Doctor Who: Megauusinnat ja kahdeksas kausi

Kakkonen kertoo

Doctor Who: Megauusinnat ja kahdeksas kausi

Julkaistu sunnuntaina 21.04.2013

YLE Kuvapalvelu

TV2 maanantaista perjantaihin 23.4. - 23.7.2013 n. klo 18. Tarkat lähetystiedot ohjelmaoppaassa. Ei esitystä 3.6. (Taistelulentäjät), 7.6. (Jalkapallon MM-karsinta Suomi - Valko-Venäjä), 12.6. (Yleisurheilua, nuorten eliittikisat), 17.6., 20.-21.6. ja 1.7. (Jalkapallon Confederations Cup), 8.7. (Suunnistuksen MM), 11.-12.7. (Yleisurheilun nuorten MM). Jaksot katsottavana Yle Areenassa kahden viikon ajan.

Päivitys 11.11.2013: Isossa-Britanniassa 23.11. ensi-iltansa saava, 75-minuuttinen 50-vuotisjakso The Day of the Doctor nähdään Kakkosella samana päivänä klo 21.50! Mukana on 75 maata kuudella eri mantereella.

Päivitys 24.11.2013: vuoden 2013 jouluspesiaali on saanut esityspäiväkseen 29.12. klo 19.05.

Päivitys 1.5.2014: Uuden Tohtorin tuotantokaudet 1-7 uusitaan Kakkosella kesäiltapäivien putkina arkisin 3.7. alkaen n. klo 15.10. Ei siis myöhäisilloissa kuten aiemmin suunniteltiin. Tarkka päivämäärä voi vielä muuttua urheilun vuoksi. Uusintalähetyksillä pyritään ennen kaikkea siihen, että sarja saadaan Yle Areenaan, jolloin jaksot voi katsoa milloin itse haluaa. Kahdeksas, aiemmin esittämätön kausi nähdään alkusyksyn ohjelmistossa.

Vuonna 1996 alkuperäinen Doctor Who sarja äänestettiin BBC:n kaikkien aikojen parhaaksi draamasarjaksi. Isossa-Britanniassa jo kuudella vuosikymmenellä esitettyä tieteistarinaa pidetäänkin kansallisaarteena.

Uusi, vuodesta 2005 lähtien tuotettu versio Doctor Who'sta on tehty isoilla resursseilla ja nimekkäin voimin. Sarja on ollut kotimaassaan varsinaisessa palkintosateessa voittaen mm. tärkeimpänä tv-pystinä pidettävän BAFTAn ja scifi-kansan arvostamia Hugoja. 

Kakkosella nähtiin viime kesänä uuden Doctor Who'n kolme ensimmäistä tuotantokautta. Nyt ovat vuorossa neljä seuraavaa, erikoisjaksoineen 61 osaa. Viimeisin kausi on niin tuore, että sitä on esitetty briteissäkin vasta tänä keväänä.

YLE Kuvapalvelu

Ajassa matkaava, maailmaa dalekeilta ja muilta vihulaisilta suojaava Tohtori vaihtuvine inkarnaatioineen ja kumppaneineen on saanut vankan kannattajakunnan myös Suomessa.  Mojovan Doctor Who -annoksen ja sarjan ystävien kunniaksi järjestimme huhti-toukokuussa nettikilpailun.

Osallistumislomakkeita palautettiin satoja. Oikein vastanneiden kesken arvottiin tyylikäs Doctor Who -kangaskassi (Juha Suojärvi), Doctor Who Magazinen numero 457 (Susanne Öberg) ja kolme Doctor Who Symhonic Spectacular -lehteä (Jarmo Ojakangas, Mari Saavalainen, Jonatan Shaya). Onnittelut voittajille.

