Räyringin perheet

Julkaistu keskiviikkona 21.10.2009 28 103

 

Taito Saari ja Anna-Liisa Saari

Iloinen ja aina hyväntuulinen Taito harrastaa musiikkia.

 

Juha Saari ja Tuija Saari

Juha on koulun rehtori ja mieskuoron johtaja.

 

Janne Torvikoski ja Anni Saari

Janne on ammatiltaan media-assistentti. Hän jää hoitamaan yksivuotiasta Marttia.

 

Kimmo Alaspää ja Minna Alaspää

Kimmo jää hoitamaan Kimiä (4 vuotta), Marikaa (17 vuotta), Saria (15 vuotta) ja Suvia (12 vuotta). 20-vuotias Mika ei asu enää kotona. Kimmolta ei mene sormi suuhun. Kaikki hoituu jopa etuajassa.

 

Kalle Kaistila ja Riitta Pöyhönen

Kaarle jää hoitamaan 4-vuotiasta Aapoa ja 9-vuotiasta Lauria.

 

Matti Koskimaa ja Katri Koskimaa, äiti-Kerttu Koskimaa

Matti jää hoitamaan kissaa. Taloudesta lähtivät sekä vaimo että äiti.

 

Kai Palosaari ja Maija Palosaari

Lapsenlapset ovat 12-, 9- ja 1-vuotiaita.

 

Antti Järvelä

84-vuotiaan Enni Rannan kanssa talouden jakava mies. Hän on Kimmo Alaspään neljävuotiaan Kimi-pojan kummisetä.

 

Hannu Lassila ja Anja Lassila

Asuu 35-vuotiaan poikansa Nikon kanssa. Viikko menee navettatöissä.

 

Aulis Pohjoisaho ja Aila Pohjoisaho

Jää kotiin Matin (18 vuotta), Ullan (17 vuotta) ja Hannan (12 vuotta) kanssa. Aulis on mies, joka kyyditsee koko perhettä joka paikkaan.

 

Jukka Syrjälä ja Eija Syrjälä

Isän kanssa kotiin jäävät teini-ikäiset lapset Joonas (19 vuotta) ja Roosa (15 vuotta).

 

Sakari Lassila ja Tuula Lassila

 

Risto Salmela ja Pirkko Salmela

61-vuotias Risto asuu leikkisän vanhan rottweilerin kanssa. Risto toimii kylätoimikunnan puheenjohtajana.

 

Kalevi Alaspää ja Terttu Alaspää

 

Raimo Haapala ja Tuulia Haapala

Jää poikien Lasse, 21vuotta, ja Janne 17 vuotta, kanssa kotiin.

 

Mikko Huhtasaari ja Anna-Liisa Huhtasaari

 

Jarmo Aho ja Erja Aho

Jarmo jäi kotiin 24-vuotiaan Henrik-pojan kanssa.

 

Tomi Huusko ja Johanna Järvelä

Järvelän Antin sisko. Johanna asuu miehensä Tomin, kaksivuotiaan Ailin sekä äiti-Ritvan kanssa.

 

 

 

Suosittele103 Suosittelee

tiistaina 03.11.2009

Kiitos, tosi mielenkiintoisesta sarjasta. Kaunis luonto ja mukavia ihmisiä.
Jään malttamattomana odottamaan sarjan seuraavaa jaksoa.

torstaina 05.11.2009

Voiko tämä olla todellista? Voiko noin avuttomia miehiä jossain vielä elää. Ja kyllä ovat vaimot tehneet itsestään korvaamattomia. Itse en ainakaan kehtaisi TV:ssä näyttäytyä jos tuyollainne olisin, anteeksi vaan.

torstaina 12.11.2009

Mielenkiintoista ja nostalgistakin katsottavaa. Asuin lapsena samassa kylässä n. 10 vuotta 1950-luvun lopulla ja 1960-luvun alussa. Kyllä koulun ja tanssilavan tunnistaa, mutta kylä on paljon muuttunut.

perjantaina 13.11.2009

Huh huh! Kyllä vaikuttaa varsinkin Kimmolla olevan peukalo keskellä kämmentä, ei MITÄÄN alkeellisintakaan tajua normaalielämän asioiden hoitamisesta! Onkohan miehellä koskaan tullut edes hampaita pestyä? Olivat täysin samanväriset paistamiensa ranskisten rinnalla... :D Yäk kuinka ällöttävää..

