Stradassa 12.3.

Julkaistu maanantaina 26.07.2010 0 91

Feministi vai kotirouva?

 

Ivania kalvaa kysymys, mihin feminismiä tarvitaan. Hän lähtee rohkeasti kysymään asiaa kolmelta viisaalta naiselta.

Aamukahvilla Anna Kortelaisen kanssa käy ilmi, että Annalle feminismi on nimenomaan tasa-arvokysymys, joka tuottaa hyvää myös miehille. Anna arvelee, että yhteiskunnassa asiat ovat ehkä liian hyvin, kun nuoret naiset haluavat jäädä kotiin miehen elätettäväksi hoitamaan perhettä.

 

Tulva-lehden vt päätoimittaja Elsi Hyttisen (alla) luona Ivan heittää keskusteluun biologia-kortin, jonka tietää ärsyttävän feministejä. Elsi myöntää biologiset erot, mutta ei hyväksy niistä aiheutuvia käytäntöjä. Ivan ja Elsi ajautuvat kipakkaan sananvaihtoon tuottavuuden mittaamisesta.

Husky Rescue-yhtyeen solisti Reeta Vestmanin kanssa Ivan istuu keittiössä ja ihmettelee, miten pieni, hentoinen Reeta ollenkaan selviytyy rankassa musiikkibisneksessä. Reeta ei omien sanojensa mukaan ole joutunut kuulemaan tytöttelyä, muttei myöskään ole saanut vapautusta roudaamisista.

Reeta on sitä mieltä, että feminismillä on vielä paljon työsarkaa maailmassa, vaikka Suomessa asiat ovat melko hyvällä tolalla. Mikä on feminismin vaikutus herrasmiehiin?

 

Miehistä viis!

 

Tuottaja-säveltäjä-laulaja Chisu elää hetkessä. Miesten maailmassa pärjää omana itsenään ia sinnikkyydellä. Lapsiakin hän haluaa tulevaisuudessa, muttei mieti sitä nyt.

 

Onko lastenelokuvien tekeminen akkojen puuhastelua?

 

Sanna tapaa elokuvaohjaaja Mari Rantasilan kampaajalla. Rantasilan mukaan sukupuolikysymys tulee esiin usein epäonnistumisen myötä. "Silloin, jos olen onnistunut työssäni, olen pelkkä ohjaaja. Mutta jos mokaan, olen heti naisohjaaja. Se on ihan typerää."

Lastenelokuvat eivät myöskään ole Rantasilan mielestä mitään B-luokan elokuvia, joita ohjaavat naiset, kun ne eivät miehille kelpaa. "Tervetuloa vaan tekemään lastenelokuvia, niin huomaatte, ettei se ole yhtään sen helpompaa", Rantasila kehottaa.

"Meillä työtätekevillä naisilla ei ole muuta mahdollisuutta kuin olla feministejä", Rantasila toteaa. "Saamme opiskella ja valita oman alamme, mutta sen eteen on taisteltu."

 

Lisää Stradaa

 

Suosittele91 Suosittelee

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Muualla Yle.fi:ssä