Rakkautta ja jälkikasvua: Viisi kautta Areenassa!

Juttuarkisto

Rakkautta ja jälkikasvua: Viisi kautta Areenassa!

Julkaistu perjantaina 20.09.2013

YLE Kuvapalvelu

Päivitys 7.4.2014: Olemme hankkineet monien toivomasta sarjasta sen kaikki viisi tuotantokautta, jotka tulevat katsottavaksi Yle Areenaan syyskuussa. Paketti pysyy netissä kolme kuukautta.

Suosikkisarja McLeodin tyttärien tuotantoyhtiö Southern Star vastaa myös draamakomediasta Rakkautta ja jälkikasvua (Offspring, 2010- ).

Sarjan keskushenkilö ja kertojahahmo on kolmikymppinen naislääkäri Nina Proudman (Asher Keddie). Hiljattain eronnut Nina pyrkii tarmokkaasti kohti uutta alkua ja eroon entisestä.

Räjähdysaineiden parissa työskentelevä, luonteeltaankin tulinen ex-mies Brendan ei haluaisi päästää kuitenkaan irti. Tilanne mutkistuu entisestään, kun Ninan työpaikalle tulee uusi, komea lastenlääkäri Chris...

Tarinan edetessä tutustutaan myös Ninan huomattavan värikkääseen sukuun, jonka jäsenten elämissä on yhtä lailla eroja ja muita myllerryksiä.

Rakkautta ja jälkikasvua -sarjan toteutuksessa käytetään lineaarisen kerronnan ohella taukaumia, fantasiajaksoja ja animaatio-osuuksia.

Avauskauden ensiesitys Kakkosella 23.9. - 23.12.2013.

Teksti: Miika Jalonen

Asiasanat:

Kommentit

maanantaina 23.09.2013

Ihana ohjelma,kaikkea sitä elämässä voikin olla,oikeestikkin...

tiistaina 24.09.2013

Mukava, että tykkäsit!

Miika / TV2

tiistaina 24.09.2013

Ihana että tämä sarja tuli vihdoin Suomeen! Rakastuin siihen Australiassa ja nyt voin hehkuttaa kavereillenikin! (:

tiistaina 24.09.2013

Aivan ihana sarja mielenkiintoisine kuvioineen, heti jäin koukkuun :) Tuleeko tästä jaksosta vielä uusinta tv kanavalta? Ajattelen lähinnä niitä ihmisiä joilla ei ole mahd. katsoa tätä netistä.

tiistaina 24.09.2013

Sarjalla on uusintapaikka torstain myöhäisillassa ie. perjantain puolella. Mutta toki tallentavaa digiboksiakin voi ja kannattaa käyttää, jos ei jaksa valvoa...

Miika / TV2

tiistaina 24.09.2013

Hei,

Kiitos ihanasta avausjaksosta ! :)

Odotan innolla jatkoa :)

Hyvää Syksyä !

sunnuntaina 13.10.2013

Kiitos! Taas yksi tosi hyvä ja heti mukaansa tempaava sarja. -Olenkin odotellut milloin tältä kanavalta tulee uusi australiaissarja. Kuten aiemmatkin ko. maan sarjat, suosittelen lämpi-mästi tätä sarjaa. - Lisää tälläisia "ihmisläheisiä"/tavallisen tallaajan sarjoja, joissa juoni etenee jouhevasti ja mielenkiinnolla. Onneksi areenassa, mikäli nauhoitus on esim. unoh-tunut. :) :)
Kauniita syysilmoja!

maanantaina 14.10.2013

Ihanan erilainen draama kerrontatyyleineen! Jäin koukkuun saman tien.

maanantaina 28.10.2013

Ihana henkilögalleria ja kerronta, lupsakkaa, koukuttavaa ja hyvää viihdettä. Harmittaa ainoastaan se, että loppuu aina jakso kesken :)

tiistaina 12.11.2013

Hei! Sarja on ihana, mutta minua ärsyttää suunnattomasti että sitä ei voi katsoa Areenan kautta. Areena toimii (sekä tämän ohjelman kohdalla että parin muun kohdalla) todella heikosti. Vähän väliä ladataan.... ladataan... ladataan... Ilmeisesti palvelimenne on ylikuormitettu, vai mistä muusta ko. tahmaaminen voisi johtua? Olen kokeillut 3 eri selainta, sekä testannut yhteysnopeuteni (joka on testin mukaan 20/2M). Muut sivustot joilta ohjelmia katson toimivat normaalisti, kuten Netflix, tai MTV Katsomo tai Ruutu.fi.
Olisi kiva saada myös areenan kautta katsottavat ohjelmat sille tasolle, että niitä voi katsoa hermoja menettämättä.

torstaina 14.11.2013

Harmi, että kokemuksesi Areenasta eivät ole rohkaisua. Palvelua kehitetään kyllä koko ajan vakaammaksi. Oletko katsonut, löytyisikö Areenan ohjeista apua ongelmaan? Välitin palautteesi myös Areenan tekniseen tukeen.

