sunnuntaina 15.09.2013

Tervehdys Suomen Whovianit!

Olen tässä etsiskellyt paikkaa jossa jutella muiden suomalaisten kanssa Doctor Whosta ja huomasin yllättäen tämän sivun olevan lähes paras paikka semmoiseen. Olen viimeisen tunnin aikana nopeasti lueskellu kaikki 28 sivua läpi -.-

Ajattelin, että tähän alkuun olisi hyvä esittäytyä. Olen siis 17-vuotias poika Etelä-Suomesta ja Whovianiksi julistin itseni tänä keväänä, kun YLE näytti neljännen kauden jaksot telkkarista. Näin ensimmäisen kauden kakkoselta silloin aikoinaan, mutta olin hiukan liian nuori täysin ymmärtämään ohjelman koukkua. Sen jälkeen en moneen vuoteen noteerannut sarjaa taikka hahmoa, en edes viime vuonna, kun YLE jatkoi sarjan esittämistä.

Mutta tänä vuonna päätin perehtyä ohjelmaan oikein kunnolla. Bond-faniksikin tulin oikeastaan vasta viime vuonna, kun elokuvasarja täytti 50-vuotta. Lontoo-visiitin jälkeen kuulin että Doctor Who täyttää tänä vuonna 50 vuotta ja YLE näyttää lisää jaksoja! Ja niin ryhdyin tutkimaan sarjkan taustoja, katselemaan vanhoja jaksoja ja uusiakin kun ne näytettiin kakkosella. Ja nyt voin sanoa olevani Whovian, ja olen ylpeä siitä. Luulin olevani ainoa tässä maassa, mutta nyt huomaan että faneja onkin enemmän kuin kuvittelin!

Lempitohtorini on Matt Smith ja lempikumppanini Amy Pond. Minusta Tohtorin kuulu olla hiukan outo ja "alien" ja Matt onnistuu juuri siinä. Tennant oli mainio, mutta hiukan liian inhimillinen. Ja Eccleston oli mukana niin vähän aikaa, etten oikein saa hänestä otetta.

Pari viikkoa sitten ostin kaudet 1-4 DVD:nä ja katselenkin tässä vanhoja kausia uudestaan. Aloitin juuri eilen toisen kauden, jota en olekaan aikaisemmin nähnyt.

Olen ymmärrettävästi innoissani 50-vuotisjaksosta, jouluspesiaalista ja uudesta Capaldin tohtorista. Nyt ne juhlat vasta alkavat. Ja uskon Capaldin vievän sarjaa mukavaan uuteen suuntaan :)

Toivottavasti tämä keskustelu jatkuu vielä syksyn ajan, kun juhlallisuudet hupentuvat! Oikein mukavaa syksyä teille kaikille ja muistakaa:

"BOW TIES ARE COOL!"

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
CAPTCHA
Tällä estetään häirikköviestit.

Muualla Yle.fi:ssä