perjantaina 13.11.2009

Ihana sarja! Minä että mieheni molemmat katsomme sarjaa, joka on mukavaa huumoria juuri ennen nukkumaanmenoa. Ihanan aitoja ihmisiä ja voi vaan kuvitella millaista se maalaisten arki on, täällä kaupungin kiireiden keskellä. Eilisen jakson liian aikainen Kimin hoitoon vienti oli kuin meidän perheestä. Äiti aina lasten kaa myöhässä, mutta isä puoli tuntia liian aikaisin :)
Kiitos tästä sarjasta!
PS. Sarjaa ei ole pakko katsoa, jos ei halua.

perjantaina 13.11.2009

Vieläkö vois katsoa ohjelmaa ulkomailla...

perjantaina 20.11.2009

tätä voisi katsoa vaikka joka päivä!

lauantaina 21.11.2009

Todella ihastuttava sarja, ja ihastuttavan aitoja ihmisiä kylä täys.Sellaisina kuin kukin on.
On syytä olla kiitollinen tekijöille, ja Räyringin väelle, että päästävät meidät kunniapaikalle katsomaan
miten heillä eletään. Hatun nosto koko sakille. Täällä on helppo sormella osoitella,mutta pistäkääpä itsenne samaan paikkaan.
Ei ole helppo nakki:=) Tätä voisi kutsua jo opetusohjelmaksi. Hyvää jatkoa koko porukalle!

lauantaina 21.11.2009

Kyllähän tämä miesten avuttomuus hämmästyttää, mutta muuten sarja on tosi hyvä.
Perjantai aamuna on kello 4 herätys, mutta katsottava on.

lauantaina 21.11.2009

Voi Pyhä Isä sentään!
Mistähän on löydetty noinkin iso nippu noin tolkuttoman avuttomia äijiä samaan ohjelmaan.Olen aina ajatellut että nykynuoriso on ihan surkeaa ja saamatonta porukkaa mutta nyt löytyi voittajat. Räyringin äijät on kuin robotteja he osaavat tasan yhden asian eli työnsä jota he elääkseen tekevät ja se on sitten siinä, kaikki muu sosiaalinen elämä ja toiminta on ihan finito. Esim. Kai on miestyyppi jonka kannattaa vetää itsensä narunjatkoksi jos ja kun vaimoraukka poistuu yhteiselämästä tavalla tai toisella. Toivottavasti nämä surkeat hyypiöt ymmärtävät jatkossa kunnioittaa siippojaan ja muutenkin olla mielinkielin. Hävetkää surkeat ja avuttomat Räyrinki-paviaanit.

maanantaina 23.11.2009

Kiitos hyvälle leikkaajalle, joka on poiminut todella mainiot otokset sarjaan. Ihmettelen vain sarjan myöhäistä lähetysaikaa. Sopisi hyvin Kotikadun paikalle jonka juonenkäänteet eivät ole enää perheohjelman tasoa kuten Räyrinki.

maanantaina 23.11.2009

Jari Salminen,
Mielestäni räyrinkiläismiehillä ei ole mitään hävettävää. Pienempi paha se on, että ei osaa tiskikonetta laittaa päälle kuin se, että on täynnä omaa erinomaisuuttaan.

torstaina 26.11.2009

Ei nämä miehet avuttomia ole. Soittavat, laulavat ja rakentavat, todella taitavia käsistään. "Avuttomuus" on ohjelman juoneen kuuluva, huumoria. Varmasti kotioloissa monikin on kokannut ja hoitanut lapsia. Myyttiä pohjalaisesta miehestä on haluttu pitää yllä, miehiset miehet kun ei naisten töihin koske. Mutta kaikesta kuultaa läpi rakkaus vaimoon ja lapsiin sekä yhteishenki ja samassa veneessä olo. On se kiva että on tällaisiakin miehiä, jotka tietää miten nainen pidetään tyytyväisenä ja yhteiselo sujuu. Kaukana monen realitysarjan psyykkisesti epävakaista ihmisistä.

lauantaina 12.12.2009

Siis voi voi...

