tiistaina 02.07.2013

Täti, juuri näin! Sinänsä harmi, sillä Riverin ja Tohtorin suhteessa olisi kaikki maailman ainekset vuosituhannen rakkaustarinaan. Toisaalta lienee käsikirjoituksessa vaikeaa keskittyä pohjustamaan Riverin ja Tohtorin suhdetta syvemmin (tai mitään muutakaan ylipäätänsä) sillä tavaraa on niin hirvittävän paljon. Amyn ja Roryn suhde, Amyn ja Tohtorin suhde, Riverin ja Tohtorin suhde, Riverin ja vanhempien suhde, kunkin jakson omat valtasuhteet jne.

Luulen, että tähän vaikuttaa hyvin paljon myös se miten paljon ohjaaja antaa hahmoille aikaa reagoida toisiinsa ja kuunnella toisiaan. Moffatin käsikirjoituksen olisi voinut saada toimimaan eri tavalla, jos ohjauksessa olisi keskitytty eri asioihin. Tohtorin ja Riverin häätkin olisivat ehkä näyttäneet loogisemmilta, jos kuvaan olisi jo aikaisemmin istutettu enemmän katseita, toimintaa, fyysistä kontaktia. Nyt jotenkin on jäänyt päällimmäiseksi tunne, että Tohtorin ja Riverin suhde perustuisi enemmän juuri tähän ystävyyteen ja luottamukseen, kumppanuuteen. Romantiikkaa ja kahdenkeskisiä hetkiä voisi olla enemmän. Puhumattakaan Tohtorin sisäisestä muutoksesta.

Sanotaan, että Rose on ainoa nainen, jota Tohtori on koskaan todella rakastanut. Missä vaiheessa Rose on tunteiden tasolla jäänyt pois? Regeneraation myötä? Luulisi, että Tohtori kantaisi vanhoja tunteita mukanaan, koska onhan Gallifreyn ja oman perheen menetyskin aina Tohtorilla mielessä...

Toisaalta, sarja etenee kronologisesti Tohtorin ajassa ja siksi on vaikea ymmärtää miksi naimisiinmeno tapahtui nyt. Miksi ei myöhemmin?

Ja Tohtorin ikään liittyen tuli mieleen, että kun se uusi Tohtori tulee, onko hän sitten 1100 ja risat vai missä nyt mennään?

Täällä onkin jo mainittu monta hyvää kohtausta ja jaksoa! Musta kyllä tuntuu, että ne lempijaksot ja -kohtaukset vaihtuvat usein mielentilan mukaan. Vaikea valita yhtä tai kahta, joka mielentilalle löytyy oma jaksonsa. Huh! Nyt näin päällimmäisenä mieleen tuli kutoskauden ulkopuolelta nämä:

* S2, E2 'New Earth', jossa Tohtori ja Rose matkaavat New New Yorkiin ja kohtaavat Cassandran. ( http://www.youtube.com/watch?v=mmUThdIIq-g )
* S3, E12 'The Sound of Drums', jossa Harry Saxonilla on eka duunipäivä pääministerinä. Ei sais nauraa, mutta tää on vaan niin hauska! ( http://www.youtube.com/watch?v=zMGH2wxt1lg )
* 'The End of Time 1-2', erityisesti toisen osan loppupuoliskolla, kun Wilfred koputtaa lasiin. Hanat aukesi sen jälkeen aivan täysin. On vaikea kuvitella kauniimpaa ja mahtavampaa lopetusta Tennantin ja RTDn kaudelle.

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
CAPTCHA
Tällä estetään häirikköviestit.

Muualla Yle.fi:ssä