Miika / TV2

tiistaina 10.12.2013

Rakkautta ja jälkikasvua tulee ensimmäisenkauden viimeinen jakso 23.12. Jatkuuko sarja?

maanantaina 16.12.2013

Nämä australialaiset sarjat olleet huippuja, lisää näitä kiitos!

maanantaina 16.12.2013

heipä hei taas ! selvitin juri että tätä sarjaa on tehty 4 tuotantokautta!!!! koska seuraavat 3 tuotantokautta nähdään suomessa???

tiistaina 17.12.2013

Kai seuraava tuotantokausi on tulossa pian? Tämä sarja on ollut niin mukavaa katseltavaa!

tiistaina 17.12.2013

Yle päätti sitten lopettaa australialaisen hyvän sarjan. Maanantaisin näytetään sitten jotain
amerikkalaista sarjaa Unelmien kolhimat alkaa 30.12.13. Niin että silleen. Rahat kyllä kupataan kansalta, mutta mitä saamme vastineeksi?

torstaina 19.12.2013

Valitettavasti emme tällä erää hanki muita Rakkautta ja jälkikasvua -tuotantokausia. Kokeilemme Kakkosella mieluusti uusia sarjoja ja etsimme koko ajan mielenkiintoista uutta ympäri maailmaa. Meidän pitää kuitenkin ottaa huomioon se, miten ohjelmat löytävät yleisönsä tai menevät läpi. Offspringin katsojaluvut jäivät lopulta erittäin vaatimattomiksi ja myös sen tasoon oltiin hivenen pettyneitä.

Miika / TV2

torstaina 19.12.2013

Niinpä niin uutta ympäri maailmaa tarkoittanee brittiläisiä ja amerikkalaisia sarjoja. HBO:n tuottama sarja tulee rakkautta ja jälkikasvua tilalle.

torstaina 19.12.2013

On totta, että Kakkosella nähdään paljon britti- ja jenkkisarjoja, mutta mikään itseisarvo ei tuotantopaikka ole. Em. maista tulee yksinkertaisesti sisällön puolesta tasokkainta ja kiinnostavinta uuden Kakkosen profiiliin sopivaa materiaalia.

Muiden kanaviemme tarjonta monipuolistaa maavalikoimaa, eikä Kakkoseltakaan pelkkää anglosaksista tule. Panostamme vahvasti kotimaiseen draamaan, ja lisäksi kevään ohjelmistossa on mm. ruotsalaista scifiä Hubottien toisen kauden muodossa.

Miika / TV2

torstaina 19.12.2013

Onpa harmi ettei Rakkautta ja jälkikasvua sarjaa enää näytetä. Toivon että sitä hommattaisi lisää.

sunnuntaina 22.12.2013

Onpas erittäin tylsä ja harmi homma jos sarjan näyttäminen jäi tähän.Olisitte mainostaneet enemmän tai sitten aluperin olleet esittämättä!!

sunnuntaina 22.12.2013

Markkinoimme kyllä sarjaa sekä lehdistölle että kattavasti omissa välineissä. Yleensä alkavien ohjelmien lanseeraus onnistuu varsin hyvin ja sen myötä sarjojen avausjaksoilla (tai vielä sitä seuraavalla) saattaa olla oikein hyvät katsojaluvut, mutta jos sisältö ei vedä, määrät tippuvat. Silloin vika ei ole enää markkinoinnissa.

Miika / TV2

keskiviikkona 25.12.2013

Pidin sarjasta kovasti. Solsidanin kanssa ainoa jota seurasin. Harmillista, että loppuu näin. Harvoin olen nähnyt näin kiinostavaa, hyvin kirjoitettua ja näyteltyä ohjelmaa. Sekin oli pelkkää plussaa, että oli australialainen sarja. Virkistävää ajattelua toiselta puolelta maapalloa. Vaihtelua jenkkisarjojen jatkumoon.

keskiviikkona 25.12.2013

En nähnyt kertaakaan, että sarjaa olisi mainostettu "kattavasti omissa välineissä". Lehtien ohjelma tiedoissa oli, mutta ei ole kyllä mainostettu. Ei pidä valehdella Miika.

keskiviikkona 25.12.2013

Rakkautta ja jälkikasvua oli nostona mm. Ylen ja Kakkosen etusivuilla ja sosiaalisessa mediassa, ja taisipa siitä pyöriä ruudussa trailerikin. Se "valehtelusta".

