tervetuloa vaan Torsti jätän-numerot-pois-koska-hankalaa, ymmärrän jos meni aika lailla ohi moni spessun juttu, kun sen verran se kuitenki tukeutu aikasempiin....*köh*
mutta, nyt katoin spessun uudestaan(lue:sadatta kertaa) vielä oikeen musiikkien kannalta, ja tulin tekemään niistä ah niin kiinnostavan (lue:jumalattoman kuolettavan tylsän) analyysin. :D
Ensinnäki alussa tulee "OUJEAMEGAMAHTAVA"-fiilis, kun Tardis lasketaan National Galleryn pihaan ja taustalla soi I Am The Doctorin metallisempi ja sähkösempi variaatio. Kun on heinäkuusta asti oltu ilman uusia DW-jaksoja, tulee vaan olo että ihanaa, Tohtori on täällä taas. Ja kun Ykstoista(rakas oma tohtorini, enkä muuten tykkää kun clara sanoo että "my doctor" XDD ongelmako?) hyppää alas roikkumasta Tardisin pohjassa, variaatio loppuu kivaan modulaationostatukseen, eli loppuduurisointu ei oo sama sävellaji kun muu vaan ylempi, jollon se tuntuu massiivisemmalta. (huh, jos sain yksityiskohdasta tän verran, odottakaas kun pääsen loppumusiikkiin XDD)
Kun kuvataan Aikasodan viimeisiä päiviä, taustalla on musiikki joka leimautu mun päässäni nimellä "The Last Day of Time War". Koska siltä se kuulostaa(ja näyttää), että tähän se loppuu, toivoa ei ole. Joka suunnasta tulee joku uhka, klarinetilla, tuuballa, ykkösviuluilla tai millä tahansa, mikään ei siellä sitä menoo kevennä. Ja niinhän se oli, koska gallifreyläisillä ei toivoo ollut, dalekit oli vallannu Arcadian ja joka puolella kaikuu "EXTERMINATE" ja "seek, locate, destroy". Mutta sitten, MUTTA SITTEN, 8.5 (eli hurtta ;)) tulee Tardisilla läpi dalekien rintaman, ja SIINÄ KOHTAA epätoivosen The Last Day of Time Warin päälle puskee taas sama ihana I Am The Doctor, joka on sellanen voimallinen ja toiveikas, että vielä on jotain tehtävissä. Eli epätoivo ja uhka, jonka päälle syöksyy toivo ja toimeliaisuus.
Sitten tulee koko spessun toiseks vaikuttavin musiikkikohta. Kun 8.5 kävelee erämaassa, yksinään, "miles and miles and miles, I could hear you. No more." ja miettii Aikasotaa ja sitä onko valmis tuhoomaan Gallifreyn, taustalla on hiljanen viulumatto, johon tulee sävyjä voimakkuuksilla ja eri soittimilla. Kokonaisuutena se pyyhkii pään tyhjäks, jättää kaikumaan sellaseen kajahtaneeseen tilaan ja laittaa pidättelemään hengitystä. "No more." Se kuvaa 8.5 päätöstä, yksinäisyyttä ja sitä ettei oo vaihtoehtoja. "No more." Kiitos Murray Goldille joka onnistu tässä, se on aivan skaron upee kohta (tosin skaro ei oo missään määrin upee).
Tykkäsin ylipäätään myös Bad Wolf-Momentin ja 8.5:n kohtauksesta siellä ladossa. Billie Piperin uskomaton roolisuoritus oli nannaa(xD), se oli ihan järmyn upeesti näytelty. Kaikki ne kun se puhu "itelleen" vaikkapa sen "I chose a face from your past...or is it from future? I believe my name is.....Rose Tyler, No. Yes. No, sorry, in this form I'm called....the Bad Wolf." Se oli yks mielenkiintosimmista kohdista.
Kun 8.5 miettii, "How many children on Gallifrey?", soi hiljanen, viaton, haikee musiikki. Lasten naurua, surullista rimputtelua ksylofonilla, marimballa ja jousilla. Melkein epäonnistuminen, MUTTA koska sen koko "No more"-kohdan vääristyneisyys ja epätodellisuus ulottuu siihen asti, se onkin melko hyvä.