Visan vastaukset: 1. Kuka Tohtorin esittäjistä kirjoitti jo alakouluaineessa, että hänen suurin haaveensa on näytellä Doctor Who'n pääosaa = David Tennant. 2. Ketä elokuvantekijää peräti neljä eri aikojen Tohtoria on houkutellut Doctor Who -ohjaajaksi = Peter Jacksonia 3. Nimeä pisimpään yhtäjaksoisesti Tohtorina toiminut näyttelijä = Tom Baker. 4. Luettele kaikki ne sarjan historian aikana Tohtorin roolissa olleet, jotka eivät ole syntyperältään englantilaisia = David Tennant ja Sylvester McCoy (skotteja) 5. Mistä syystä Christopher Eccleston on kertonut halunneensa Tohtoriksi = Eccleston on kertonut arvostaneensa ja ihailleensa Russell T. Daviesin käsikirjoittamistaitoja. Myös se vastaus, että Eccleston halusi näytellä lapsille sopivassa perhesarjassa mukavuusalueensa ulkopuolella, hyväksyttiin.

Asiasanat:

Kommentit

maanantaina 22.04.2013

Docotr Who piilotetaan yöhön, hävytöntä! ei kannata ostaa ollenkaan hienoja klassikoita, jollei nille ole varaa antaa kunnon ohjelmapaikkaa. Todella surkeaa palvelua, Yle!!

maanantaina 22.04.2013

Sarjaa esitetään maanantaista perjantaihin klo 18...

maanantaina 22.04.2013

Sirpa,

lähetit aiemmin tänään toiseen Doctor Who -ketjuun vastaavan palautteen samasta ip-osoitteesta, mutta eri nimellä.

Vastasin siihen kuusi tuntia sitten, että sarjaa ei piiloteta yöhön, vaan ainoastaan kolme pitkää erikoisjaksoa näytetään myöhäisillassa, koska ne eivät olisi mahtuneet alkuillan esityspaikalle.

Kaikki muut 58 tämän kesäkauden aikana esitettävää jaksoa nähdään tuolla varsin hyvällä paikalla klo 18.

Miika Jalonen / TV2:n verkkotoimittaja

maanantaina 22.04.2013

Vihdoinkin, olen odottanut viime kesästä lähtien ihanaa David Tennantia!
Saa nähdä, kuinka aikanaan totun uuteen tohtoriin.

maanantaina 22.04.2013

Näytetäänkö erikoisjaksotkin myöhemmin Areenassa vai ovatko ne "one night only" -näytöksiä?

maanantaina 22.04.2013

Kaikilla jaksoilla eli myös spesiaaleilla on kahden viikon nettioikeudet.

Miika / TV2

tiistaina 23.04.2013

Olen nähnyt kaikki 6 kautta, mutta en silti koskaan kyllästy niihin! Matt Smith on myös loistava roolissaan omalla tavallaan, kuten jokainen DW on ollut.

tiistaina 23.04.2013

Kiva, kun siitä, että erikoisjaksot esitetään myöhään yöllä, ilmoitettiinkin taas niin näkyvästi ja kuuluvasti! Missasin sen, joka tuli viime yönä, olisin muuten laittanut sen nauhalle. Tää on tätä tyypillistä yletiedottamista.

tiistaina 23.04.2013

Ainahan sen voi katsoa yle.fi:stä.Hyvä sarja.

tiistaina 23.04.2013

Tyypillistä Yle-tiedottamista on kertoa sarjojen alkamisesta mm. ruudussa, ohjelmatiedoissa, sosiaalisessa mediassa ja Ylen sivuilla. Niin tehtiin myös Doctor Who'n tapauksessa.

Jaksot voi tosiaan katsoa ton kahden viikon ajan Areenassa, eli voit katsoa spesiaalijakson halutessasi vaikka heti!

