Ootte kyllä kaikki oikeessa. Se viimonen Tardisin sisus on yksinkertasesti vaan KYLMÄ. Se ei oo sellanen jossa huvittais viettää aikaa.
Mun mielestä kaikkein surullisin jakso on ollu... Vaikee sanoa. Doomsday tai Angels take Manhattam. Jompikumpi. ;D
Ja sitten se stoori siitä miten löysin tämän kyseisen sarjan maailmaan:
Olen siis ollut vannoutunut fantasian kannattaja siitä asti, kun isi alko lukeen meille HP:tä sillon ku olin seittemän. Ja mä olin sitä vaikkka kuinka pitkään. Mikään muu ku fantasia ei kelvannu, joten ilmeisesti skifikirjat ja -sarjat tuli siihen tulokseen, että mulle pitäs tehä jotain ;D Doctor Who näes hyökkäs mun kimppuun oikealta ja muu scifi samalla vasemmalta.
Alotetaas siis ihan siitä, että mä luin neljätoista vuotiaaks melkein pelkkää fantasiaa. HP:t kai neljään kertaan, Twilightit kertaalleen, Bree Tannerin lyhyt elämä niin useesti etten jaksa edes laskea. Ja siien sitte päälle paljo David & Leigt Edingsin tuotantoa, paljo velhoja, noitia, keijuja, velhoja, vampyyrejä, noitia ja vähän vielä velhoja.
Sitte mä löysin tälläsen puol-scifin. Artemis Fowlit ekana (Neki on tullu luettua jokainen osa vähintään kadesti, eka osa kai neljästi tai viidesti ;)) Ja vähän myöhemmin nälkäpelit.
Ja koska isi on ollut koko ikänsä vannoutunut scifin kkannattaja, niin se yritti tasasin väliajoin aivopestä mut lukemaan scifiä, mutta koko avaruushomma ei vaan ihan auennu mulle. Mä en tajunnu mitä kiinostavaa ensinnäkään on kirjassa joka siottuu TULEVAISUUTEEN! Äärettömän tylsä ajatus. Musta oli paljo hauskempaa lukee historiallisia juttuja.
No, sitte mä näin muutama kesä takaperin Star Warsin kuudennen osan ja tulin siihen tulokseen, että muuten scifi on kyllä tosi mälsää, mutta tosta mä haluun nähä ne muutki osat!
Halusin ja halusin, en oo vieläkään nähny niitä ;)
No, joka tapauksessa. Samalla ku Scifi hivuttautu tolla tavalla salakavalasti mun elämään Doctor Who iski toiselta laidalta. Mä nimittäin näin telkkarista sen osan jossa se slithreen-eukko oli viimosen kerran. En oikein pitäny siitä. En tajunnu mitään ja se oli muutenki tosi outoo... "Okei, siis toi nainen onki hirviö... Miks imeessä tuolla on tollanen skeittilauta täynnä johtoja!? Eks noista puhelinkopista lentelevistä säteistä ois vonut tehä vähän fiksumman näkösiä? Toi nainennhan alkaa olla jo ihan hyvä tyyppi! Aha... Ny se on taas pahis. Miks sillä on tollanen käsi!? Ja mikä ihme toi valkonen valo on joka tulee tuolta ton tosi oudon ja sekavan kojeen alta? Ja mistä IHMEESTÄ noi höpöttää?" Ei ehkä maailman paras jakso alottaa. ;)
Sen jälkeen meni jonkin verran aikaa ja sitte mä näin Daleks take Manhaatanin ekan osan. En enää ees muista, tajusinko noiden kahden ees olevan samaa sarjaa, mutta myös toi Daleks take manattama oli musta aika karmee. Se aiheutti mulle ikuisen trauman possuihmisä kohtaan ;D (Nimimerkillä, olen vakavasti traumatisoitunut myös pupuihmisten osalta, kiitos yden piirretyn, jota katsoin pienenä ja jossa poka jäi leikikkuupuimurin alle pupun kanssa. Lääkäri onneks kipsas sen palaset takas kokoon, mutta site se oliki sekottanu ne sen pupun palasiin ja... Okei, okei. Ehkä koitan pysyy asiassa ;)) Daleks take Manhattanissa mä en siis edellenkään tajunnu paljoakaan vaikka isi yrittiki pitäää mut tapatumien tasalla selittämällä siitä, että dalekit on Tohtorin arkkivihollisia, sun muuta, mutta ongelma oli siinä, että mä en tainnu edes tajuta, kuka niistä on Tohtori!
