Aika moni jakso tuntuu vain paranevan uudestaan katsomalla. En noita vanhan kaanonin jaksoja kauheasti ole nähnyt. Mutta mitä niitä silmieni eteen olen nähnyt, niin olen yllättynyt, positiivisesti. Se, että kulissit heiluu ja rekvisiitta on kökköä (hei kuplamuovia?) unohtuu, kun tarina vie mukaansa. Alunperin tutustuin koko Tohtoriin kirjojen kautta, on tuo Autonien sota tullut luettua myös lapsille iltasaduksi...

Niin, tuo Tohtorin syyllisyyden tunne. Eihän Amy Pondkaan olisi Tohtorille kelvannut, vaan hän tarvitsi jonkun, jonka kanssa hän ei ollut "mokannut" - ja pieni Amelia Pond oli sellainen (eli se, jonka Tohtori herätti rysähtäessään regeneraation jälkeen maahan Tardisilla).
Aloitin tämän uuden vuosituhannen Dr Who:n katselun alusta ("Rose") ja edelleen ne kestävät seuraavankin katselukerran. (no joo, olen minä katsellut Mies ja Alaston Ase - leffasarjankin ja Indiana Jonesit varmaan kymmeniä kertoja) Star Trekistä pitää pysyä erossa, tai idioottien lyhty vie loputkin elämän.

No juu, keskityn kyllä muutenkin vääriin asioihin, tällä hetkellä parasta on Rory ja Roryn kuolemat/kuolemattomuus/kuvitellut kuolemat, en ole laskuissa pysynyt perässä, kun katson jaksoja vähän sekalaisessa järjestyksessä uusintana.Vaikuttavampaa rakkauden ja uskollisuuden (ja syyllisyyden) osoitusta ei voi olla kuin mitä Viimeinen Sadanpäämies teki.

– Bad Wolf (ei varmistettu)