Miika / TV2

tiistaina 23.04.2013

Katsoinkin tässä eräänä päivänä BBC entertainment-kanavalta jouluspesiaalin, jossa tohtorina oli juuri Matt Smith. Ehkä alan tykätä myös hänestä aikanaan...

tiistaina 23.04.2013

Hienoa, että Doctor Who tulee taas areenalta! Mahtava ohjelma.

tiistaina 23.04.2013

Kiitos että jatkuu.Tosi hyvä sarja,mutta mielestäni alkuperäinen/ensimmäinen doctor who oli vakuuutavampi.

tiistaina 23.04.2013

Onko toivoakaan, että juhannuksen jälkeen tulevia jaksoja esitettäisiin uudelleen vaikka syksyllä? Jää näköjään kesäloman takia aika monta osaa näkemättä.

tiistaina 23.04.2013

Ihan syksyksi en kyllä uskalla uusintoja luvata. Onko mahdollista, että voisit ajastaa jaksot tallentumaan tai pyytää vaikka joltain tutulta nauhoitusapua?

Miika / TV2

tiistaina 23.04.2013

Fantastista, että Doctor Who pyörii taas ruudussa.

Muutenkin kiitos siitä, että brittisarjoja on saatu runsain määrin Ylen ohjelmakartalle. Odotan jännityksellä, että mitä Who'n jälkeen? Misfits oli vallan erinomainen, sekin.

tiistaina 23.04.2013

Tuo toinen kysymys hämmentää. Tiedän ohjaajan, jota kolme entistä tohtoria on pyytänyt ohjaamaan. Mutta neljä... Aivot raksuttaa tyhjää...

tiistaina 23.04.2013

Jäin miettimään,

en valitettavasti voi antaa vihjeitä tässä vaiheessa, kun kisa on vielä kesken. Mutta sen voin sanoa, että kysymykseen on löydettävissä vastaus ja että oikeita vastauksiakin on tullut jo vino pino.

Miika / TV2

keskiviikkona 24.04.2013

Nyt kun sarja täyttää 50 vuotta olisiko aika näyttää myös kokoelma vanhoja tarinoita? Itselläni on jok' ikinen DVD:llä julkaistu tarina (1963-2013, vie muuten yhden kirjahyllyn kokonaan) ja voin kertoa että siellä on moni helmi poikineen. Minulta meni kaksi vuotta kahlata koko tuotanto läpi, joten kaikkea ei varmasti voi näyttää, mutta ainakin yksi tarina per Tohtori voisi olla hyvä veto jotta saadaan TV:stä sarjaa seuraavat suomalaiset kärryille.

Mitenkäs muuten 50-vuotis juhla spessu (Smith + Tennant!) joka tulee BBC:ltä 23.11.? Meinaattekos päästä YLE:llä sii'eksi ajan tasalle ja näyttää sen ihan oikeana päivänä?

keskiviikkona 24.04.2013

7. kauden hankinta jo tälle kesälle oli kyllä hyvin tehty. On se aika mahtava kiinniotto, kun viiden tohtorittoman vuoden jälkeen tänä vuonna saadaan jaksoja enää kahden kuukauden viipeellä. Toivottavasti sama tahti jatkuu niin että 50-vuotisjuhlajakso ja 8. kausi tulevat ripeästi meillekin.

keskiviikkona 24.04.2013

Jep! Hieno juttu että Tohtorin seikkailut jatkuvat, jouluspessu 2007 eli Titanic-jakso oli täyttä jautaa, harmi ettei Kylie päässyt matkakaveriksi, olisi Tohtorilla ollut B-luokan aluksellaan A-luokan nainen, niinkuin Putous-lekenta Krisu Taxfree asian ilmaisisi...
Mukavaa että 7.kausi nähdään varsin tuoreeltaan, onhan kyseessä viime vuoden jaksosatsi, mielenkiintoa ko.kauteen tuo uusi kumppani, jota esittää Emmerdalesta tuttu Jenna-Louise Coleman, muuten:bongasiko kukaan Titanicin porukasta Pokka pitää-sarjan Richardin eli Clive Swiftin?
Mutta tuo esitysaika: nyt Dr Who menee pahasti päällekkäin sekä Kutosen Star Trek TNG:n sekä Emmiksen kanssa, mieluummin oltaisiin voitu aloittaa kesemmällä kun sekä Emmis että TNG olisivat loppuneet.

keskiviikkona 24.04.2013

Huh, olin jäädä ensimmäisten jaksojen kelkasta, kun huomasin vasta Ylen sivuilla pienen ilmoituksen nettiin tulleista uusista jaksoista. Viime kesänä petyin, kun Tohtori ei palanutkaan ruutuun. Rummuttaisipa Yle tätä sarjaa yhtä paljon kuin HBO:n tuotoksia...