Tähän pisteeseen oltiin siis päästy viime keväänä ku meille sitte tuli netflix ja isi löysi sieltä kaikki lapsuutensa ja nuoruutensa scifisarjat. Ekana se näytti mulle ja mun pikkusiskoilleni Red Dwarfia ja me oltiin siien pitkään ihan koukussa, kunnes mun lempihenkilö häipppäs ja se kiinnostus vähän niinku lopahti. No, sitten isi alko näyttään Doctor Whota. Toinen pikkusiskoni ei niistä niin kamalasti innostunu joten isi näytti meille kaelle muulle sen ekan osan Hörökorvan ajoilta ja meidät oli myyty. Oli pakko kattoo toka osa heti perään. Kolmaski me oltais katottu, mutta siiinä vaiheessa kello alko tulla niin paljo, että me päätettiin: Eläviä kuolleita?! Ei kiitos tähän aikaan illasta, ja seuraavana pävivänä me sitte jatkettiin kattomista kolmannenki sisaren voimin.
Me oltiin kaikki kolme tään sarjaan ihan kuokussa. Me katottiin kai kolme tuotantokautta ennen ku niitä alko pyöriin telkkarista ja sit katottiin niitä päällekkäin ja oltiin koko ajan ihan sekasin missä tapahtuu mitäki. Oliks viimejaksissa Donna vai Amy? Oliks Dalekeita netflixissä vai telkkarissa? Aluks me ei katottu telkkarista läheskään kaikkia jaksoja ku me ajateltiin näkevämme ne kumminki netfixistä, ja tämän takia multa on menny kuudes tuotantokausi ihan ohi, ku sitä ei sitte löytynykkään :(
Me taidettiin olla netflixissä viidennen tuotantokauden alussa siinä vaieessa, ku jaksojen näyttö telkkarista loppu ja sitte siinä vaiheessa myös meiän kattomistati hiipu, ku toisen pikkusiskoni innostus alko hiipua ja me oltiin päätetty katsovamme niitä kolmisin niin ettei kukaan tipu kelkasta, joten vitoskauden joulupessu me saatiin katottua vasta suunnilleen viikko sitten. Mä en osaa sanoa oliks tää sarja mulla alunperinkään sen suurempana fanittamisen kohteena ku HP:t, mutta mikäli se ei ollu (Mitä kyllä suuresti epäilen) niin täysin peruuuttamattomasti se vei mut mukanaan siinä vaiheessa, ku mä löysin tän ns. kommenttipalstan, joka taitaa olla tätä nykyä vähän kaikkea muutakin, ja tän seurauksena kuolleen chatin!
Huh... Ei yllä teijän romaanien tasollle, mutta siinä meni silti monta tuntia ;D
Toivottavasti teksti ei ollu ian järkyn sekavaa ja toivottavasti kukaan ei pitkästyny kuoliaaks sitä lukiessaan ;D
keskiviikkona 18.09.2013
Ootte kyllä kaikki oikeessa. Se viimonen Tardisin sisus on yksinkertasesti vaan KYLMÄ. Se ei oo sellanen jossa huvittais viettää aikaa.
Mun mielestä kaikkein surullisin jakso on ollu... Vaikee sanoa. Doomsday tai Angels take Manhattam. Jompikumpi. ;D
Ja sitten se stoori siitä miten löysin tämän kyseisen sarjan maailmaan:
Olen siis ollut vannoutunut fantasian kannattaja siitä asti, kun isi alko lukeen meille HP:tä sillon ku olin seittemän. Ja mä olin sitä vaikkka kuinka pitkään. Mikään muu ku fantasia ei kelvannu, joten ilmeisesti skifikirjat ja -sarjat tuli siihen tulokseen, että mulle pitäs tehä jotain ;D Doctor Who näes hyökkäs mun kimppuun oikealta ja muu scifi samalla vasemmalta.
Alotetaas siis ihan siitä, että mä luin neljätoista vuotiaaks melkein pelkkää fantasiaa. HP:t kai neljään kertaan, Twilightit kertaalleen, Bree Tannerin lyhyt elämä niin useesti etten jaksa edes laskea. Ja siien sitte päälle paljo David & Leigt Edingsin tuotantoa, paljo velhoja, noitia, keijuja, velhoja, vampyyrejä, noitia ja vähän vielä velhoja.
Sitte mä löysin tälläsen puol-scifin. Artemis Fowlit ekana (Neki on tullu luettua jokainen osa vähintään kadesti, eka osa kai neljästi tai viidesti ;)) Ja vähän myöhemmin nälkäpelit.
Ja koska isi on ollut koko ikänsä vannoutunut scifin kkannattaja, niin se yritti tasasin väliajoin aivopestä mut lukemaan scifiä, mutta koko avaruushomma ei vaan ihan auennu mulle. Mä en tajunnu mitä kiinostavaa ensinnäkään on kirjassa joka siottuu TULEVAISUUTEEN! Äärettömän tylsä ajatus. Musta oli paljo hauskempaa lukee historiallisia juttuja.
No, sitte mä näin muutama kesä takaperin Star Warsin kuudennen osan ja tulin siihen tulokseen, että muuten scifi on kyllä tosi mälsää, mutta tosta mä haluun nähä ne muutki osat!