Sitten on aika sisäisen fangirlin kirkua ilosta, kun tajuaa, että mennään Kympin luo 1500-luvun Englantiin. Mutta mullapa se ei kirkunu Kympin takia, vaan koska kohtauksen alottaa Martha's Themen variaatio!!! Huomasin sen vasta kolmannella kattomiskerralla, ja taas, kiitos sille joka suunnitteli musiikit ja niitten kohdat! Kaikki mun suosikit, vaikkei näy syytä. (lisää tuolla alempana jossa huudan tosissaan xD)
Sitten tulee spesiaalin neljänneks paras kohta. Kun Ykstoista ja Kymppi kohtaa, kaikki se sanailu!! :DD just fantastic. molto bene. brilliant. Ja vielä kun 8.5 liittyy mukaan, niin ei voi kestää. :D kaikki se sand shoes- ja screwdriver-irvailu <39 ja taustalla orkestraalivatkutus ;)
Sitten seuraa monta eri loistavaa kohtaa ja loistavaa variaatiota enimmäkseen I am the Doctorista, mutta hypätään niitten yli.;)
Sitten, spessun kolmanneks paras kohta musiikin kannalta ja muutenkin!! :D KUN KAIKKI KOLME TOHTORIA ON SIELLÄ MAALAUKSESSA JA TULEE ULOS. MOLTO BENE!!! :DDDD ihan parasta....ja taustalla mikäs muu kuin YKS PARHAISTA VARIAATIOISTA FROM I AM THE DOCTOR :DDD se on ihan jumalattoman hyvä kohta, huusin kun näin ekaa kertaa ja huudan vieläkin. :'D ja kun Gallifreyllä soi joku varotussireeni, vähän pommihälytyksen kuulonen, niin se alkaa I am the Doctorin toonikasta ja menee pari oktaavia alas, päättyy siellä taas sävellajin johtosäveleen alaoktaaveissa. OH YOU, YOU FREAKING GENIUSES, I LOVE DAT!! :D muutenkin, ihan paras kohta, fangirlauksella ei rajaa kun Tohtorit sanoo peräkkäin ne sanat "Hello. I'm the Doctor. Sorry about the dalek." :DD
Sitten lähestytään jo huippukohtia, vuorossa siis kyynelet silmiin tuova kohtaus ladossa the Momentin kera.
Kun Bad Wolf-Moment kertoo 8.5:lle siitä, kuinka Tardiksen "suihke ja murina" tuo lohtua joka puolella myös eksyneimmille, tulee tippa silmään. En tiiä miks, mutta sydämmeen ottaa. Varsinkin kun sitten 11 ja 10 tulee sinne, ja Tardiksen ääni kuuluu. Beautiful.
Ja siinä kohtaa tykkään, kun 11 sanoo "This time you don't have to do it alone." ja sekä Kymppiä että Yhtätoista kuvataan kerrallaan lähikuvassa. Molemmilla on naamallaan sellanen serious face mitä ne käyttää näytellessään, nähty molemmilla lukuisissa jaksoissa. Sellanen vähän surullinen. Tuli vaan olo että "HA! toi on toi naama!" ja molemmista ihan instatly ja automaattisesti. :D
JA PARAS KOHTA, SEKÄ musiikillisesti ETTÄ muutenkin koska KAIKKI TOHTORIT TULEE!!!! Ja siinä kohtaa moni pyörtyy fangirlauksestaan, kun kaikki ihanat Tohtorit näkyy peräjälkeen... Täydelliseks kohtauksen tekee se, että taustalla soi ihan alkuperänen, mahtava, orkesterivoittonen versio mistä muustakaan kun I AM THE DOCTORISTA!!!! :DDD alkuperäsessä d-mollissa, alkuperäsillä jousilla, aivan mahtavasti kun kaikki Tardisit lentää Gallifreyn ympärille. Ja kirsikkana kakun päällä oli "No sir, all thirteen." FANGIRLING :D + kiitokset siitä että oboesoolo oli poissa, koska obotit ei osaa virittää soittimiaan. :'D
Sitten, ei ehkä muille niin merkittävä, mutta se joka sinetöi spessun tuomion mun silmissä ehkä parhaaks ikinä, on kohtaus jossa 11 puhuu yksinään siitä kuinka vois jäädä vahtimaan maalausta museoon. Koska, taustalla soi - tättädädääääää - Wedding of River Song. Mun suosikkikappale DW:stä ikinä, forever, aina. Se on mulle kaikkein rakkain biisi, vaikka alkuperäsessä soundtrack-versiossa on se plot hole, musiikillinen juonen lopahtaminen, kun ensin nostatetaan, oletus on että se moduloi tai lähtee huippukohtaan, mutta se sitten vaihtaakin vähän tyyliä ja jatkaa oudolla teemalla. No, ei siinä mitään, kun sen jälkeen nostatetaan uudestaan huippukohtaan, mutta jännitys laantuu.