Mutta mahtavaa kuulla, että Yle aikoo esittää niinkin tuoreita jaksoja. Tätä on lähipiirissäni odotettu!

torstaina 25.04.2013

Ihan mahtavaa! Dr ho on loistava sarja:)
kuudetta kautta en ookaan vielä nähnyt, joten sitä innolla odotan, (5 ekaa katsoin Netflixistä tässä keväällä, kun viime kesänä en vielä tiennyt tästä hienoudesta juuri mitään).
Erityisesti odotan noita The end of time -spesiaalijaksoja.
T: Fani.

torstaina 25.04.2013

50-vuotisjakson hankkiminen on tutkittavana ja harkinnasa.

Sen sijaan vanhan Doctor Who'n jaksoja Yle ei ole näillä näkymin ostamassa.

Miika / TV2

torstaina 25.04.2013

Se että ei näytetä vanhempia mustavalko filmejä on ikävää,itse pidän niistä,erityisesti Brittielokuvat,sarjat.Ihmiset/toiset ovat kyllästyneet kaikkeen uuteen esim.amerikkalaiset sarjat/elokuvat ovat roskaa.

torstaina 25.04.2013

Doctor Who oli minulle uusi tuttavuus, mutta sarjahan on todellinen helmi! Kiitos hyvästä hankinnasta.

perjantaina 26.04.2013

Olisiko mahdollista lähettää ohjelmia joskus muulloin kuin heti Pikku Kakkosen jälkeen, kysymyksessä on kuitenkin k-12 -ohjelma? Mieluummin vaikka klo 19-20? Ohjelmassa on pelottavia kohtauksia perheen pienimmille, omalta pojalta meni ruokahalu ja yöunet kun näki sopimattoman kohtauksen heti Pikku Kakkosen jälkeen.

perjantaina 26.04.2013

Perjantain anonyymi, miksi hitossa (anteeksi) näytät lapsellesi doctor whota jos ei sen hermot tiettävästi kestä?
sitä nyt ei todellakaan sovi siirtää !! sopimattomia kohtauksia? ei sellaisia doctor whossa olekkaan.

perjantaina 26.04.2013

Donnahumanno,

ei nyt aleta ketään ihan asiallisesti esitetystä mielipiteestä tyhmittelemään.

Doctor Who on ohjelma, joka ei kiistatta sovi perheen pienimmille. Siksi puskuroimme Pikku kakkosen ja sen ohjelmavälin lapsille turvallisilla fillereillä.

Kakkosella esitetään paljon lastenohjelmia ja sen vuoksi jokainen ohjelmasijoittelu etenkin niiden ympärillä harkitaan tarkkaan.

Ikärajanmerkintänsä puolesta Doctor Who sopii esitettäväksi tämän hetken ohjelmapaikallaan, mutta koska se ei tosiaan alle 12-vuotiaille sovi, toivomme kodeista juuri osoittamaasi tarkkaavaisuutta.

Miika / TV2

lauantaina 27.04.2013

Sitten kun tämä taas loppuu,niin voisitteko laittaa uudelleen pyörimään tämän Doctor whon? Sillä nää on niin ihanii sarjoi,rakastan David Tennantia ja Christopher Ecclestonia :) <3 Molemmat ovat kauniita ja ihania. :) Osaavat hyvin näytellä :) Suoraan sanoen DW on paras ohjelma :) kiitos jo etukäteen!

