Sydänmailla jälleen!

Juttuarkisto

Sydänmailla jälleen!

Julkaistu tiistaina 02.02.2010

YLE Kuvapalvelu

 

Päivitys 18.11.: Esitämme neljännen Sydänmailla-kauden kesällä 2011
 

Sarja on tauolla ja jatkuu 3.4.

 

Laura Brooken kirjoihin perustuva kanadalaissarja Sydänmailla (Heartland) palaa Kakkoselle 7. helmikuuta.

Ensin sunnuntai-iltapäivissä uusitaan viime kesänä nähty ensimmäinen tuotantokausi ja 6. kesäkuuta alkaen on vuorossa Kanadassa ensiesityksensä 2008-09 saanut toinen kausi. YLE on tehnyt sopimuksen myös sarjan kolmannesta kaudesta.

Sydänmailla seuraa Flemingin perheen elämää Heartlandin hevostilalla kuvitteellisessa Hudsonin kaupungissa Kalliovuorten syleilyssä. Sarjan keskeisinä hahmoina ovat sisarukset Amy (Amber Marshall) ja Lou (Michelle Morgan), sekä heidän isoisänsä Jack (Shaun Johnston).

Heartlandillä on aina ollut erityinen tehtävä: parantaa hevosia ja etsiä laiminlyödyille eläimille uusia koteja. Hevostila on ollut Flemingeillä sukupolvien ajan, mutta nyt velkoja on niin paljon, että perhe on vaarassa menettää tilan.

Sarja alkaa dramaattisesti, kun tilaa pyörittävä tyttöjen äiti Marion yllättäen kuolee onnettomuudessa. Sisarista vanhempi, 25-vuotias Lou on tehnyt menestyksekästä uraa New Yorkissa ja palaa nyt vastentahtoisesti kotiin tukeakseen perhettään ja myös selvittääkseen tilan taloudellisen tilanteen.

Pian ilmenee, ettei Loun toivoma pikainen paluu entiseen elämään New Yorkissa ole mahdollista. Hänen tunteensa ovat ristiriitaisia: toisaalta perhe ja juuret pitävät Heartlandissä, toisaalta ura ja rakkaus houkuttelisivat Manhattanille.

15-vuotias Amy puolestaan on aina tullut toimeen paremmin hevosten kuin ihmisten kanssa. Äitinsä kuoltua Amy havaitsee perineensä tämän hevoskuiskaajan kyvyt. Hänelle tärkeintä on säilyttää tila pelastuspaikkana hevosille – vaikkei se Loun laskelmien mukaan olisikaan kannattavaa.

Jackin tehtäväksi jää lähinnä pitää tytöt väleissä keskenään. Hevostilan hoitaminen ei ole helppoa ja pian Flemingit toteavat, että perheen on pidettävä yhtä, mikäli haluavat selvitä näistä vaikeuksista...

Asiasanat:

Kommentit

tiistaina 09.03.2010

Moi!
Mä tykkään lukee sydänmaillakirjoja joten ois kiva nähä myös jaksot.
Eikö tätä ohjelmaa vois laittaa areenaan??
Jos ei ni mistä muualta vois nähdä kokonaisia jaksoja??
Jos joku tietää nin vois pistää linkin.
Koska alkaa jaksoja taas tulemaan TV:stä??

keskiviikkona 10.03.2010

Seuraava osa tulee 4. huhtikuuta. Areenaan sarjaa ei valitettavasti saada, koska sen hankintasopimuksessa ei ole nettioikeuksia.

Miika Jalonen / TV2

maanantaina 05.04.2010

Moikka!

