuja kommentteja ja keskustelua.

Päivi Suikkanen
Verkkotoimittaja
YLE TV1

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Muualla Yle.fi:ssä