Miika / TV2

keskiviikkona 25.12.2013

Hauska sarja. Ohjelmat, joille saa hymyillä ja nauraa ovat vähissä. Niitä toivoisi ohjelmistoon lisää. Toivoisin kovasti, että tästä saataisiin muutkin tuotantokaudet katsottavaksi.

torstaina 26.12.2013

tää oli kyllä ihana sarja!! ois kyllä mahtava jos sais seuraaviakin tuotantokausia tänne, jäin nimittäin ihan koukkuun ja kausi loppuki sit tosi nopeesti ku jaksoja oli vain 13. mutta toisaalta myös hyvä että sarjoja on monipuolisesti eikä samat vanhat pyöri vuodesta toiseen :)

torstaina 26.12.2013

Ihana sarja! Hauska! Sitä jää kaipaamaan äiti ja tytär.
Jos kuitenkin tulisi ne seuraavatkin tuotantokaudet?
Ehkä pieniin katsojalukuihin oli syynä esitysajankohta? Ymmärrän, ettei sarjaa voida näyttää alkuillasta, mutta arkipäivä viikolla tuohon aikaan ei ehkä ole kaikkein paras. Varmasti meni monelta jo siinä ohi. Koska en ymmärrä, miksi joku ei pitäisi sarjasta! Me löydettiin se ihan vahingossa... että jäi eka jakso näkemättä.

Nyt peukut ja varpaat pystyyn, että jatkoa tulisi.

torstaina 26.12.2013

Aivan ihana ja niiiiiiiin koukuttava sarja! Harmittaa todella paljon, että tästä ei nähdä enää muita kausia, varsinkin kun tuo ensimmäisen kauden viimeinen jakso loppu niiin kutkuttavaan kohtaa. Koskaan saa tietää miten jatkuu tuosta! Kaiken lisäksi olin vielä tämän sarjan suhteen myöhäisherännäinen ja ensimmäiset jaksot jäi näkemättä. Kumpa saisi ne edes Areenaan katseltavaksi!

torstaina 26.12.2013

Samaa mieltä Riikan kanssa. Esitysajankohta oli todella huono, aivan liian myöhään, varsinkin näin pienten lasten äidin vinkkelistä katsoen. Katsoin sarjaa aina Areenasta, ja tosiaan löysin sen myös aivan sattumalta. Vaikka sarjaa olisikin siis mainostettu ja buffattu, on se ollut epäonnistunutta. Itse en nähnyt ainuttakaan traileria tai mainosta ylen kanavilta, joten siinä mielessä alhaiset katsojaluvut on ymmärrettävissä -ihmiset eivät yksinkertaisesti löytäneet tai tiedostaneet sarjan olemassaoloa. Onkohan samoin käynyt loistavan australialaisen sarjan 'Läimäys' kanssa, joka tulee Teemalta vähän ennen Rakkautta ja jälkikasvua? Wikipedian mukaan Rakkautta ja jälkikasvua -sarja on 'multi-award winning' sarja, joten tuskin suomalaisten kiinnostusta ja makua sarjaa kohtaan voidaan syyttää, jos ja kun Yle on päättänyt ettei sarjasta näytetä lisää tuotantokausia. Mielestäni Yle on puhtaasti epäonnistunut mainonnassa ja esitysajankohdassa. Wikipediasta onneksi löytyi miten Ninan ja Chrisin suhteen kanssa kävi :) Ja on jotenkin epäreilua, että Yle jättää sarjan totaalisesti kesken. Australiassa alkaa ensi vuoden puolella jo viides tuotantokausi ja juonenkäänteet olivat todella kutkuttavia, kun niitä netistä luin.

torstaina 26.12.2013

Hei Miika, tarkennatko ketkä siis olivat pettyneitä tasoon?

torstaina 26.12.2013

Välitän kaikki kommenttinne ohjelmavastaavillemme ja pyydän heiltä myös myös sekä vastaukset kysymyksiin että täsmennyksen lopetuspäätökseen.