Tämä kysymys ei välttämättä ole tarkoitettu tähän osoitteeseen, mutta täältä ehkä saa jonkinlaisen suuntaa-antavan vastauksen. Kuka vastaa tämän sarjan julkaisusta dvd:llä? Onko se Yle, kanadalainen tuotantoyhtiö vai joku muu taho? Kenelle voi siis esittää julkaisutoiveita, tai kenen julkaisulistaa voi ruveta tuijottelemaan hyvien uutisten toivossa? Tämä sarja on nimittäin niin harvinaisen hyväntuulinen ja rauhallinen, että sitä katselisi mielellään enemmänkin.

perjantaina 30.04.2010

mika oliiks se youtube sivussto jos oli niit jaksoiXDXDXDXDXD

maanantaina 07.06.2010

Anonyymi// Pollux-hevoskerhossa alkaa ainakin ilmestyä elokuussa paketteihin Sydänmailla-dvd:t. En tiedä kuka julkasee, mutta tuon ainakin tiedän.

sunnuntaina 13.06.2010

Tuleeko sydänmailla jaksoja uusintana, kun missasin tämän päivän jakson?

tiistaina 15.06.2010

Uusinta tulee perjantaina klo 12.

MJ / TV2

sunnuntaina 20.06.2010

Sydänmailla-sarjassa on aivan mielettömän kauniita maisemia. Upeat vuoret ja muutenki kaunista luontoa. Sarjassa on kivoja juonikuvioita ja hyvät näyttelijät.

keskiviikkona 23.06.2010

Youtubessa näkee jaksot sekä nyt yritetään myös saada cbc:n sivujen videot auki kaikille, joku joskus puhui myös että jos saadaan tämä juttu läpi, niin tulisi myös tekstitykset erikielille valikoimalla ne valikosta, google translatea käyttäen.

Syksyllä tulevat videot tulevat myös myyntiin.

Tiesittekö, että talon sisällä ei ole oikeasti kuvattu mitään, vaan studiossa?

keskiviikkona 23.06.2010

Aijaa en tiennyt, että on kuvattu studiossa.

Olen katsonut Youtubesta kaikki jaksot kolmannen kauden loppuun saakka. Mikäli olen oikein käsittänyt sarja jatkuu Kanadassa 26.9.10 uusilla neljännen kauden jaksoilla. Mukava, että voi seurata sarjaa eteenpäin, kun jaksot tulevat Suomeen niin pitkällä viiveellä.

keskiviikkona 07.07.2010

Kyllä, olet aivan oikeassa. Youtubesta ne löytyvät aina yleensä tiistaina, mikäli vain käyttäjä nimeltä HeartlandX1X on ehtinyt töiltään ne ladata. Joskus saattaa kestää, mutta viikkoa kauemmin ei ole tarvinnut koskaan odottaa.

tiistaina 13.07.2010

Yle on parantanut hienosti sarjojen esitysty. Uusia ihania sarjoja on tullut =) Sydänmailla on aivan mahtava sarja, seurasin ekan kauden mutta en nähnyt toista kautta kun luulin että pelkät ekan kauden jaksot tulisivat. Toivoisin että yle parantaa tv ohjelmien mainostusta niin ei jää jaksoja katsomatta... Ja tekstityksessä on aika paljon ongelmia, myös tämän sarjan ja ainakin true bloodin kanssa, onko tätä mahdollista parantaa? Ongelma ei voi olla digiboksissa sillä nelonen ja kolmonen näyttää tekstityksen aivan normaalisti.

torstaina 15.07.2010

Nythän toinen kausi on vasta esitetty kuusi jaksoa 18 jaksosta, joten hyvin vielä ehtii sarjaa seurata. Sydänmailla on kyllä yks mun lempisarjoista Lentävien lääkärien ohella. Kiitos ihanasta sarjasta! Olisi kiva nähdä muitakin kanadalaisia sarjoja esim. Tuuli kääntyy?!

perjantaina 23.07.2010

Heippa! Koska aloitetaan kolmannen tuotantokauden esittäminen YLE:llä? Toivottavasti halloween jakso saadaan juuri ensi hallooweeniksi esitettyä!

perjantaina 23.07.2010

Olisi tosiaan kiva, jos myös kolmoskausi esitettäis Suomessa. Luulen kyllä, että menee ens vuoteen ennenkuin kolmoskausi näytetään.

maanantaina 26.07.2010

Kolmoskauden esittäminen alkaa 10. lokakuuta.