Olen nuorimies maalta(<30). Meillä on vaimon kanssa lypsäviä jonkun verran navetassa, joten päivät kuluvat erilaisissa maitotilan askareissa suurimmaksi osaksi. Olen kuullut moneltakin varttuneemmalta ihmiseltä nykyajan uusavuttomista nuorista mutta tämän ohjelmasarjan jälkeen minun on kyllä vahvasti kyseenalaistettava tuo sana "uusavuttomuus". Vaikka itse teen pitkää päivää leivän eteen navetassa niin siitäkin huolimatta ehdin auttamaan vaimoa pyykinpesussa, siivoamisessa, ruoanlaitossa ym. kodin askareissa. Jopa lakanoiden vaihto onnistuu ihan ongelmitta, toisin kuin ohjelmassa esiintyneeltä varttuneemmalta herrasmieheltä :)

Vaimon työmaa on kolme alle kouluikäistä lasta, ei hän ehdi eikä jaksa kaikkea kotitöitä yksin.
En pidä itseäni erinomaisena tai kaikenosaavana mutta kyllä suorastaan hävetti näiden räyringin miesten puolesta. Liekö tuo edes totta? Sen verran epäuskoisena tuota sarjaa katselin.

torstaina 17.12.2009

Voi tuota myötähäpeän määrää, hävetti katsoa ohjelmaa.

perjantaina 18.12.2009

Ihana sarja tavallisista ihmisistä arkipäivän kiemuroissa :)
Harmi että loppui :( Tavallaan jäin kaipaamaan, vielä yhtä
osaa, missä olisi selvinnyt, olivatko ne kupit ja lautaset,
kaapeissa oikeilla paikoillaan, mitä mieltä vaimo oli miehensä
ompeluharjoittelusta, mikä nauratti katsoessa yms. asioita.

perjantaina 18.12.2009

Ihan parasta telkkarissa tämä ohjelma. Sitä voi katsoa monella tavalla. Minusta se oli hieno monessa mielessä, vaikka perustuu BBC:n formaattiin. Tuskin brittien ohjelmassa näin ihanan vilpittömän liikuttavia ihmisiä ja elämänmenoa. Ja on kiva tietää, että on elämää ruuhkasuomen ulkopuolellakin vielä.

perjantaina 18.12.2009

Perheohjelmaa parhaasta päästä. Jokainen meistä aina joskus on nk. uusavuton eikä se ole mitenkään hävettävää. Mite työ hyvät arvostelijat kiinnitätte huomiota johonkin "avuttomuuteen"? Katsokaa sitä tunteiden paloa ja sitä yhteistoimintaa ja yhteistä yrittämistä. Kysehän on eri tilanteista ja niiden tuomista tuntemuksista ja miten eri ihmiset (niin miehet kuin myös naiset) niihin kulloinkin reagoivat.

Parempaa kylähenkeä saa Suomen niemeltä hakea, mutta ONNEKSI sitä aina joskus löytyykin. Lisää tällaista missä pääpaino ei ole ristiriidoissa tai dramatiikassa vaan on sitä oikeaa ihan normaalia elämää. Leikkajalle ja kuvaajalle 10+ pistettä (+ fanfaari) taitavasti vangittu ja koostettu oiketa tilanteet ja henkilökuvaukset.

Kurveja ja vaarallisia tilanteita saa kahtella iha riittävästi muuallaki ei niitä tartte lisää . . tällainen ohjelma taas antaa sitä elämänuskoa ja jaksamista.

Kiitos.

perjantaina 18.12.2009

jo joo joio huh huh huh kyllähän se ehkä on näinkin jotenkin on mutta uskoisin että totuuden TORVI aina soi ja jos tässä jotaki yritetään esittää niin totuus ei pala tulessakaan ja jos elämäss paha olla ja henkisesti kohdellaan myös väärin ei siinä kuitenkaan paljon auta todistella ja jälkeen päin nauraa partoihinsa suku ja serkut puolustelee mutta hyvä voittaa aina kumminkin pahan meillä kaikilla virheitä ja elämän aikana jos ei tuomita niin jäkeenpäin aina.. anteeksi nyt vaan auringon säteet aina kertoo ja jos liian kauan iho palaa.... mutta uskoakin pitää... korvat menee kuuroksi jos ei kuuntele..ja jäljelle aina jää lopuksi rakkaus....hyvää joulua kaikille ja onnellista uutta vuotta toivon minä pohjanmaalat minä vain joka olen myöskin tehnyt väärin ja häpeän mutta unohtaa pitää menneet ja toivoa kaikille kumminkin hyvää..... bye bye...