Miika / TV2

torstaina 26.12.2013

Todella kiva sarja, ja mielestäni ei kyllä juurikaan mainosttu. Muutenkin kaikilla kanavilla on se vika että sarjoista tiedotetaan huonosti. Jotain samoja mainoksia tulee koko ajan, mutta sitten esimerkiksi sitä kun joku vanha sarja palaa tauolta ei tiedoteta niin että kaikki sarjaa seuraavat sen huomaisivat, välillä taas tulee uusintoja ja siitäkään ei tiedä ennenkuin katsoo, ja pettyy, ja taas joskus käy niin, että olettaa että tulee edelleen uusintoja, kun tuleekin yhtäkkiä uusia jaksoja. Ei voi millään pysyä kärryillä mikä kausi on mistäkin sarjasta näytetty, varsinkin kun usein on pitkiäkin taukoja kausien välillä.

torstaina 26.12.2013

Sarja oli mielestäni todella hyvä ja koukuttava! Toivottavasti uudemmatkin kaudet tulevat pian yleltä, ettei tarvitse metsästää niitä netistä ja katsella ilman tekstejä...

torstaina 26.12.2013

Kiitos, että löysin tämän mahtavan sarjan! Harmi ettei Yle näytä enempää tätä erityislaatuista sarjaa... Onneksi kaikki Offspring-tuotantokaudet löytyy netistä!

perjantaina 27.12.2013

Haluaisin vielä tässä yhteydessä kysyä, miten katsojalukumittauksissa huomioidaan nykyisten bettipalvelujen kautta tapahtuva katselu (tvkaista, Elisa viihde jne.). Aika suuri osa ylenkin katsojista käyttää varmaan nykyään näitä palveluita perinteisen tv:n ja oman tallentimen sijaan.

perjantaina 27.12.2013

Tästä sarjasta ei sydäntä puutu. Hahmot inhimillisen rakastettavia, ja vaikka aiheet ovat tuttuja, juonen käänteet uskottavampia kuin suurimmassa osassa muita sarjoja, elämän pienet ja suuret ongelmat käsitellään vähättelemättä, silti lämmöllä. Ja vaikka romanttis -aiheiset sarjat koen usein kiusallisiksi, jostain syystä tätä sarjaa en kuvailisi liian siirappiseksi, vaan suht raikkaaksi. Olen todella pettynyt, mikäli Yle ei jatka tämän sarjan esittämistä.

perjantaina 27.12.2013

Meilläkin toivotaan jatkoa tälle! Ainoa sarja, jota koko perhe on tykännyt katsoa.

perjantaina 27.12.2013

Ehdottomasti yksi parhaista sarjoista Downton Abbeyn tasoinen!! Sarjan näyttämisajankohta oli vain onneton, itse en koskaan muistanut katsoa sitä oikeaan lähetysaikaan. En olisi myöskään kyseisestä sarjasta tiennyt mitään, ellei sisareni olisi sitä minulle suositellut. Onneksi jaksot näkyivät Areenassa riittävän pitkään, joten sain kaikki jaksot katsottuam ja janoan EHDOTTOMASTI JATKOA ko sarjalle. Sarja on ollut todella huonosti mediassa esillä, mikä varmaan huonon lähetysajankohdan vuoksi selittää huonoja katsojalukuja.
Toivottavasti sarja saa jatkoa vaikka vain Areenassa katsottavaksi

perjantaina 27.12.2013

Minäkin aloin katsomaan sarjaa täysin sattumalta ja jäin heti koukkuun.
Jostain syystä mainostus ei ole kyllä toiminut tarpeeksi hyvin.Ja ymmärtääkseni sarja on ollut ihan menestyvä kotimaassaan,muista maista en vielä tiedä.Kukakohan sarjan tasoon on ollut pettynyt kun kuitenkin valittu ohjelmistoon?!

perjantaina 27.12.2013

En kyllä ymmärrä miten ja ketkä ovat olleet sarjan tasoon pettyneitä?? Sehän on pitkään, pitkään aikaan ainoa sarja, johon jäi koukkuun heti ensimmäisen jakson jälkeen! Erittäin piristävää vaihtelua iänikuisten jenkkisarjojen tilalle! Odotan innolla sarjan jatkokausia, jotka YLE toivottavasti tajuaa hankkia.

lauantaina 28.12.2013

Harmillinen juttu, jos sarjasta ei nähdä enää seuraavia tuotantokausia.
Itsekään en telkkarista tainnut katsoa kuin ehkä kerran tai kaksi jaksoja, mutta Areenan kautta katsoin kaikki. Ja itse asiassa Areenan kautta katsoin ohjelman eka kerran ja jostain kummasta syystä letkeän ironiseen tapaan toteutettu ohjelma koukutti minut heti.
Muistelen kyllä nähneeni YLEn markkinoineen ohjelmaa, mutta viittaus siihen, että kyseessä olisi Bridget Jonesin päiväkirjojen tyyppinen ohjelma ei ainakaan minuun vedonnut. Ja todellisuudessahan tämä ohjelma oli huomattavasti elämänmakuisempi ja todellisempi (toki fiktiivinen) kuin BJP.
Toivottavasti YLE laittaa muut tuotantokaudet hankintaan. Kävin kurkkaamassa ne aussisivuilta ja juonenkäänteet olivat kyllä herkullisia...