JA ARVATKAAPAS MITÄ! Siinä spessussa ne oli JÄTTÄNY SEN PLOT HOLEN POIS!!! ELI, se tekee Wedding of River Songista just sellasen kappaleen minkä halusin kuulla, ei almost-perfectin vaan virheettömän perfectin.
Wedding of River Song on mysteeri, ihan kun River itse, ja tässä kohtauksessa se museonhoitaja. Se on kertoo mysteeristä, ehkä vähän ikävästä, tragediasta ja tavallaan toivosta. Eli sopii aika lailla kohtaukseen, jossa Tohtori kaipaa kotiin mutta tietää sen olevan siellä jossain, ja vielä mystinen museonhoitaja tulee kertomaan että "Gallifrey falls no more." :') feels.
Ja loppuun päräytetään jälleen alkuperänen versio I am the Doctorista, ja kaikki Tohtorit yhtä aikaa kuvassa. Täydellistä fanien hullulle sekoomiselle ja koko jakson upeudelle.
Kiitos, kiitos spessun musiikeista ja erityisesti Wedding of River Songista. Kiitos. :')
Jos luit tänne asti, mä kunnioitan sua, koska mahto olla tylsä lukukokemus. ;)
keskiviikkona 27.11.2013
HELLOOOO STONEHENGE :DD
tervetuloa vaan Torsti jätän-numerot-pois-koska-hankalaa, ymmärrän jos meni aika lailla ohi moni spessun juttu, kun sen verran se kuitenki tukeutu aikasempiin....*köh*
mutta, nyt katoin spessun uudestaan(lue:sadatta kertaa) vielä oikeen musiikkien kannalta, ja tulin tekemään niistä ah niin kiinnostavan (lue:jumalattoman kuolettavan tylsän) analyysin. :D
Ensinnäki alussa tulee "OUJEAMEGAMAHTAVA"-fiilis, kun Tardis lasketaan National Galleryn pihaan ja taustalla soi I Am The Doctorin metallisempi ja sähkösempi variaatio. Kun on heinäkuusta asti oltu ilman uusia DW-jaksoja, tulee vaan olo että ihanaa, Tohtori on täällä taas. Ja kun Ykstoista(rakas oma tohtorini, enkä muuten tykkää kun clara sanoo että "my doctor" XDD ongelmako?) hyppää alas roikkumasta Tardisin pohjassa, variaatio loppuu kivaan modulaationostatukseen, eli loppuduurisointu ei oo sama sävellaji kun muu vaan ylempi, jollon se tuntuu massiivisemmalta. (huh, jos sain yksityiskohdasta tän verran, odottakaas kun pääsen loppumusiikkiin XDD)
Kun kuvataan Aikasodan viimeisiä päiviä, taustalla on musiikki joka leimautu mun päässäni nimellä "The Last Day of Time War". Koska siltä se kuulostaa(ja näyttää), että tähän se loppuu, toivoa ei ole. Joka suunnasta tulee joku uhka, klarinetilla, tuuballa, ykkösviuluilla tai millä tahansa, mikään ei siellä sitä menoo kevennä. Ja niinhän se oli, koska gallifreyläisillä ei toivoo ollut, dalekit oli vallannu Arcadian ja joka puolella kaikuu "EXTERMINATE" ja "seek, locate, destroy". Mutta sitten, MUTTA SITTEN, 8.5 (eli hurtta ;)) tulee Tardisilla läpi dalekien rintaman, ja SIINÄ KOHTAA epätoivosen The Last Day of Time Warin päälle puskee taas sama ihana I Am The Doctor, joka on sellanen voimallinen ja toiveikas, että vielä on jotain tehtävissä. Eli epätoivo ja uhka, jonka päälle syöksyy toivo ja toimeliaisuus.