Ari Ihander / YLE

lauantaina 31.07.2010

Onpas mukava yllätys! En olisi uskonut, että näin pian jo nähdään kolmoskausikin. Suuret kiitokset siitä jo näin etukäteen.

maanantaina 02.08.2010

saako sydänmailla tuotantokaudet tilattua jostain dvd;inä ja suomeks tekstitettyinä ?

lauantaina 07.08.2010

Ne tulevat kauppoihin myyntiin nyt elokuussa. iso kiitos, että saadaan jo lokakuussa uudet jaksot jälleen pyörimään, eipähän olla ainakaan kaukana enään kanadalaisten aikataulusta ;)

sunnuntaina 08.08.2010

Moi. Näin viime kesänä 09 kaikki jaksot. Jatkuiko tämä ohjelma tänä kesänä? Jos jatkui olen missannut kaikki jaksot tältä kesältä. Tuleeko jatkoa tulevasuudessa?

sunnuntaina 08.08.2010

Tänään tulee 2. kauden kymmenes jakso klo 14.15. Kaikkiaan jaksoja on 18 tällä kaudella ja lokakuussa alkaa 3. kausi, jossa on myös 18 jaksoa.

sunnuntaina 08.08.2010

tää siis tulee syksyllä suomeen dvd:lle? eka kausi vaiko?

maanantaina 09.08.2010

Ei käsittääkseni ole tulossa Sydänmailla-dvd:tä suomeksi tekstitettynä.

tiistaina 10.08.2010

suomeksi tekstitettyinä tulee kauppoihin elokuussa ensimmäinen tuotantokausi.

lauantaina 14.08.2010

Ei löydy tietoa dvd:stä ainakaan Discshopista eikä Cdon.comista.

keskiviikkona 18.08.2010

Aivan mahtavaa että kolmas kausi tulee niin pian!!!
Kiitän! =)

keskiviikkona 18.08.2010

Kysyin Yleltä, että kauanko sarja jatkuu ja sain vastaukseksi, 9.1. asti. Ilmeisesti kolmoskautta ei nähdä kokonaan vai?

torstaina 19.08.2010

No nähdään, kun se kolmas alkaa 10. lokakuuta

maanantaina 23.08.2010

Niin mutta nähdäänkö kokonaan?

tiistaina 24.08.2010

Toki nähdään kokonaan, loppupään jaksoja ei vain vielä ole päivätty lähetyskaavioon.

MJ / TV2

maanantaina 30.08.2010

Nähdäänkö neljäs?

maanantaina 30.08.2010

Neljäs kausihan vasta alkaa Kanadassa neljän viikon kuluttua eli tuskin ainakaan heti kolmannen perään tulee tai eihän sitä tiedä.

tiistaina 31.08.2010

Neloskaudesta käydään parhaillaan neuvotteluja myyjän kanssa.

MJ / TV2

tiistaina 07.09.2010

Jesh, vaikka se on aika tylsän näköinen, mutta kyllä se tänne suomeen ostetaan vaikka hinnalla millä hyvänsä :D

tiistaina 07.09.2010

Mun mielestä Sydänmailla on tosi laadukas sarja. Se on kivasti erilainen, ku monet nykyajan roskasarjat. Siinä on ihanat maisemat ja mielenkiintosia juonikuvioita. Sarjaa kannattaa seurata useamman jakson ajan, että pääsee kunnolla mukaan sarjan tapahtumiin.

lauantaina 11.09.2010

Eipä ole vielä dvd:tä näkynyt. Liekö vaan kuvitelmaa.

sunnuntaina 12.09.2010

Niin kyllähän siitä jostain löytyis tietoa, jos olis dvd ilmestymässä eli ilmeisesti vaan perättömiä huhuja. Onneks jaksoja voi kattoa Youtubesta!