lauantaina 28.12.2013

Nyt menee taas niin männikköön teillä YLEllä touhut, että olen kuin halolla päähän lyöty. Paras sarja aikoihin ja tilalle tulee jälleen amerikanhuuhaata.
Ja mitä tulee "suomalaiseen draamaan panostamiseen" - jokainen varmaankin tietää minkälainen floppi on Uusi päivä ollut ja rahamme laitetaan edelleenkin sen tuottamiseen ja näyttämiseen.

lauantaina 28.12.2013

Myös minä toivoisin kovasti jatkoa aivan mahtavalle sarjalle!! Pienen lapsen äitinä en montaa kertaa jaksanut valvoa niin kauaa, että olisin katsonut jaksot televisiosta, mutta Areenasta olen katsonut kaikki. Eilen katsoin viimeiset kolme jaksoa, ja heti piti ruveta selvittämään löytyykö sarjalle jatkoa. Pettymys oli kyllä suuri kun täällä kävi ilmi, ettei YLE aio näyttää muita kausia! Toivottavasti muutatte suunnitelmia ja näytätte huippusarjan kokonaisuudessaan! Itse olen myös huomannut, että monesti uusien sarjojen, tai lempisarjojen uusien kausien aloitus saattaa mennä ohi. En ehdi katsoa televisiota 24/7 (tai edes joka päivä..), joten siksi ainakin kevyt markkinointi menee helposti ohi. Yritän kuitenkin bongata parhaat sarjat, mitä sitten seuraan uskollisesti, ja Offspring kuuluu ehdottomasti näihin!! Plussaa YLElle siitä, että näytti sarjan Areenassa.

lauantaina 28.12.2013

Löysin minäkin tämän mainion sarjan sattumalta Yle Areenasta ja siitä lähtien odotin innolla jokaista uutta jaksoa. Todella harmi, jos YLE ei osta enempää jaksoja. Täytynee yrittää katsella netistä...

lauantaina 28.12.2013

Ottakaa riski ja näyttäkää toinenkin jakso! Loistava älykäs aikuissarja!

lauantaina 28.12.2013

Nyt menee kyllä ihan pieleen, jos tästä ei tule lisäjaksoja. Kerrankin järkevää, älykästä eikä valmiiksinaurettua viihdettä. Riittävästi särmää mukana. Ihan todella, ottakaa riskilläkin lisäjaksoja. Ryhdyin vahingossa seuraamaan. Yhtään mainosta tai lehtijuttua en nähnyt ennen kuin just kun sarja alkoi. Australialaiset fanit eivät voi olla väärässä.

lauantaina 28.12.2013

Liityn kuoroon minäkin: loistava, todella hauska ja tasokas sarja, ja mieletön pettymys jos YLE ei jatka sarjan esittämistä.

Vuosiin en ole seurannut televisiosta yhtäkään sarjaa ja nyt kun vihdoin löysin omani, lopetetaan se heti. Epäreilua.

-> Toivon hartaasti että sarja saisi jatkoa. Parempi esitysaika toisi takuuvarmasti lisää katsojia.

sunnuntaina 29.12.2013

Hei,
jos vain ja ainahan on mahdollista, hankkia toinen tuotantokausi, niin ne veronmaksajien rahat eivät menisi hukkaan ollenkaan. En tiedä, mitä olette katsoneet, eli jatkuuko sama korkea taso, toivottavasti, ja jos, peruste hankinnalle olisi hyvä. Sitten vaan vähän lisää markkinointia ja katsojaluvut ylös myös samalla. Sitä katsotte, eli lukuja, niitä ei kuitenkaan saa tekemättä työtä sen eteen ja vaikuttaisi siltä, että tätä sarjaa ei ole hurjasti markkinoitu. Kuitenkin se on tasoltaan huikea. Hieno. Kiitos tästä.
Jaana

sunnuntaina 29.12.2013

Harmi tosiaan jos sarja ei saa YLEllä tai edes areenassa jatkoa. Ehdottomasti paras sarja aikoihin.


Muualla Yle.fi:ssä