keskiviikkona 15.05.2013

Olisiko YLE2 kanavalla mahdollista ostaa tästä Doctor Who sarjan alkuperäinen versio ja vuosilta 1963-1989 sekä plus Doctor Who elokuvat.
Tämän sarjan kaikki jaksot esitti aikaisemmin MTV3 Scifi kanava ja uusintoina muutaman kerran.
Silloin tuli katsottua joitakin jaksoja. Mutta nyt harmittaa hiukan, että MTV3 meni "nitskaamaan" tämän kyseisen kanavan viime vuonna.

Näin jälkeenpäin voin sanoa, että 60-luvun alun jaksoissa (kuva oli mustavalkoinen) paistaa ns. sen ajan halvat lavasteet läpi. Näin nykysilmin katsottuna. Mutta 70-luvun lopussa kun siirryttiin värikuvaan, niin lavastuskin parani jonkun verran 80-luvun lopulle asti. Mutta kekseliäisyyttä oli laitettu lavasteisiin ja muutenkin sarjan sisältöön.
Mitä tulee tämän nykyajan Doctor Who sarjan näyttäviin lavasteisiin, niin CGI-digitekniikkaa ei ole säästelty vaan on panostettu isolla rahalla.

Mitä tulee tuohon, että joillakin on jäänyt muutama jakso näkemättä ja erityisesti nämä yöjaksot, niin suosittelen, että jos tallentavassa digiboksissa on sanahaku tallenne mahdollisuus, niin kannattaa sitä käyttää. Sillä itselleni tuli yllätyksenä nuo yöjaksot mutta digiboksi hoiti homman.

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
CAPTCHA
Tällä estetään häirikköviestit.

Muualla Yle.fi:ssä