keskiviikkona 15.09.2010

Ilmeisesti juu näköjään perättömiä huhuja :( mutta onneksi Youtube on olemassa ja Polluxissa julkaistaan niitä DVD:itä :)

tiistaina 28.09.2010

Näyttääkö Yle myös sarjan neljännen kauden?

keskiviikkona 29.09.2010

Joku sanoi, että olisi ilmestymässä eka tuotantokausi suomeen, mutta pitääkö paikkansa?
Sarja pyörinyt jo sen verran kauan joten miksi ei kausia tullut suomeen jos kanadassa kaupataan 1 ja 2 kausia? Onkohan ilmestymässä sitten ollenkaan?

perjantaina 01.10.2010

Vaikuttaa siltä, että ei ole tulossa, kun missään ei ole tietoa asiasta.

sunnuntaina 03.10.2010

Tänään oli hyvä jakso. Onko kukaan katsonut Youtubesta neljännen kauden ekaa jaksoa?

keskiviikkona 06.10.2010

Minä olen kattonut jo 1 ja 2 jakson! Ja muuten, joku sanoi niitten näyttävän tylsältä; sitä se ei todellakaan ole!

torstaina 07.10.2010

Olen kans katsonut neloskauden ekan ja tokan jakson. Ihan hyvältä vaikuttaa, mutta jotenki pelottaa etukäteen, että sarja alkaa huonontua. Toivottavasti ei tuu huonoja juonikuvioita. Oon tykänny sarjasta just sen takia, että se on mukavasti erilainen, ku muut nykyajan sarjat. Luin jostain, että neloskaudella on taas häät, en tosin tiedän keiden häät. Onneks kuitenki kaikki päänäyttelijät on säilyny sarjassa, koska yleensä jos lähtee paljon keskeisiä näyttelijöitä pois niin sarjan taso laskee. Toivottavasti jatkossa näkyy myös kauniita Kalliovuorten maisemia!

lauantaina 09.10.2010

ärsyttää, jos ne dvd't tulee vaan polluxista eikä kauppoihin, ku mä en oo ainakaa polluxissa. >:(((( haluisin niin kovasti et ne tulis kauppoihin ;( huomenna tulee 3. tuotantokauden eka jakso! ((:

sunnuntaina 10.10.2010

On Sydänmailla niin hyvä sarja, että ehdottomasti kannattais myös Suomessa julkasta dvd:llä. Lähiviikkoina on tulossa yks tosi hyvä jakso, oliskohan ollu kolmoskauden nelosjakso (Miehen paras ystävä). Yks mun lempijakso sarjassa.

maanantaina 11.10.2010

Juu, se on hyvä jakso! Ja eiköhän kaikkien pitäisi tietää ketkä menevät naimisiin tuossa neljännessä tuotantokaudessa :D en nyt viittii spoilata tänne, mutta niin on tuolta kanadasta kuulunut huhuja.

tiistaina 12.10.2010

Katoin tänään neloskauden kolmannen jakson. Oli oikeen mielenkiintonen jakso. Onneks Amy ja Ty on ainaki vielä pysyny yhdessä. Tylsää, jos tulee jotain sellasta juonta, että erotaan ja sitte mennään taas yhteen edestakasi. Liian monessa sarjassa on nähty sellasta. Toivottavasti Sydänmailla on poikkeus.

keskiviikkona 13.10.2010

Saako Polluxista ostettua erikseen Sydänmailla -tuotantokausia?
Onko ne tulossa Anttilaan ja muualle myyntiin?

torstaina 14.10.2010

Eikö kukaan osaa lukea aiempia kommentteja, kun jatkuvasti kysellään noista dvd:istä. Ainakaan tällä hetkellä ei ole tiedossa, että Sydänmailla-dvd:itä olisi tulossa Suomeen kauppoihin.


Muualla Yle.fi:ssä