lauantaina 19.12.2009

No voe helevetti! Oli pakko kattoo nää loppujaksot, ku vahingos katoin jonku osan. Ni oikeesti en ihmettele enää mitää. Ymmärrän et jossain Englannis ollaan vielä tasa-arvossa meitä jäljes, mut et täälläki tässä mitassa. No ei ihme, ku tollasii naisii, jotka uhraa elämänsä miesten ja lasten passaukselle. Onnee vaan!

lauantaina 19.12.2009

SUURkiitokset kerrankin harmittomasta, lämpimästä suomalaisesta ohjelmasta!
En yleensä läheta palautetta (olen lähettänyt kerran kiittääkseni Hovimäestä, toinen huippuohjelma), mutta nyt oli pakko.
Real-tv:ta on viime vuosina ollut paljon, mutta tässä sarjassa oli oikeasti oikeita ihania ihmisia.. ihan tuntuivat tutuilta muutaman viikon jälkeen.
Toivottavasti Räyrinki saa jatko-osan vaikka jonkun muun kyläprojektin puitteissa.
Erityisesti terveisiä Taitolle, Juhalle ja Kaille! Mahtavia suomalaisia miehia, ja ennen kaikkea mikä rakkausavioliitto!
Mukavaa vastapainoa suhdesekoiluille joita tv-ohjelmista on 99% (1% on lastenohjelmia, nykyäänhän sekä uutiset että urheilukin sisältää niitä..vanhanen, kuitunen..)
Lisää puhdasta viihdetta!
Minulle viihteen määritelma on että tulee mukavalle tuulelle, siksi en katso jännitys- kauhu, murha-, kolmiodraama- ohjelmia. Siksipä minulle on aika vähän ohjelmia, tänä syksynä olen seurannut Räyringin lisäksi Muodin huipulla ja Talent.

terveisin
perheenäiti 35 v.

lauantaina 02.01.2010

Kiitti ohjelmasta! Tää oli nastaa katottavaa! Mä tiiän nää kaverit entuudestaan ku mä asun muutaman kilometrin päässä tästä kylästä! Ansaitsee vuoden reality-Venlan ja Kultainen TV-palkinnon!

tiistaina 19.01.2010

Kiitokset mainiosta ohjelmasta, jota aivan odotin viikosta toiseen. Räyringin ihmisten elämää oli mukava seurata ja sarjan lopussa he jopa tuntuivatkin ihan tutuilta. Lisää tämänkaltaisia, oikeasta elämästä kertovia ohjelmia. Terveisiä kaikille upeille ja aidoille Räyrinkiläisille miehille ja naisille! Olette aivan huippuja!

keskiviikkona 10.02.2010

Ihanaa katsella vanhoja tuttuja ihmisiä, jotka siellä Räyringissä asuessani olivat lähes lapsia. Eivätpä ihmiset luonteeltaan iän myötä juuri muutu! Kiitos kaikille rakkaille tutuille sinne Räyrinki-kylään! Maisemat ovat tuttuja, vaikka taloja ja teitä on tullut lisää ja samoin uusia ihmisiä. Mukava oli nähdä, ettei maaseutu kuole. Iloista ja menevää elämää on siellä ja tulevaisuus turvattu. Kiitos kaikille esiintyjille ja ohjelman tekijöille!

keskiviikkona 10.02.2010

Ahon Eskon kotikylä? Onx näin? Ja telkkarin Saaren Ilkan?

lauantaina 07.05.2011

Hienoa nähdä uusintana paras sarja kautta aikoihin. Jarmo on edesmennyt, joten hän katselee sarjaa taivaasta.

torstaina 19.05.2011

Minä pidin ohjelmasta. Varsinkin viimeinen jakso kävi oikein itkettää kun huomas miten ikävä oli kaikilla kova. Kenenkään ei todellakaan tarvitse katsoa ohjelmaa jos tuntee myötähäpeää. Ihania, aitoja ihmisiä. Näin sen pitää olla eikä mitään tekemällä tehtyä.

perjantaina 20.05.2011

Joo-o aika monta asiaa tuli mieleen ohjelmaa seuratessa.Se keltahampainen mies ärsytti jo alussa.Mutta ei se oo miesten vika,jos eivät osaa kotitöitä.Varsinkaan jos vaimo ei anna tehdä.Ja hetihän siellä korkattiin pullo,kun vaimot olivat lähteneet :D

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Muualla Yle.fi:ssä