Näitähän voisi katsoa aina :) Ei varmaankaan koskaan tylsisty ku on ihanat miehet ;)

lauantaina 27.04.2013

Ja hei.. Anteeksi nyt taas ku tulin kommentoimaan. Mistä kaupoista näitä Doctor Who:ta saa? Ei ole näkynyt ainakaan k-citymarketissa tai siellä,toivottavasti vastaatte sillä haluaisin tietää ja saada omakseni ettei kotonani tarvitse ihmetellä/ajatella "Milloinkas DW tulee?" Mut hyvä vaan et tämä jatkuu :))

lauantaina 27.04.2013

mahtavaa katoin just yks päivä tv-lehdestä että teeveesta alkaa taas DOCTOR WHO olin kattonu 5:teen kauteen asti netflixista olen niin innoisani kun dw naytetään 4 kautta. KIITOS YLE:)

sunnuntaina 28.04.2013

Katriina,

kesän aikana tulee niin muhkea annos Doctor Who'ta, että sen jälkeen annamme ohjelmakaaviossa tilaa muille sarjoille ; )

Miika / TV2

maanantaina 29.04.2013

Harvinaisen asiallista ja tiivistä vastailua kommentteihin! Jatkakaa vain samaa rataa siellä YLEllä! :)

maanantaina 29.04.2013

En ole koskaan ennen katsonut Doctor Who`ta, mutta kun olen innokas Areenan
käyttäjä huomasin ohjelman siellä. Katsottuani yhden jakson minun oli pakko katsoa
heti kaikki jaksot jotka siellä oli vielä katsottavissa. Oooooh ! Ihastuin heti sarjaan ja
varsinkin itse Tohtoriin. David Tennant on todella mahtava näyttelijä ja vetää Tohtorin
roolin upeasti. En voisi kuvitellakkaan ketään muuta Tohtoriksi sillä eihän tätä sarjaa
saa ottaa liian vakavasti. Kiitos YLE onneksi on Areena !

keskiviikkona 01.05.2013

Tappava taivas jaksossa tohtorin lausahdus "Are you my mummy?" on suomennettu "Oletko mun muumioni?". Nauratti kyllä vähäsen, koska näinhän se ei mene. Jos muistelee ensimmäisen kauden yhdeksättä jaksoa, (The Empty Child), niin tajuaa kyllä. ;D
Upea sarja ja jatkoa on odotettu viime kesästä. Ja ihanaa kun vielä joka päivä melkein tulee.

keskiviikkona 01.05.2013

no on niin vitjan paras.

keskiviikkona 01.05.2013

Kyseessä lienee tahaton typo. Välitän huomion Yle kääntämiseen ja versiointiin, jotta teksti voidaan korjata tulevaisuutta ajatellen.

Miika / TV2

torstaina 02.05.2013

Veikkaan että käännösratkaisun tarkoitus oli vain tehdä vähän näkyvämmäksi kohtauksessa piilevää sisäpiirin vitsiä. Tohtorihan irvailee siinä UNITin militarismille ja kumartaa samalla sarjan kulttistatukselle.

perjantaina 03.05.2013

Tässä kommentti kääntäjältä:

"Are you my mummy? on viittaus jaksoon, jota en ole itse kääntänyt. Termipankkikaan ei auta, koska kyseessä on sisältöviittaus.

Muumio vai mutsi? Mahdollisuuteni osua oikeaan olivat fifty-fifty. Tällä kertaa tuli huti.

Virhe on korjattu uusintaa varten".