Sitten tulee koko spessun toiseks vaikuttavin musiikkikohta. Kun 8.5 kävelee erämaassa, yksinään, "miles and miles and miles, I could hear you. No more." ja miettii Aikasotaa ja sitä onko valmis tuhoomaan Gallifreyn, taustalla on hiljanen viulumatto, johon tulee sävyjä voimakkuuksilla ja eri soittimilla. Kokonaisuutena se pyyhkii pään tyhjäks, jättää kaikumaan sellaseen kajahtaneeseen tilaan ja laittaa pidättelemään hengitystä. "No more." Se kuvaa 8.5 päätöstä, yksinäisyyttä ja sitä ettei oo vaihtoehtoja. "No more." Kiitos Murray Goldille joka onnistu tässä, se on aivan skaron upee kohta (tosin skaro ei oo missään määrin upee).
Tykkäsin ylipäätään myös Bad Wolf-Momentin ja 8.5:n kohtauksesta siellä ladossa. Billie Piperin uskomaton roolisuoritus oli nannaa(xD), se oli ihan järmyn upeesti näytelty. Kaikki ne kun se puhu "itelleen" vaikkapa sen "I chose a face from your past...or is it from future? I believe my name is.....Rose Tyler, No. Yes. No, sorry, in this form I'm called....the Bad Wolf." Se oli yks mielenkiintosimmista kohdista.
Kun 8.5 miettii, "How many children on Gallifrey?", soi hiljanen, viaton, haikee musiikki. Lasten naurua, surullista rimputtelua ksylofonilla, marimballa ja jousilla. Melkein epäonnistuminen, MUTTA koska sen koko "No more"-kohdan vääristyneisyys ja epätodellisuus ulottuu siihen asti, se onkin melko hyvä.
Sitten on aika sisäisen fangirlin kirkua ilosta, kun tajuaa, että mennään Kympin luo 1500-luvun Englantiin. Mutta mullapa se ei kirkunu Kympin takia, vaan koska kohtauksen alottaa Martha's Themen variaatio!!! Huomasin sen vasta kolmannella kattomiskerralla, ja taas, kiitos sille joka suunnitteli musiikit ja niitten kohdat! Kaikki mun suosikit, vaikkei näy syytä. (lisää tuolla alempana jossa huudan tosissaan xD)
Sitten tulee spesiaalin neljänneks paras kohta. Kun Ykstoista ja Kymppi kohtaa, kaikki se sanailu!! :DD just fantastic. molto bene. brilliant. Ja vielä kun 8.5 liittyy mukaan, niin ei voi kestää. :D kaikki se sand shoes- ja screwdriver-irvailu <39 ja taustalla orkestraalivatkutus ;)
Sitten seuraa monta eri loistavaa kohtaa ja loistavaa variaatiota enimmäkseen I am the Doctorista, mutta hypätään niitten yli.;)
Sitten, spessun kolmanneks paras kohta musiikin kannalta ja muutenkin!! :D KUN KAIKKI KOLME TOHTORIA ON SIELLÄ MAALAUKSESSA JA TULEE ULOS. MOLTO BENE!!! :DDDD ihan parasta....ja taustalla mikäs muu kuin YKS PARHAISTA VARIAATIOISTA FROM I AM THE DOCTOR :DDD se on ihan jumalattoman hyvä kohta, huusin kun näin ekaa kertaa ja huudan vieläkin. :'D ja kun Gallifreyllä soi joku varotussireeni, vähän pommihälytyksen kuulonen, niin se alkaa I am the Doctorin toonikasta ja menee pari oktaavia alas, päättyy siellä taas sävellajin johtosäveleen alaoktaaveissa. OH YOU, YOU FREAKING GENIUSES, I LOVE DAT!! :D muutenkin, ihan paras kohta, fangirlauksella ei rajaa kun Tohtorit sanoo peräkkäin ne sanat "Hello. I'm the Doctor. Sorry about the dalek." :DD
Sitten lähestytään jo huippukohtia, vuorossa siis kyynelet silmiin tuova kohtaus ladossa the Momentin kera.
