torstaina 23.05.2013

Loistavaa, että Yle näyttää Doctor Whota. Kiitos siitä! Mieltä lämmittää, kun tietää verorahojeni menneen oikeasti pirun hyvään käyttöön (ei sillä että olisi muutenkaan mitään valittamista)! Ainut mitä pitää sanoa, että sarjaa olisi viime vuonna voinut vähän paremmin mainostaa eri Ylen kanavissa, koska DW on harvinaisen moneen makuun iskevää tavaraa ja varmaan aivan liian monelta taisi jäädä Doctoriin tutustumatta ;-). Mutta hyvä näinkin ja onneksi ilmeisesti aika monet on löytäneet sarjan, yay!

Itekin tutustuin Doctor Whohon aikoinaan Ylen kautta, olisiko ollut silloin joskus vuonna 2007, kun tuo eka kausi näytettiin... Sen jälkeen olikin pakko alkaa seurata tätä ihan brittien tahdissa.

Ja mitä tulee DVD-oikeuksien ja kaikkien erikoisuuksien kinuamiseen, niin sitä varten niistä tehdään niitä julkaisuja, jotta sarjan *fanit* voisivat tukea sarjaa myös sitä kautta. Eihän missään DVD:ssä ja blu-rayssa olisi edes mitään järkeä, jos sarjat tulevat jatkuvalla uusintakierteellä eikä julkaisuissa olisi mitään spesiaalia materiaalia. Ei muuta kuin sarjaa tukemaan, ei ne DVD-julkaisut maksa todellakaan niin paljoa, etteikö niihin saisi kerättyä innokas katselija rahaa :-).

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
CAPTCHA
Tällä estetään häirikköviestit.

Muualla Yle.fi:ssä