Miika / TV2

perjantaina 03.05.2013

Niin huippua että Doctor Who tulee taas! Tämähän on paras sarja ikinä, varmaan pitää hommata dvd:t jostain. Yhdeksäs ja kymmenes tohtori kaikista parhaat ja olispa Rose mukana matkaamassa vieläkin. Jos Tardis ilmestyis nyt eteen niin varmasti lähtisin mukaan! ;)

lauantaina 04.05.2013

Viime jaksoparissa oli tosi mukava nähdä joukossa Alex Kingston, tuo ilmeikkään kaunis nainen, aina kun hänet näkee tulee hyvälle mielelle,...ne silmät ja ihana hymy...harmi ettei ole valittu Tohtorin reissukumppaniksi, tuttu myös mm. Teho-osastolta ja Flashfowardsista.
Olen aina kutsunut häntä Englannin Miia Nuutilaksi, paljon samaa on kummassakin viehkeässä naisessa.

lauantaina 04.05.2013

Doctor Whohan näytetään klo 18:00?

lauantaina 04.05.2013

Fazzy, jo vain, kuten jutussa ja kommenteissa on muutamaan kertaan jo kerrottu. Poikkeuksena kuitenkin siis ne erikoisjaksot, joilla on myöhäisempi esitysaika.

Miika / TV2

maanantaina 06.05.2013

Kiitos Yle.

Harmi, ettette ole hankkineet dvd-oikeuksia, koska tekstitetylle julkaisullekin olisi tarvetta... Sarjan dvd:t saa ostettua BBC:n verkkokaupasta, mutta näyttipä niitä olevan myytävänä ihan kotimaisissa verkkopuljuissa. Ei todellakaan käy kateeksi kääntäjiä, koska sarjassa puhutaan ja puhutaan PALJON, joka tekstinpätkää ei todellakaan pysty varmistamaan (paitsi jos jaksaa kahlata juutuupin ja whovianien nettisivut). Lisäksi sarjassa palataan takaisin jopa v63 alkaneeseen sarjaan (1-8 tohtori, vaikkakin 8. tohtoria ei aina oikein noteerata kuuluvan sarjan aikajatkumoon) Vaikka en surkeimmasta päästä englanninpuhujia olekaan, niin kyllä osa pueista menee lujaa ohi ilman tekstitystä.

Viime kesän kahdeksan esitysaika oli "parempi" näin perheellisen kannalta, kun ehti tehdä pihahommat ja sitten istuttaa lapset telkkarin ääreen "iltasadulle". Nyt ehtii just töiden jälkeen vääntämään ruuan, sitten tunniksi sohvalle istumaan ja vasta sitten seiskalta tekemään kotihommia... Mutta kerrankin on ohjelma, joka yhdistää perheen kaikkia lapsia.

Jos olen oikein ymmärtänyt, niin Ylellä ei ole noita Comic Relief/Children in Need erikoispätkiä (niissähän Ajan Herrana nähdään mm. Joanna Lumley)?

tiistaina 07.05.2013

Kiitos paljon näistä uusista kausista! Olen odottanut näitä erityisesti tekstitysten takia, sillä sarjassa on paljon hankalaa sanastoa ja monimutkaisia juttuja jotka eivät aina englanniksi aukea. Näistä käännöksistä kuitenkin sen verran, että pieniä typoja on mukana turhankin paljon. Eivät ne tekstin ymmärrettävyyttä yleensä sen suuremmin haittaa, mutta pistävät silti silmään: jostakin puuttuu kirjain, toisaalla niitä on liikaa. Tähän mennessä noita virheitä on tullut vastaan mielestäni keskimääräistä useammin.

keskiviikkona 08.05.2013

Kiitos Areenalle, joka pelasti päiväni! Tallentava boxi pimahti jälleen kerran kesken tallennuksen ja tuloksena oli tyhjä tiedosto.. Katsoin juuri tämän päivän jakson Areenasta ja olen onnellinen etten missannut sitä!

torstaina 09.05.2013

;)

torstaina 09.05.2013

L.N.
Pieni spoiler sulle: Alex Kingstonia tulossa lisää seuraavalla tuotantokaudella :)

perjantaina 10.05.2013

Bad Wolf,

Comic Relief/Children in Need-episodeja ei tosiaan tässä esityssopimuksessamme ole.

Mitä dvd-oikeuksiin tulee, niiden hankkiminen ulkomaisiin sarjoihin on useastakin syystä äärimmäisen harvinaista.

Miika / TV2


Muualla Yle.fi:ssä