Pakko tanssia -formaatti Kakkoselle

Ajankohtaista

Pakko tanssia -formaatti Kakkoselle

Julkaistu tiistaina 09.10.2012

Kaikenikäiset, kaikki tyylit, kaikki kokoonpanot- ilmoittaudu koetansseihin!

Pakko tanssia (Got to Dance) on Isossa-Britanniassa vuonna 2009 alkanut tv-formaatti, josta on käynnistymässä kotimaassaan jo neljäs tuotantokausi. Keväällä 2013 sarja saapuu Suomeen. Kymmenosainen suurtuotanto nähdään Kakkosella lauantai-iltaisin maaliskuun alusta lähtien.

Pakko tanssia etsii Suomen parasta tanssiesitystä. Kisaan voivat osallistua kaikenikäiset tanssijat haluamallaan tanssityylillä. Ohjelma on avoin kaikille kokoonpanoille soolotanssijoista isoihin tanssiryhmiin. Pääpalkinto kilpailussa on 30.000 euroa.

Pakko tanssia esittelee eri tanssilajien huiput. Kilpailijat pysyvät koko kisan ajan oman tanssityylinsä piirissä, omalla vahvuusalueellaan.

Interaktiivisuus on merkittävä osa Pakko tanssia -kokonaisuutta. Sosiaalisessa mediassa voi kommentoida tanssiesityksiä, ja juontajat käyvät läpi online-kommentteja live-ohjelmissa tuoreeltaan.

Kilpailun suorista semifinaaleista lähtien katsojat päättävät yleisöäänestyksillä, ketkä pääsevät jatkoon ja kenen tanssiesitys on lopullinen voittaja.

Pakko tanssia -tuomarit ovat eri tanssilajien ehdotonta eliittiä – rautaisia ammattilaisia, jotka pyrkivät palautteellaan ja esimerkillään tukemaan kilpailijoita, kehumaan näiden parhaita puolia, sekä kannustamaan osallistujia kehittymään entisestään.

Ohjelman juontavat kaksi koko kansan tuntemaa ammattijuontajaa. He toimivat katsojan ja ammattituomariston välisenä tulkkina, mutta antavat myös oman palautteensa ja tukensa kilpailuun osallistuville. Tuomarit ja juontajat julkistetaan myöhemmin.

Sarjan kuvaukset alkavat tammikuussa, jolloin pidetään koe-esiintymiset Helsingissä, Tampereella ja Kuopiossa.

Tuotanto: Metronome Film & Television Oy.

Pakko tanssia -sarjan kotisivut

Kommentit

maanantaina 15.10.2012

kuinka monta pääsee semifinaaliin? Olisiko tässä mahdollisuus todellsilla taitajilla päästäparemmin mukaan kuin pellemäisessä TanssiiTähtienKanssa formaatissa-

maanantaina 15.10.2012

Valitettavasti emme voi kertoa vielä tässä vaiheessa ohjelman sisällöstä ja kilpailun kulusta tarkemmin. Kannattaa seurata ohjelman infosivua, jolle päivitetään uutta tietoa sitä mukaa kun asiat täsmentyvät!

Miika Jalonen / TV2:n verkkotoimittaja

perjantaina 19.10.2012

Miten pitkä koe tanssin tulisi olla?
Jos pääsee jatkoon pitääkö itse suunnitella koreografiat?

perjantaina 19.10.2012

Pitääkö tanssijan olla kokenut vai kelpaako sellainen joka on katsonut tanssi-videoita youtubesta ja tanssinut kotonaan...??monennes päivä ohjelma alkaa...kerkeekö vielä ilmoittautua :)))??

lauantaina 20.10.2012

Koe-esiintymiset ovat tammikuussa, joten ilmoittautumisaikaa on vielä reilusti jäljellä. Toki kokemuksesta on apua, mutta kuten ohjelman nimessäkin sanotaan, tärkeintä on pakko tanssia!

Koetanssin pituudesta ei ole annettu tarkempia ohjeita, mutta selvitän, voiko asiasta kertoa jotain enemmän.

Koreografioihin liittyvä sitaatti ohjelman kotisivuilta: "Kukin esiintyjä ja ryhmä vastaa itse ohjelmassa esittämistään koreografioista. Ryhmillä voi olla myös ulkopuolinen valmentaja tai koreografi".

Miika / TV2

sunnuntaina 21.10.2012

Risto-Matti Ratia vetää tässä miljoonakisassa voiton.

maanantaina 22.10.2012

Koetanssiesityksen kesto on sittenkin määritelty ja sen myötä tieto on toki mukana myös ilmoittautumislomakkeessa. Maksimikesto on 1 min. 30 sek.

Miika / TV2

sunnuntaina 28.10.2012

Kuka maksaa palkintorahat? Eikai tätä kustanneta yle-verolla?

maanantaina 29.10.2012

Pakko tanssia on kilpailuohjelma, jossa kilpailijat tekevät kuukausien ajan valtavasti töitä menestymisensä eteen. Kaikissa kansainvälisissä kilpailuformaateissa kilpailijoiden pitkäaikainen ponnistelu palkitaan lopussa isolla pääpalkinnolla.

Pakko tanssia -ohjelmassa palkinto on kuitenkin varsin maltillinen, ja se on osa ohjelman kokonaiskustannuksia muodostaen siitä summasta vain pienen osan. Palkinnon maksaa voittajalle ohjelman tuotantoyhtiö Metronome Film & Television Oy. Voittaja maksaa itse verot palkinnosta.

Yle taas maksaa tilaamansa ohjelmat yksityisille tuotantoyhtiöille omasta budjetistaan. Vielä tänä vuonna Yle saa rahoituksensa tv-maksuista, ja ensi vuoden alusta verosta. Siltä osin vastaus kysymykseen on kyllä.

Miika / TV2

tiistaina 27.11.2012

tuleeko koetanssit televisioon?

tiistaina 27.11.2012

Eivät kokonaisuudessaan, mutta ne kuvataan kyllä ja osia näytetään myös ruudussa.

Miika / TV2

tiistaina 27.11.2012

onko koetansseissa yleisöä?

keskiviikkona 02.01.2013

Aha. Just. Niinkuin näitä tanssi ja lauluohjelmia meillä ei ole tullut vähintään kahdelta kanavalta, joka ikinen päivä tässä jo noin vuoden ajan jo?

Jepajep. Hyvin käytätte taas näitäkin rahoja mitkä vasten tahtoamme meiltä olette ottaneet.

keskiviikkona 27.02.2013

Tämä alkaa siis klo. 20.30, mutta mihin aikaan loppuu?


Muualla Yle.fi:ssä