maanantaina 24.06.2013

Edelliset kysyjät ovat ihan asiallisesti vaatineet vastausta kysymyksiinsä. Luetaanpas hivenen yhdenvertaisuuslakia:

"Ketään ei saa syrjiä iän, etnisen tai kansallisen alkuperän, kansalaisuuden, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden, sukupuolisen suuntautumisen tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella."

Ehkä meissä jokaisessa asuu pieni Espoon "kaitaalainen", myös YLE:ssä.YLE tosin vetoaa epäilemättä yhdenvertaisuuslain seiskapykälän kolmoskohtaan, jossa on kysymys oikeuttamisperusteesta asettaa eri ikäiset erilaiseen asemaan:

"laissa tarkoitettuna syrjintänä ei pidetä ikään perustuvaa erilaista kohtelua silloin kun sillä on objektiivisesti ja asianmukaisesti perusteltu työllisyyspoliittinen taikka työmarkkinoita tai ammatillista koulutusta koskeva tai muu näihin rinnastettava oikeutettu tavoite tai kun erilainen kohtelu johtuu sosiaaliturvajärjestelmien eläke- tai työkyvyttömyysetuuksien saamisedellytykseksi vahvistetuista ikärajoista."

Objektiiviset ja asianmukaiset perustelut esiin! Hakuilmoituksessa ei valitettavasti näitä näy, sillä energisyys, uudet ideat, innokkuus, laatikon ulkopuolelta ajattelu tai vaikkapa aktiivisuus sosiaalisessa mediassa ei suinkaan tyhjenny alle 35-vuotiaiden ihmisten ominaispiirteeksi.

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
CAPTCHA
Tällä estetään häirikköviestit.

Muualla Yle.fi:ssä