tiistaina 03.09.2013

Derrick,

olen aivan samaa mieltä siitä, että on harmillista kun krimejä ei ole saatu Areenaan. Nykyään nettioikeuksista neuvotellaan kyllä lähtökohtaisesti aina, mutta erityisesti monissa saksalaisissa sarjoissa on melkoisia rajoituksia musiikin yms. oikeuksien suhteen. Ohjelmahankkijoiden ammattitaidosta ei asia jää kiinni.

Areena kehitetään koko ajan, enkä nykyiselläänkään sitä ontuvaksi kutsuisi. Kuten itsekin toteat, kyseessä ei ole arkistoiva palvelu, ja aivan sama käytäntö rajoitetusta katseluajasta koskee myös muiden yhtiöiden nettitelevisioita.

Se, että tarkoituksella jättäisimme näyttämättä tai lopettaisimme pidettyjä ohjelmia, ei tietenkään pidä paikkaansa. Päätavoite ovat ilman muuta kiinnostavat sisällöt, jotka löytävät yleisönsä.

Jokaisella tarinalla ja sarjalla on kuitenkin elinkaarensa, ja usein vieläpä sellaiset ohjelmat, joihin eniten jatkoa toivotaan, ovat tekijöidenkin mielestä parempia sellaisenaan - eheinä kokonaisuuksina, joita ei ole pilattu venyttämälä. Kuten vaikka Maalaiskomedia ja Pirunpelto.

Mutta vaikkapa Uuden päivän jatko ei perustu päähänpistoon, vaan siihen, että se on vakiinnuttanut paikkansa erityisesti nuorten yleisöjen parissa, ja perjantaisin ennakkoon julkaistu jakso on jatkuvasti Areenan toivotuimpia ja katsotuimpia.

Tuo pääkaupunkiseudun Helmet-palvelu on toki mainio idea, mutta tarjoaa ilmeisesti ainakin aluksi vain pienten ja itsenäisten tuottajien elokuvia. Sarjoista en ole kuullut mitään, mutta mikäli krimeihin tai vastaaviin viittaat, aivan samanlaisten tekijänoikeuksien kanssa senkin palvelun ylläpitäjät painiskelisivat kuin mekin.

Miika / TV2

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
CAPTCHA
Tällä estetään häirikköviestit.

Muualla Yle.fi:ssä