Halusin ja halusin, en oo vieläkään nähny niitä ;)
No, joka tapauksessa. Samalla ku Scifi hivuttautu tolla tavalla salakavalasti mun elämään Doctor Who iski toiselta laidalta. Mä nimittäin näin telkkarista sen osan jossa se slithreen-eukko oli viimosen kerran. En oikein pitäny siitä. En tajunnu mitään ja se oli muutenki tosi outoo... "Okei, siis toi nainen onki hirviö... Miks imeessä tuolla on tollanen skeittilauta täynnä johtoja!? Eks noista puhelinkopista lentelevistä säteistä ois vonut tehä vähän fiksumman näkösiä? Toi nainennhan alkaa olla jo ihan hyvä tyyppi! Aha... Ny se on taas pahis. Miks sillä on tollanen käsi!? Ja mikä ihme toi valkonen valo on joka tulee tuolta ton tosi oudon ja sekavan kojeen alta? Ja mistä IHMEESTÄ noi höpöttää?" Ei ehkä maailman paras jakso alottaa. ;)
Sen jälkeen meni jonkin verran aikaa ja sitte mä näin Daleks take Manhaatanin ekan osan. En enää ees muista, tajusinko noiden kahden ees olevan samaa sarjaa, mutta myös toi Daleks take manattama oli musta aika karmee. Se aiheutti mulle ikuisen trauman possuihmisä kohtaan ;D (Nimimerkillä, olen vakavasti traumatisoitunut myös pupuihmisten osalta, kiitos yden piirretyn, jota katsoin pienenä ja jossa poka jäi leikikkuupuimurin alle pupun kanssa. Lääkäri onneks kipsas sen palaset takas kokoon, mutta site se oliki sekottanu ne sen pupun palasiin ja... Okei, okei. Ehkä koitan pysyy asiassa ;)) Daleks take Manhattanissa mä en siis edellenkään tajunnu paljoakaan vaikka isi yrittiki pitäää mut tapatumien tasalla selittämällä siitä, että dalekit on Tohtorin arkkivihollisia, sun muuta, mutta ongelma oli siinä, että mä en tainnu edes tajuta, kuka niistä on Tohtori!
Tähän pisteeseen oltiin siis päästy viime keväänä ku meille sitte tuli netflix ja isi löysi sieltä kaikki lapsuutensa ja nuoruutensa scifisarjat. Ekana se näytti mulle ja mun pikkusiskoilleni Red Dwarfia ja me oltiin siien pitkään ihan koukussa, kunnes mun lempihenkilö häipppäs ja se kiinnostus vähän niinku lopahti. No, sitten isi alko näyttään Doctor Whota. Toinen pikkusiskoni ei niistä niin kamalasti innostunu joten isi näytti meille kaelle muulle sen ekan osan Hörökorvan ajoilta ja meidät oli myyty. Oli pakko kattoo toka osa heti perään. Kolmaski me oltais katottu, mutta siiinä vaiheessa kello alko tulla niin paljo, että me päätettiin: Eläviä kuolleita?! Ei kiitos tähän aikaan illasta, ja seuraavana pävivänä me sitte jatkettiin kattomista kolmannenki sisaren voimin.
Me oltiin kaikki kolme tään sarjaan ihan kuokussa. Me katottiin kai kolme tuotantokautta ennen ku niitä alko pyöriin telkkarista ja sit katottiin niitä päällekkäin ja oltiin koko ajan ihan sekasin missä tapahtuu mitäki. Oliks viimejaksissa Donna vai Amy? Oliks Dalekeita netflixissä vai telkkarissa? Aluks me ei katottu telkkarista läheskään kaikkia jaksoja ku me ajateltiin näkevämme ne kumminki netfixistä, ja tämän takia multa on menny kuudes tuotantokausi ihan ohi, ku sitä ei sitte löytynykkään :(
Me taidettiin olla netflixissä viidennen tuotantokauden alussa siinä vaieessa, ku jaksojen näyttö telkkarista loppu ja sitte siinä vaiheessa myös meiän kattomistati hiipu, ku toisen pikkusiskoni innostus alko hiipua ja me oltiin päätetty katsovamme niitä kolmisin niin ettei kukaan tipu kelkasta, joten vitoskauden joulupessu me saatiin katottua vasta suunnilleen viikko sitten. Mä en osaa sanoa oliks tää sarja mulla alunperinkään sen suurempana fanittamisen kohteena ku HP:t, mutta mikäli se ei ollu (Mitä kyllä suuresti epäilen) niin täysin peruuuttamattomasti se vei mut mukanaan siinä vaiheessa, ku mä löysin tän ns. kommenttipalstan, joka taitaa olla tätä nykyä vähän kaikkea muutakin, ja tän seurauksena kuolleen chatin!
Huh... Ei yllä teijän romaanien tasollle, mutta siinä meni silti monta tuntia ;D
Toivottavasti teksti ei ollu ian järkyn sekavaa ja toivottavasti kukaan ei pitkästyny kuoliaaks sitä lukiessaan ;D
– Bad Beans (ei varmistettu)