Se tavallinen tarina: tapaaminen, ihana mies, kiltti, sosiaalinen, ihan hyvässä asemassa työelämässä, kaikkien pitämä ihminen. Ainoana "mustana" menneisyyden kohtana ero entisestä avopuolisosta heidän lapsen ollessa muutaman viikon ikäinen. Eron syynä olivat mm raivokohtaukset, joihin en ikinä miehen uskonut edes syyllistyneen. Menimme naimisiinkin pian. Muutama vuosi kului ja tulin raskaaksi. Silloin kaikki muuttui. Elämästä tuli henkinen painajainen. Sain kuullla miten olin kyvytön, vammainen, huora, haaska, ameeba ja mitä kaikkea.. syy oli aina minussa ei koskaan hänessä. Olin ansainnut huonon kohtelun, raivokohtaukset, huutamiset, tylytykset ja kaiken henkisen väkivallan mitä olla ja voi. Hän sanoi rankaisevansa jos vaikka ensi kerralla tajuan olla vain hiljaa. Sitten sulkeuduin. Hiljaisuuskaan ei riittänyt. Raivonpuuskat jatkuivat siitä huolimatta. Sain paniikkikohtauksia, kärsin erilaisista fyysisitä vaivoista. Niskat, hartiat, selkäongelmat....Mies määräsi ja tivasi kaikesta. Lapsia hän ei hoida. koko elämä on hänelle pelkkä pakollinen suorite. Työ on kaikki kaikessa ja sitä hän tekee ylisuoriutuen kaikesta. Hän väsähtää, masentuu ja purkaa raivonsa kotona.
Sitten tulee taas tavallisia päiviä. Hän on ihana, kaikkien pitämä ja ulkopuolella niin mahtavan hyväkäytöksinen. Neuvolaankin tulee kerran vuodessa kätelläkseen terveydehoitajan. Kotona hän jyrää alleen ja säälii ihmisiä jotka näyttävät tunteensa. Näitä asioita voisi jatkaa loputtomiin. Kaikesta huolimatta erota hän ei halua. Narsistin uhri saataa olla niin kyvytön ja yksin että eroaminen on vaikeaa. Mutta minä aion sen tehdä. Toivon voimia kaikille uhreille ja jaksamista. Jos et lähde narsistin kynsistä, myyt hänelle sielusi!

– Anonyymi (ei varmistettu)