Kun Bad Wolf-Moment kertoo 8.5:lle siitä, kuinka Tardiksen "suihke ja murina" tuo lohtua joka puolella myös eksyneimmille, tulee tippa silmään. En tiiä miks, mutta sydämmeen ottaa. Varsinkin kun sitten 11 ja 10 tulee sinne, ja Tardiksen ääni kuuluu. Beautiful.
Ja siinä kohtaa tykkään, kun 11 sanoo "This time you don't have to do it alone." ja sekä Kymppiä että Yhtätoista kuvataan kerrallaan lähikuvassa. Molemmilla on naamallaan sellanen serious face mitä ne käyttää näytellessään, nähty molemmilla lukuisissa jaksoissa. Sellanen vähän surullinen. Tuli vaan olo että "HA! toi on toi naama!" ja molemmista ihan instatly ja automaattisesti. :D
JA PARAS KOHTA, SEKÄ musiikillisesti ETTÄ muutenkin koska KAIKKI TOHTORIT TULEE!!!! Ja siinä kohtaa moni pyörtyy fangirlauksestaan, kun kaikki ihanat Tohtorit näkyy peräjälkeen... Täydelliseks kohtauksen tekee se, että taustalla soi ihan alkuperänen, mahtava, orkesterivoittonen versio mistä muustakaan kun I AM THE DOCTORISTA!!!! :DDD alkuperäsessä d-mollissa, alkuperäsillä jousilla, aivan mahtavasti kun kaikki Tardisit lentää Gallifreyn ympärille. Ja kirsikkana kakun päällä oli "No sir, all thirteen." FANGIRLING :D + kiitokset siitä että oboesoolo oli poissa, koska obotit ei osaa virittää soittimiaan. :'D
Sitten, ei ehkä muille niin merkittävä, mutta se joka sinetöi spessun tuomion mun silmissä ehkä parhaaks ikinä, on kohtaus jossa 11 puhuu yksinään siitä kuinka vois jäädä vahtimaan maalausta museoon. Koska, taustalla soi - tättädädääääää - Wedding of River Song. Mun suosikkikappale DW:stä ikinä, forever, aina. Se on mulle kaikkein rakkain biisi, vaikka alkuperäsessä soundtrack-versiossa on se plot hole, musiikillinen juonen lopahtaminen, kun ensin nostatetaan, oletus on että se moduloi tai lähtee huippukohtaan, mutta se sitten vaihtaakin vähän tyyliä ja jatkaa oudolla teemalla. No, ei siinä mitään, kun sen jälkeen nostatetaan uudestaan huippukohtaan, mutta jännitys laantuu.
JA ARVATKAAPAS MITÄ! Siinä spessussa ne oli JÄTTÄNY SEN PLOT HOLEN POIS!!! ELI, se tekee Wedding of River Songista just sellasen kappaleen minkä halusin kuulla, ei almost-perfectin vaan virheettömän perfectin.
Wedding of River Song on mysteeri, ihan kun River itse, ja tässä kohtauksessa se museonhoitaja. Se on kertoo mysteeristä, ehkä vähän ikävästä, tragediasta ja tavallaan toivosta. Eli sopii aika lailla kohtaukseen, jossa Tohtori kaipaa kotiin mutta tietää sen olevan siellä jossain, ja vielä mystinen museonhoitaja tulee kertomaan että "Gallifrey falls no more." :') feels.
Ja loppuun päräytetään jälleen alkuperänen versio I am the Doctorista, ja kaikki Tohtorit yhtä aikaa kuvassa. Täydellistä fanien hullulle sekoomiselle ja koko jakson upeudelle.
Kiitos, kiitos spessun musiikeista ja erityisesti Wedding of River Songista. Kiitos. :')
Jos luit tänne asti, mä kunnioitan sua, koska mahto olla tylsä lukukokemus. ;)
– Wibbly Wobbly Timey Wimey (ei varmistettu)